Kuvasin lintuja ja taisin olla siinä aika liikkumatta. Jotenkin vilkaisin takaviistoon, en osaa edes kertoa miten paljon yllätyin, kettu oli parin, kolmen metrin päässä. Jos olisin ollut yksin olisin saattanut jopa tavallaan pelätä sitä tilannetta, oli se vaan niin uskomaton. Eihän ketussa sinänsä ole mitään pelättävää, se vaan tuntui niin jännittävältä kun villi luontokappale on päässyt ihan salaa selän taakse.
Lainasin asiatietoa vapaamuotoisesti Tunturisuden susisivuilta
Ketun haju- ja kuuloaisti ovat sen tärkeimmät aistit. Näkökyky on varsin hyvä, mutta sillä on vaikeuksia paikallaan olevien, liikkumattomien kohteiden hahmottamisessa. Pienimmänkin liikkeen kettu havaitsee heti. Sillä on myös hyvä muisti ja uskomaton reaktiokyky.
Kettu ei ole seuraa rakastava eikä laumassa pyydystävä eläin. Perheenisänä kuitenkin mallikelpoinen isähahmo.
Siinä se kuljeskeli ympäriinsä, haisteleli ja tutki , piti sopivaa välimatkaa, kuten luonnossa elävän eläimen kuuluukin. Kettu on varmasti kuitenkin tottunut ihmisiin, kun ei ollut niin arka. Juteltiin kuvaajatuttavan kanssa ihan normaaliäänellä ja se ei ollut asiasta millänsäkään.
Kettu on hämäräeläin ja kulkee etupäässä iltayöstä ja sen jälkeen, mutta saattavat viivytellä päiväsijalle asettautumistaan pitkälle aamuun.
Tavallisimmin kettu viettää päivänajan kuitenkin pesäluolassaan tai suojaisessa makuupaikassa.
Uni taitaa voittaa, sen verran makeasti kettu haukotteli.
Saduissa kettua kuvataan näin: Suuri veijari, röyhkeä varas, mutta viekkautensa, kekseliäisyytensä, häikäilemättömyytensä ja ainaisten keppostensa ansiosta se nauttii myös suosiota.
Yksi myyttisistä taruista kertoo, että kun tuntureilla vaeltaa suuri, punahäntäinen tulikettu, joka huiskauttaa hannällään taivaanlakea, niin näin syntyivät revontulet.
Ketun voi kesyttää, mutta luonnosta ketun ottaminen lemmikiksi on laitonta.
Lainaus:
Antoine De Saint-Exupery: Pikku Prinssi
- Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän.
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi.
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni... Täytyy olla perinteitä.
