perjantai 24. toukokuuta 2013

Keväistä vihreyttä


 Tämän pikkukaverin tunnistukseen käytin aika paljon aikaa enkä varma ole vieläkään. Leppäkertusta lienee kuitenkin kysymys. Kahta kirjaa käytin apuna ja päädyin neilikkapirkkoon.  Ihan tuon pään ja jalkojen värin perusteella. Neilikkapirkolla on 12 osittain yhteensulautunutta pistettä mustaa pistettä mutta sitten sanotaan myös että voi olla kokonaan täplätönkin! Kymmenpistepirkkoakin ajattelin mutta sen pää on ihan erilainen.



 Tämä käyttäytyminen olisi ollut mukava saada videolle. Se keikkui tuossa oksalla sivusuunnassa edestakaisin ihan kuin olisi levittänyt jotain tuohon pintaan. Seurasin muutaman minuutin tätä touhua jota se jäi vielä jatkamaan.



                                         Läheisellä haavan oksalla vahvistettiin parisuhdetta!



                                                                      Sateen jälkeen!





                                                               Nimetön kuoriainen!


                                                                 Hyvää viikonloppua!



29 kommenttia:

  1. Hieno tuo ensimmäinen jonkin leppiksen kuva (itse olen ötökkätietoudessa melko heikko...) ja ihanaa vihreyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, ötökkötietous on melko heikkoa mutta yritän perehtyä siihen jonka kuvaan!
      Kiitos kivitasku!

      Poista
  2. Todellakin keväistä vihreyttä! Kauniit kuvat.
    Aivan uusi tuttavuus tämä neilikkapirkko.

    Kiitos ja sinulle myös ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keltaisen vihreä on niin kaunista nyt jo huomaa sävyn muuttumisen!
      En ole ihan sataprosenttisen varma tunnistuksesta!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Leppikset ovat niitä ihania ötököitä, kiitos kauniista kuvista ja lajituntemuksesta. Taas opin uutta!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppikset ovat niin ihania joskin muistan että saattavat myös purra:)
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Uusi tuttavuus minullekin tuo neilikkapirkko. Kyllä noita pikkuötököitä on sitten kaikenlaisia. Upeat makrot taas! Kuvauksellista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla jo sanoinkin että toivottavasti lajimääritys on oikea!
      Niitä riittää vaikka minkä kokoisia ja näköisiä!
      Kiitos marjukka!

      Poista
  5. Kyllä niin monenlaista mönkijää on maailmassa..ihmeellistä..kummallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ihmetyttävät pientä kulkijaa:)
      Kiitos Harakka!

      Poista
  6. Kaunista vihreää ja kiva pirkko :)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!
      Kävin ihan kirjoittamaan askartelin itte:)

      Poista
  8. Raikas ja kaiken valloittava vihreys kuvissasi. Nyt alkaa jo tuntua kesältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu kesälle oli todella kuuma tuolla kuvausreissulla!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  9. Haa, hienoa! Hyvä oivallus kuvata leppäkerttuakin välillä. Ja onhan tuo muutenkin vähän tavanomaisesta poikkeava lajike:) Muutenkin hyvät kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuten nähnyt ihan perinteistä pirkkoa ollenkaan!
      Kiitos JPK!

      Poista
  10. Komea pirkko ja tuo harmaaraita mielenkiintoinen, enpä ole minäkään ennen nähnyt. Kiva kun kerrot vähän lajista tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaraita oli jotenkin niin viehättävä omassa harmaudessaan :)
      Kiitos AINA!

      Poista
  11. Oletpa saanut kauniin hempeän väriset kuvat. Ja tarkat. Hyvä Sinä.
    Ja leppistäkin oli kiva katsella.. :)
    Viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin eniten noista sateen jälkeisistä tunnelmista, laskeva aurinko paistoi niin kauniisti lehtien lävitse!
      Kiitos orvokki!

      Poista

  12. ¸.•°❤❤⊱彡

    Passei para admirar suas fotografias que são belíssimas.
    Belos clicks, amei as joaninhas.

    Bom fim de semana!
    彡❤❤ Beijinhos do Brasil.

    VastaaPoista
  13. Neilikkapirkko! Onpahan hauska nimi. Komeita otoksia jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä pienillä liikkuvaisilla on välillä ihan hassun hauskojakin nimiä!
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  14. Just tuossa aamulla pomo kertoi joutuneensa viikonloppuna leppäkertun hyökkäyksen kohteeksi ja puremaksi, söpöyden alle kätkeytyy siis myös peto. :) Kauniit kuvat...

    VastaaPoista
  15. Tätä ei kuitenkaan kerrota lapsille niin säilyttävät illuusionsa :)
    Kiitos Pasi!

    VastaaPoista
  16. Tuommoista pirkkoa ei olekaan vielä vastaan tullut. Hieno! Kauniita pisaraisia vihreitä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulkitsin oikein, ajattelin vielä kysyä hyönteisfoorumilta!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista