Hämähäkki ei luovuta

 Seurasin mökillä vuorokauden verran hämähäkin puuhailuja ja totesin, että hämähäkki ei luovuta.

Se rakensi verkkonsa räystään alla olevan kookkaan vesisaavin päälle, päivysti siinä ihan koko päivän, ilman mitään saalista. Illalla se oli vielä ihan samoilla sijoillaan, vailla saalista.

Aamulla verkko oli rikkoutunut. Vain ihan pieni kaistale astian reunassa oli ehjänä, ja siinä se kökötti, en nähnyt oliko suu miten mutrussa.

Päivän aikana se puursi uuden verkon ja asettui taas päivystämään verkon keskelle. Voisiko tätä verrata siihen, että rakennusmies tekisi hirsikehikon siihen vaiheeseen, että huomenna voitaisi laittaa kattovasoja. Ja yöllä joku kävisi aina hajoittamassa hyvin alkaneen työn.

Harva sitä taitaisi sietää, mutta hämähäkki sietää :D

Oranssimaljakkaita näkyy nyt paljon. Voiko puhtaampaa oranssin sävyä ollakkaan ja miten erilaisia muotoja.

Lännensyyskorentoja näyttää nyt olevan liikkeellä aika runsain määrin. Antavat aika helposti kuvatakkin.

Luulin jo että syksy menee ilman amiraaliperhosia, mutta löysin sitten kaksi maahan tippuneitten omenoitten pinnalta, josta ne lennähtivät marjapensaitten tukien päälle.

Tykkään ihan valtavasti näistä syksyn sävyistä, keltainen, okra, erisävyiset punaiset, oranssit tummasta vaaleampaan. Ihana syksy!

Tein nyt ensimmäisen postauksen tällä uudella pohjalla, en edes katso esikatselua, annan vaan mennä :)

11427 askelta

Tänään tein otsikon pituisen kuvausreissun, olihan siinä askeleita.
Ihana päivä, sininen taivas ja tuulikaan ei tänään ollut kovin häiritsevää, noin kuvaamisen kannalta. Olin vaan ylipukeutunut, siis liikaa vaatetta. Olen hirveän huono juomaan, enkä oikein tunne janoa, mutta nyt en edes älynnyt ottaa vesipulloa mukaan. Olisi ollut syytä, tuli vähän hutera olo.

Sitruunaperhosia oli tänään vielä reippaasti lennossa ja niitähän voi nähdä vielä ihan tuonne kylmien tuloon saakka.

               Tästä väriyhdistelmästä tykkäsin kovasti. Vadelmapuskat ovat jo kovasti punertuneet.

Nokkosperhonen ja marjalude jakoivat sopuisasti tämän puna-apilan tarjoilut. Perhonen jopa peitti luteen hetkeksi siipiensä alle, siellä se odotteli ihan maltillisesti vapautumistaan.

Olen ihan samaa mieltä tämän tekijän kanssa, kuka hän lieneekään.  Pieni pitsikirjonta piristää erinomaisesti ruskalehteä.

Kissankelloja oli yllättävän paljon. Löytyi myös maitohorsmaa, päivänkakkaroita, leinikkejä, peurankelloa, ei nyt sentään niittyinä, mutta muutamia yksilöitä.

Huomenna taitaa säätila muuttua, aikamoista myrskyäkin luvassa.  Taidan keitellä silloin omenahilloa, makunystyrät tykkäävät siitä puuron päällä.

Toivotaan parasta lähipäiviksi , että kaikki selviäisivät mahdollisimman pienin vahingoin!

6. syyskuuta, päivän luontokuvat

 Ei ainuttakaan kuvaa kahteen viikkoon, en tainnut edes ottaa kameraa käteeni. Tällaista ei ole tapahtunut moniin vuosiin, aikamoinen riippuvuushan tuohon kameraan on tullut.
Tänään tein parin tunnin kuvausreissun. Yö on ollut melko kostea, ötököitä ei juurikaan näkynyt, ja ne vähätkin olivat vielä puolenpäivän maissa melko kömpelöitä. Lämpötila pysyttelee alle kahdenkymmenen asteen, aurinko hiukan pilkahtelee.
Tällaiselta tuolla luonnossa nyt näyttää. Syksy hiipii ja tykkään siitä ajatuksesta.

Pienikokoinen, jossain vaiheessa jäniksen tai hirven vaurioittama haapapuska oli jo saanut ruskavärit lehtiinsä. Se erottui niin hyvin muusta maisemasta.

Kimalainen taiteili ja tasapainotteli saniaisen lehdellä. Hyvin kömpelösti se liikkui, ja oli ainoa lajinsa edustaja joka oli edes liikkeellä.

