maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kevättä ilmassa

Vedin tämän blogin suhteen vähän henkeä, vaikka kuvailin tässä välilläkin. Innostuin tekemään "jääkirjaa",  siihen on vierähtänyt ilta jos toinenkin. Pian alkaa olla valmis lähetettäväksi eteenpäin.

Tänään tuntui keväiseltä, lämpötilakin hilautui lähelle kymmentä astetta. Menin tuttuun perhospaikkaan, eikä tarvinnut ilokseni pettyä tälläkään kertaa. Paikka on haapapuita kasvavan rinteen alla oleva melko suojainen hiekkatie ympäristöineen. Kesällä ihan takuuvarma paikka löytää monenlaisia siivekkäitä.


 Tutuistakin tutuimmat sitruuna- sekä neitoperhonen olivat paikalla. Sitruunaperhonen oli vielä kovin kohmeessa. Olisi ollut hyvä tilaisuus kuvata lennossa, jota juuri koskaan en ole onnistunut kuvaamaan tämän perhosen kohdalla. Jotenkin en vaan hennonnut "ajaa takaa".





 Tämä olikin sitten ihan uusi tuttavuus. Vaikea kuvattava, vaihtoi paikkaa ihan vähän väliä. Päättelin haapatyttöperhoseksi. Lentää huhtikuun alkupuolelta toukokuun alkuun.Viihtyy suuria haapapuita kasvavien metsiköitten laitamilla. Lentää aamupäivisin usein puiden latvoissa ja naaras uudelleen iltapäivällä matalammalla.
Kuvasin iltapäivällä. Harmitti kotona tosi paljon, kun huomasin että kyseessä on vaikeasti havaittava laji, etten käyttänyt enempää aikaa tähän tilanteeseen. Yritän uudelleen jonakin aurinkoisena iltapäivänä. Lähetin tästä perhosesta varmuuden vuoksi tunnistuspyynnön.

EDIT. Sainkin juuri asiantuntijalta s-postia. Kyseessä on koivutyttöperhonen. joka on levinnyt yleisenä koko maahan, mutta harvoin tavataan montaa yksilöä kerrallaan. Lentää aamupäivisin auringonpaisteessa.


                                 Ensimmäisiä leskenlehtiä. Nämä ne aina jaksavat ilahduttaa :)


40 kommenttia:

  1. No wau! Minä en ole nähnyt vielä ensimmäistäkään perhosta ja sinä olet saanut kuvat jo kolmesta! Ja tosi hienot kuvat vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on niin takuuvarma. Harmi kun siellä tehdään maansiirtotöitä, ettei vaan miun perhosparatiisi katoa hiekan alle.
      Kiitos Elina!

      Poista
  2. Ei meillä ihan noin lämpimäksi keli mennyt. +5 C taisi olla enimmillään. Vau, sinä se osaat yllättää! Perhosia ja harvinaisuuskin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä näytti lämpömittari autossa +9°, lehden virallinen oli +8°
      Perhonen paljastuikin sitten ei niin harvinaiseksi, enpä vaan ollut koskaan huomannut kyseistä siivekästä.
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  3. Oih, näin keväisiä kuvia katsellessa tulee aina mieleen, että kunpa meidän pihalta lähtisi jo lumet ja alkaisi kevät näkymään ♥ Haluaisin jo päästä siivoamaan pihaa ja pikkuhiljaa valmistelemaan kohti kesää.. :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa olla melko lumetonta, joten aloitin pyöräilykaudenkin.
      Kyllä tässä alkaa mieli olla jo aika malttamaton :)
      Kiitos Marika!

      Poista
  4. Kiva kun teet jääkirjan. Sinulla on niin upeita kuvia, että ne ansaitsevat päästä kirjaan.

    Perhosia jo nyt?? Sinulla on merkillisiä aarrepaikkoja kaikelle, milloin linnuille, perhosille....jäälle...
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten se villitseekin, menee vähän yöunetkin kun olen niin innoissani. Aikaahan tuo vie!

      Pappa opetti katsomaan maailmaa uteliaasti! Olen täälläkin tainnut mainita etten löydä/huomaa parkkipaikalla meidän autoa, enkä siinä istuvaa miestäni, mutta tällaiset pienet asiat huomaan :)
      Kiitos Uuna!

