sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kissa maassa ja ne lupaamani n.20-kiloiset

Kissa on nyt onnellisesti maassa! Yli kaksi vuorokautta puussa istumista ohitse!

 Tytär oli aamulla noin klo 7 aikaan käynyt katsomassa mitä ulos kuuluu, Sohvi oli päässyt alaspäin noin 1.5m eli sen hankalimman osuuden ja jumittunut siihen. Lopulta matka alas kesti noin 4 tuntia, aikamoisen pitkä aika n. 20m taittamiseen!
Menimme juuri paikalle kun matkaa oli enää parisen metriä, enkä ehtinyt saada muuta kuvaa kun kissa jo pomppasi alas.
Eikä se ollut moksikseenkaan, ruoka maittoi ja joi enemmän vettä kuin tavallisesti. Ainoa asia mikä näytti ärsyttävän olivat pihkaiset tassunpohjat jotka tarttuivat tasoihin kiinni.
Melkein tuli mieleen että, kiittämätön lurjus, minkä huolen aiheutit :) Kun kuljeskeli siinä nenä pystyssä ja kohta pyrki jo ulos! Ei kyllä päässyt!
Kiitos paljon teille kaikille kommenteista ja tsemmppauksista! Tätä äitiä varmasti eniten huolestutti tuo lapsen hätä, kun tämän päivän eläimet taitavat välillä olla huoltajalleen enemmänkin lapsia kuin eläimiä! Huoletti toki myös eläimen kunto!


 Tässä on sitten se lupaamani n.20-kiloinen ( 15-30 kg ) jota en ollut tavannut koskaan, enkä tiennyt olevankaan. Yht'äkkiä tällainen seisoo mökkitien varrella, edellisenä päivänä uros ja seuraavana nämä kaksi naarasta!



Uroksesta en saanut otettua kuin hyvin huonon kuvan oksiston lävitse. Luulin eläintä ensin Laukon peuraksi tai nykyään sanotaan ilmeisesti valkohäntäpeuraksi, mutta ei ollutkaan! Tämä on Metsäkauris, se selvisi näistä seuraavana päivinä otetuista naaraitten kuvista ja tuo häntä oli paras tunniste!



Selvitin asiaa Wikipediasta. Eläin on alkanut levitä Suomeen 1900-luvulla. Liikkuu aktiivisemmin ilta- ja aamuhämärissä. Naaras synnyttää alkukesästä 2-3 vasaa, nämä näyttivät niin siroilta molemmat joten onkohan vasoja tiedossa ollenkaan.



 Eihän tämä harvinainen eläin ole mutta täällä näin tosiaan ensimmäistä kertaa. Hirvet ovat tulleet vähän liiankin tutuiksi, mutta että tuolla metsässä liikuu tällainenkin pieni kaunotar.

30 kommenttia:

  1. Mikä helpotus kaikille teille kun Sohvi selvisi seikkailustaan onnellisesti ja ruokakin on maistunut. Vähän erikoisen näköinen peräpeili noilla kauriilla, mutta kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli valtava helpotus, unet jäivät vähän lyhyiksi kun valvoskelin parina yönä ja mietin.
      Osaavat varmasti pimeassä kulkea peräkkäin kun peräpeili loistaa:)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  2. Olipas hienoa, että roikale saatiin alas puusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis se nyt vähän voinut katumustaan osoittaa :)
      Kiitos Iines!