Nyt kun meillä on tuo pieni lapsenlapsi, niin tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota  myrkyllisiin marjoihin, sekä kasveihin, jotka nyt esimerkiksi vain polttavat. Nämäkin myrkylliset kielonmarjat näyttävät melko herkullisilta varmasti pienen ihmisen silmissä.

Tämä näytti vaan niin hienolta, tykkään  tällaisista pienistä yksityiskohdista. Mahtaako olla leskenlehden lehti!

Viispistepirkon kuoressa on jokin vaurio, lommo. Onkohan  kehityshäiriö, vai jonkin tapaturman tai hyökkäyksen aikaansaama.

Särmäkuisma saanut sadepisaroita terälehdilleen, sekä heteilleen. Tämänkin lajin aika alkaa olla jo ohitse, ihan muutamia oli vielä kukassa.

Mustikoitakin löytyi vielä ja olivat ihan napakoita ja hyvänmakuisiakin. Mietin tiukasti, että pitäisikö vielä mennä keräämään, vaikka en tarvitsisi. Talven tarve on jo pakastimessa, mutta toisaalta niin sääli jättää hyviä marjoja metsään.

Muutama puna-apila oli kukassa, niin kauniisti kastepisaroilla koristeltuina. Pölyttäjät eivät taida niitä enää löytää.

Ja puolukat kypsyvät kovaa vauhtia.

Tämä kuvauspolkuni kulkee sähkölinjan alla, joka on talvella  hiihtoladun pohjana, kesäisin hyvin vilkas koirienulkoilutuspolku, sekä kuntoilijoitten lenkkimaastoa.
Monesti hitaammin kulkevat ja koiraihmiset jäävät vaihtamaan muutaman sanan, kun siellä peppu pystyssä kuvailen. Tänään oli kiva, jotenkin sellainen hyvänmielen kohtaaminen.
Katsoin kun nuori isä juoksee vastaan varsin napakkaa vauhtia, pieni, noin kolmevuotias poika hartioillaan ja juttelee poikansa kanssa leppoisasti ihan koko ajan (eikä edes näytä hengästyvän :D) Poika kiertää isän hiuksia sormen ympärille, siltä se ainakin näytti.  Sitten kohdalla huikkaa iloisesti:" Hei!"  Näin vielä heidät toisenkin kerran, nyt vähän kauempaa, kun kävimme molemmat kääntymässä, ja sama hyvä meininki jatkui, eikä isä vieläkään ollut hengästynyt, koska vauhti ja jutustelu näytti pysyvän samana.

Mikä on liikaa?

Näitä kahta ensimmäistä kuvaa katsoessa, tulee varmasti käytettyä kaikki adjektiivit, jotka kuvaavat sitä, miten ihana tuo pieni olento on.

Tästä on varmasti reilu kymmenen vuotta taakseppäin, kun kanadanhanhia alkoi ilmestyä mökkimaisemiin. Alussa niitten pelottomuus ihmetytti valtavasti, miten kesyjä ne olivat jo valmiiksi. Kyllähän me niitä ruokittiinkin, mutta muistelen etteivät ne nousseet rantaan. Uiskentelivat vain siinä laiturin vieressä.

Tänä kesänä, eräänä aamuna laiturin ohitse purjehti kolme pesuetta.
Viiden poikasen pesue, seuraavassa kolme poikasta ja vielä emot kahden poikasensa kanssa. Ne uivat hyvin lähellä toisiaan,  emot paimentelivat näin matalana ollen poikueitaan.
Silloin suoraan sanoen toivoin, etteivät rantautuisi. Eivätkä ne niin tehneetkään.

Tämä kuva on eräältä kaupungin kosteikolta, jossa näitä lintuja oli jo useita kymmeniä. Ja nurmikotkin olivat sen näköiset, kuin kuvitella saattaa. Muistan, että alussahan syytettiin koiranomistajia, että kakattavat koiransa uimarannoille.
Niin, mikä on liikaa?

Kuin pieniä koruja

Näihin luteisiin olen ihastunut niitten kuvauksellisuuden takia. Useammat näistä eivät asetu mielellään malliksi, vaan pakenevat kasvin varren tai lehden taakse.

Suomesta löytyy yli 500 erilaista ludelajia, kyllä kaksi nollaa perään.
Ne ovat mielenkiintoisia kuvattavia vähittäisen muodonvaihdoksensa takia. Luteillahan ei ole matomaista vaihetta lainkaan. Munasta kuoriutuvaa toukkavaiheessa olevaa, pientä aikuista muistuttavaa ludetta kutsutaan nymfiksi. Siitä seuraa viisi nuoruusvaihetta, jonka aikana ne kokevat monia muutoksia kokonsa ja värinsä suhteen.

