tiistai 29. toukokuuta 2012

Mansikkapaikka

Kuvasin vielä voikukkia ja siinä pellon pientareella kasvoi melkoinen määrä metsämansikoita, kukkavaiheessa tietysti vielä.
Koska voikukissa viihtyvät hyönteiset pysyivät poissa, aloin kuvata mansikankukassa liikkuvaa pienen pientä öttiäistä joka paljastuikin hauskaksi otukseksi ;)
Näyttää siltä kuin olisi parhainpiinsa pukeutunut pikku-herra.


Siinä se hipsutteli pikkujaloillaan ympäriinsä, kuvasin sieltä ja täältä ja joka suunnalta.



Sitten se teki hirrrveän loikan yli kukan keskiosan!
 Oikeasti, kiipesi aika työläästi niillä pikkupikkujaloillaan kaikkien heteiten ja emien ylitse.



Kipitti ihan valtaisaa vauhtia yli kukan terälehden, ilmeisesti kyllästyneenä filmitähtenä oloon.



Nosti vielä hyvästiksi oikeanpuoleista keskimmäistä kättään ja katosi suureen tuntemattomaan.



Tällaista tapahtui voikukkapellon takaisella pientareella.
Huomaatteko muuten tuon ensimmäisen kuvan taaimman kukan keskusta punertaa jo :)

10 kommenttia:

  1. Hauskannäköinen öttiäinen. Niinpä näyttää punertavan, kohta joku pääsee maistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin pieni, vähän nuppineulanpäätä isompi mutta suuri ego!
      Voi sitä metsämansikan makua :)
      Kiitos sirpa!

      Poista
  2. Suuri on mansikankukka pikkuiselle öttiäiselle. Näiden tunnistaminen on melkoista salapoliisityötä, mutta mielenkiintoista. Joko olet innostunut???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen innostunut, kunnollinen kirja vain puuttuu. Kirjasta on niin paljon mukavampi katsella kuin netistä! Minkähän verran siihen sitten sijoittaisi :)
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  3. Metsämansikoita on tulossa paljon ainakin meidän maisemiin tai ainakin kukkivat hienosti. Nyt kyllä tulossa kylmiä öitä, että ans´kattoo ny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi jos tulee kylmiä öitä kun niin monet hedelmäpuut ja marjat ovat kukkimassa.
      Kiitos Tillariina ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  4. Taitavia makrokuvia. Sain nuorimmaiselta pojalta ISON kimpun voikukkia, ne pääsivät sinkkisankkoon rappusten vierelle. Kyllä se voikukkakin on kaunis :D

    VastaaPoista
  5. Aina tätä keltaisuutta jaksaa ihastella. Näyttää varmasti upealta isona kimppuna sangossa.
    Kiitos Niina!

    VastaaPoista
  6. Oi, täältäpä löytyi blogi täynnä ihania kuvia...:)
    Klikkasin itseni lukijaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä taaperrellaan kuvauksen alkutaipeleilla mutta innostus oppimiseen on kova!
      Kiitos Irmastiina ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista