perjantai 18. lokakuuta 2013

Fiktiivinen hammastarina

Saatatte hieman ihmetellä tätä purukalustoani!
Kerron teille pienen tarinan aiheeseen liittyen. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni pienellä paikkakunnalla, kävin ala-astetta  Laamalan koulussa tai nyt tietysti sanotaankin alakoulussa. No kuitenkin, kyllä siellä pienelläkin paikkakunnalla osattiin kiusata kun en näyttänyt ihan samalta kuin toiset. Sain kuulla olevani piironki ja vaikka mitä!


 Kyllä me lapsena hammaslääkärissä vuosittain kävimme, reikiä ei onneksi koskaan ollut, sain yleensä vain fluorilakkauksen ja muutama hammas pinnoitettiinkin.
Hammaslääkäri puhui kyllä oikomishoidon tarpeesta mutta lähin asiaan erikoistunut oikojahammaslääkäri oli satojen kilometrien päässä.


 Laitan vielä lähikuvan purennastani, kuulin ja ymmärsin jälkeenpäin että pisteytysmäärä olisi riittänyt huimasti oikomishoidon aloitamiseen!
Tuo hammaskivi on tullut nyt aikuisiällä, sen poistamiseen on jo varattu aika!


 Ei tämä elämä eikä onnetar muuten mitenkään huonosti korttejaan jakanut. Teinivuosien jälkeen tapasin tämän viehättävän säihkysilmän joka osasi katsoa suoraan sieluuni eikä edes huomannut hampaitani!


28 kommenttia:

  1. Hi, olipa hieno laama ja kävi oikein laamakoulunkin vielä!
    Ja vielä toi säihkysilmäkin vielä, vau!
    Mutta oikeesti, ei kait noilla laamoilla ihan noin ne hampaat kuulu olla, vai kuuluuko??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein mennä perehtymään laaman purentaan. Tätä sanotaan alapurennaksi jossa hampaat tulevat purentatyynyn ylitse ja syy on geneettinen. Joten tämä laamaparka ei varmastikaan pääsisi jalostukseen jossa vaaditaan täydellistä purentaa. Virhettä hoidetaan hampaita lyhentämällä.
      Säihkysilmä näytti aika säihkyltä!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  2. No on kyllä vaikuttava hammasrivistö:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä mitenkän käy kateeksi, voisi olla ompun pureminen aika vaikeaa!
      Kiitos JPK!

      Poista
  3. Eipä se onni onneksi oo hampaista kiinni! Tosin, jos purenta on tosi pahasti vinksallaan, niin särkyä siitä voi aiheutua. Rovaniemellä taisi olla niin, ettei mun ikäluokka saanut oikomishoitoa, en ainakaan muista ketään, jolla olisi ollut metallilankaa suussa. Mun kolme vuotta nuorempi systeri kyllä sitten saikin jo oikomiskojeen ja teki siitä niin suuren numeron, että voihan tikkerperi! Hänellä on ihan varppina vieläkin ne kojeet tallella ja enempi kun nopsaan tulevat näytille, jos puhe siirtyy hampaisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se oikominen aikamoinen prosessi, sitoutumista ja huolenpitoa!
      Aikuisilla näkee välillä aika hankalan näköisiä purentoja ihan noin kaukaakin katsottuna, kotipaikkakunnilla ovat hoitomahdollisuudet voineent olla olleet vähissä tai ei ollenkaan!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  4. Olipa suloisen herttainen tarina.
    Laamat ovat jotenkin hyvin sympaattisen oloisia joita mielellään haluisi kosketella.
    Onnistuneet otokset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän se on rakkaus tekee sokeaksi ja onneksi näin :)
      Muistin vaan tässä kuvaustilanteessa kun kauan sitten Korkeasaaressa laama sylki päälle, nämä olivat hyvin käyttäytyviä!
      Kiitos marimeri!

      Poista
  5. Ei pitäisi lukea tähän aikaan yöstä, luulin ensin, että kirjoitat itsestäsi. Hih! Hyvä minä. Hyvä tarina ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä hampaat ovat kyllä ihan moitteettomassa rivissä :D Mutta kiusaamisesta puheenollen sain sitä liittyen pituuteeni. Olin 50-luvun alun tytöksi "kiusattavan pitkä" Tosin vain 166.5cm mutta kasvoin nopeasti ja olin tämän pituinen 13-vuotiaana ja jossain vaiheessa luokan poikiakin pidempi.
      Kuulin olevani lapamato yms. Mutta nykyisiin nuoriin verrattuna olenhan aika lyhyt kuitenkin :)
      Kiitos Harry!

      Poista
  6. Kiitos tästä aamun piristyksestä ! Hauskat kuvat ja tarina.

    VastaaPoista
  7. Wow! Eipä ole laamaa hampaisiin katsomista:) Komea olet, kun muistat pitää suun supussa, varsinkin kun Säihkyllä on puheenvuoro:)
    Ihanainen säihkysilmä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säihky vaikutti kyllä siltä että pitää puolensa! Tämä päähenkilö seisoskeli itsekseen vähän sivummassa! Voikohan laamalaumassa olla vartijan rooli ?
      Kiitos Eila!

      Poista
  8. Ihana teksit, ihanat kuvat.!
    hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Voi noita laaman hampaita :) ja mikä mainio teksti. Mukavan näköiset pörröturkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita laamoja katselee mielellään ovat ne verran hauskoja. Voisi olla ihan mukavaa mennä katsomaan laama-agilityä.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  10. Hieno kokonaisuus! Ihanat kuvat ja teksti sai taas hymyilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan kun tässä oli aita välissä, piti kurkoitella varpaillaan!
      Kiitos Ameba Donna!

      Poista
  11. Viehättävä laama, vaikka hampaat on vinossa. Eihän me kukaan olla täydellisiä, joten jokaisessa meistäkin on viehätysvoimaa, vaikka sitä ei itse aina huomaisikaan...=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sen viehätysvoiman huomaa yleensä joku toinen :)
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  12. Hahhaa, on sinulla ollut hauska eläintarhareissu, kiva kun jaoit sen meidän kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaan vähän kiire, reitti oli kuitenkin 2 km ja kierrettiin se tunnissa. Olisi tuolla aikaa saanut kulumaan enemmänkin.
      Kiitos Pasi!

      Poista
  13. Hyväntuulenpostaus! Kiitos Vikki! Melkonen otsatukka tyypillä muuten ekassa kuvassa. Alempi sinisilmä on melkoisen viehko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuo otsatukka on tarkopituksella stailattu noin viemän huomiota pois purukalustosta :)
      Kiitos kivitasku!

      Poista
  14. Ihana postaus :D

    Alakuvien neiti näyttää eteeriseltä satuolennolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa silmissä on jotain jännää, pitikin selvittää onko laamoissa sinisilmäisiä vai onko tämä neiti yksi poikeuksista!
      Kiitos Kaisa!

      Poista