Tästä kuvasta olen erityisen iloinen.
Kyse on harvinaisesta Kissankäpäläluteesta (Galeatus Spinifrons ) kuvasin tämän Lappeenrannassa.
Lude on hyvin pieni, muutaman millin kokoinen. Se imee ravinnokseen nestettä kissankäpälän lehdistä. Kuvaajakaveri kertoi tästä paikasta ja löysin sen etsimällä hiukan vioittuneita lehtiä, oli muuten aikamoista nuuskimista. Löydettävissä heinäkuulta syyskuun alkuun.

Tässä toinen kuvaamani harvinaisuus Suomen maaperällä. Tulilude ( Pyrrhocoris Apterus ) joka lukuisine kavereineen löytyi Imatralta. Oletetaan, että se olisi tullut itä-rajan takaa puukuormien mukana. Suomessa ei tästä ole paljonkaan havaintoja.
 Tuolla ne viihtyvät lehmuksien rungoilla ja käyttävät ravinnokseen niitten siemeniä. Koska lude ei juurikaan lennä, ne ovat pysyneet siellä aika suppealla alueella. Kooltaan 9.0 - 11.5mm. Näkyvillä keväästä myöhäiseen syksyyn.
Alla olevassa kuvassa luteita monessa kehitysvaiheessa. Ja niitä on paljon, olen kuvannut kolmena kesänä ja määrät vaihtelevat jonkin verran.

Marjalude ( Dolycoris baccarum ), jonka maun moni tietää ja tuntee tuolta marjareissuilta, tuttu myös puutarhoista.
Kooltaan 10 - 12mm
Alemmassa kuvassa viimeinen vaihe ennen aikuiseksi muuttumista. Aika herkkä väriltään tässä viime vaiheessa. En löytänyt yhtään aikuiskuvaa arkistostani.

Viherlude (Palomena Prasina ) Tästä laitan useamman kuvan muodonvaihdoksineen. Ylimmässä kuvassa 4. nymfivaihe menossa ennen aikuistumistaan.
Kooltaan 11-14mm, löytyy puutarhoista aikaisesta keväästä, aina pakkasen tuloon saakka.

Lehvälude ( Elasmostethus Interstinatus ) sateen jälkeisissä pisaroissaan.
Löytyy koivujen ja leppien lehdiltä keväästä myöhäiseen syksyyn.  Kooltaan 10 - 12mm

Verilude ( Corizus Hyoscyami )
Harmiton niityiltä ja pihoilta löytyvä lude, kooltaan 8.5 - 10.3 mm Nähtävissä alkukesästä aina myöhäiseen syksyyn. Saa ravintonsa siemenistä ja kukinnoilta.

Pyjamalude ( Graphosoma linetum )
2000-luvun alussa näitä ilmaantui Suomeen, joten aika uusi harmiton tulokas. Löytyy kuivilta niityiltä ja pihoilta. Käyttää ravinnokseen koiran- ja vuohenputken kukintoja ja siemeniä, puutarhoissa puolestaan viihtyy lipstikalla  ja palsternakalla. Ilmestyy keskikesällä, kooltaan 8.5 - 11mm

Kuparilude (Carpocoris purpureipennis )
Viihtyy avoimissa ympäristöissä ja monenlaisilla kasveilla. Voi ilmestyä jo huhtikuulla ja siitä lähtien aina talventuloon saakka.
Kooltaan 11 - 13mm harmiton, todella kaunis lude kaikissa muodonvaihdoksissaan.

Kaalilude ( Eurydema Oleraceum )
Ristikukkaisilla kasveilla haittojaan tekevä lude. Imiessään ravintokasvejaan, haittoina  näkyvät ensin imentävioituksesta johtuvat  vaaleat laikut, jotka myöhemmin muuttuvat reijiksi. Harsolla voi suojata näitä ravintokasveja.
Kooltaan 5 - 7mm, kaunis lude tämäkin. Näkyy toukokuun alusta aina lumentuloon saakka.

Nämä nymfit jäävät nimeämättä, kun en ole ihan varma.

Olipa aika iso homma, mutta tämä on mukavaa, toivottavasti tunnistamiset jäävät nyt omaan mieleen.
Tuolta Ötökkätieto.fi -sivustolta löytyy lisää tietoa, jos näitten kauneus jää kiinnostamaan.

Siemenkotien herkkyyttä

Syksyyn päin mentäessä, luonnosta löytyy vielä paljon kaunista, vaikka kesäkukkien loisto alkaakin olla jo vähissä.
 Ihan erityisen ihastunut olen näihin erilaisiin siemenkotiin. Miten ne osaavatkaan olla niin herkkiä ja kauniita, erilaisilla lenninsiivillä ja ominaisuuksilla varustettuja.
Tuuli ei vaan ole paras kuvausassistentti, se kun ei malta puhaltaa ihan vain hellästi. Kuinkahan monen monta kertaa olen sanonut tänäkin kesänä, että aina tuulee.
Laitan kuvat ilman tekstiä, etten sillä riko tätä herkkyyttä :)