      Poista
  5. Oi, että...perhosia jo nyt. Tosi upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se alkaa, perhosten perässä juokseminen :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  6. Noin monta perhosta jo, vau!
    Leskenlehdet ilahduttavat aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leskenlehdistä , kevään ensimmäisistä kukkijoista, ilahtuu joka ainoa kevät.
      Kiitos marliska!

      Poista
  7. Sinä sait kuvatkin jo, sitruunan ja koivutytön olen tavannut, neito taitaa nukkua vielä. Koivutyttöjä on täällä melko runsaasti paikoissa joilla on kaadettu koivuja. Hieno alku perhoskesälle ja nythän odotellaan niitä harvinaisuuksiakin tuleviksi ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, en ollut edes kuullut näistä tyttöperhosista. Löysin haapatyttöperhosen kuvan ja oletin ilman muuta kyseiseksi perhoseksi, kun vielä perhosta on tavattu tässä lähellä Joutsenossa.
      Onneksi selvitin asiaa!
      Tämän kesän toiveena olisi häiveperhoset, en ole tavannut kumpaakaan.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  8. Leskenlehtiä ja kärpäsiä löytyi tänään mutta perhosia ei sitten yhtään. Hieno avaus keväälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin myös kärpäsen, sekin on niin mukava kevään merkki, muttei kesällä nenän päällä :)
      Kiitos Harry!

      Poista
  9. Ihania kuvia.
    Perhosetkin jo liikkeellä :) Pian on kesä!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pianhan se kesä on, kuukaudet kuluvat niin hurjaa vauhtia.
      Kiitos Anu!

      Poista
  10. Perhoset ja leskenlehdet, varmoja kevään merkkejä. Siitä se alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se alkaa ja kaikki ihanuus vaan lisääntyy päiväpäivältä!
      Kiitos seita!

      Poista
  11. Perhosiakin jo, wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan toivomaan nokkosperhosta :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  12. perhosia jo nyt! Hienot bongaukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne aika rohkeita, nämä ensimmäiset!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  13. Oi, oi sentään, miten nuo kaunottaret näissä kevätkoleissa pärjäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minne ne mahtavat illalla päänsä painaa, yöt ovat vielä niin koleita.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  14. Wau, tuli ihan iloinen olo näistä kuvista<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko vaan, miten näkeminen ilahdutti :)
      Kiitos Eila!

      Poista
  15. Kauniita bongauksia.
    Paleltuukohan perhoset, sikäli kylmälle menee vielä yöllä.

    Sitruunaperhosen näin täällä jo maaliskuun viimesellä viikolla. Lumisadehan sen varmaan tappoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt ovat vielä kylmiä, tänä aamunakin maassa oli paikotellen kuuraa.
      Valtavan aikaisin nämä ovat liikkeellä, ja tosiaan jo maaliskuussakin. Mielenkiintoinen ajatus sekin että mitenkähän paljon näitä perhosia tuolla katveissa luuraa.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  16. Whauu, tulossa on kevät. Suomeenkin on luvassa lämmin kesä, josain luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ettei lämpötila ylittäisi missään vaiheessa +25°, vai pitäiskö toivoa kuitenkin +23°, mihinhän tästä voisi kirjelmöidä :)
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  17. Ihania perhoslöytöjä!
    Todella keväistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän se hiipii ja kohta on niin paljon kuvattavaa, ettei tiedä missä sitä liikkuisi :)
      Kiitos Susanna!

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Sinivuokkoja, näitä kevään ensimmäisiä airuita pitänee huomenna mennä etsimään.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  19. Mukavaa kun laitat noita tiedonpätkiäkin tänne, opin minäkin tässä samalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin vain tavanneeni harvinaisuuden, siis olin harhaanjohtaja, enkä ihan ensimmäisen kerran, "punastuu".
      Kiitos Betsy!

      Poista
  20. Oi, sinä olet jo päässyt näkemään perhosia! Onneksi olkoon. Upeita keväisiä kuvia todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeitä siinä sivussa etsiskelin, vesiperä jälleen.
      Kiitos Katinka!

      Poista