      Poista
  3. Hyvä, että tuli itse alas, mutta tosiaan se menee sinne takasin. Eipä silti osaa se tulla alaskin, nyt kun keräsi rohkeutta. Tarha olisi hyvä jos sellaisen tontille voisi rakentaa. Loppu hyvin kaikki hyvin.
    On sinua hemmoteltu kuvauskohteilla, kaurista ei ihan joka mutkassa vastaan tule kuvattavaksi. Onnittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä opetus siinä mielessä kun paikka oli niin äärimmäisen hankala että näki tosiaan mistä kissa voi selvitä. Ensikerralla vähemmän kyyneleitä :)
      Tontille kyllä mahtuisi tarha kissoille sekä Eevi-koiralle!
      Tämä on sellainen pelto jossa joskus keväällä näkee kurkia syömässä ja sitä tilannetta tarkkailimme muuten olisivat varmasti jääneet huomaamatta.
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  4. Onneksi kisulin pitkä piina päättyi onnellisesti.
    Oi, ihanat kauriit ja miten hyvät kuvat sait:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi onnellisesti, ehti vielä vähän nauttimaan viikonlopusta!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  5. Kauriita! Jopas nyt onnisti!! Noin tarkat kuvatkin sait. Ovat varmaan kohtuullisen arkoja eläimiä? Onnellinen loppu Sohvin seikkailulle myös! Hyvä, hyvä...ei oo kisulla kiva olla yötä puussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin ensinäkemältä vaikuttivat aika aroilta, kuvasin auton ikkunasta. Lähtivät heti kun auton ovi avattiin!
      Ja vielä kaksi yötä, ensimmäisen yönä satoi vielä hiukkasen räntää!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  6. Voi, kun ihanaa, että kisuli osasi tulla alas itse.
    Eikä ollut huonossa kunnossakaan, hienoa!
    Ja olet päässyt kuvaamaan ihania metsäkauriitakin.
    Harvoinhan näitä näkee, joskus kun autolla liikkuu, niin peltojen reunoilla ovat syömässä.
    Muttakun itse metsässä liikkuu, niin ei ikinä näe tällasia ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tosiaan huonossa kunnossa, IHME! Se kylmyys ja ravinnottomuus!
      Jotenkin luulisin ettei noita kovin helposti metsässä pääsisi kuvaamaan, vaikuttivat sen verran varovaisilta, korvat liikkuivat tarkkailevasti koko ajan!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  7. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sohvi sitten päätti tulla itse alas, hyvä.
    Hienosti olet onnistunut saamaan kauriit kuviisi!! Kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulikohan Sohvi kun palokunnan pojat puhuivat vesisuihkusta:)
      Yritän joku päivä vielä uudelleen tavoittaa nitä kauriita!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  8. Sohvi näyttää ihan hyväkuntoiselta ja pirteältä parin päivän paaston jälkeen :)
    Hienoja kauriskuvia. Törmäsin johonkin tuommoiseen viime syksynä sieniretkellä niin että joku kauris/peura ryntäsi yhtäkkiä pensaasta parin metrin päästä pakoon. En tajunnut edes säikähtää, mutta harmitti kun kuvaa en saanut vaikka olin niin lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvi on niin pieni ja laiha muutenkin mutta ei siinä kyllä mitään erityistä huomannut. Tepasteli sisällä kuin ei olisi missään ollutkaan! Ruoka olisi kuulemma pitänyt laimentaa vedellä kun oli tällainenkin paasto takana mutta se ei tullut mieleen.
      Kuvaustilanteet menevät joskun niin harmittavasti ohitse!
      Kiitos sole!

      Poista
  9. Hyvä että Sohvi pääsi alas! Se on totta, että lemmikki on joskus nykyihmiselle kovin tärkeä ja aiheuttaa toisinaan suurta huolta ja murhetta. Mutta nyt kävi hyvin!

    Kauniita eläimiä kauriit, työmatkalla näen niitä välillä, mutta sen verran kaukaa, että näen vain valkean peräpeilin, hännän olemassaolo jää arvoitukseksi....=) Ja ruuaksi laitettuna peura on herkullista, olen saanut maistaa ja ihastunut. Todella hienot kuvat olet eläimistä saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvi on nyt yhtä kokemusta rikkaampi kuin asiasta huolestunut perhekkin. Kyllä se nyt on uskottava että kissa pääsee puusta alas :)
      Luin että näitä kauriita tosiaan metsästetääkin, jossain kanta on niinkin runsas!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  10. Loppu hyvin, kaikki hyvin! ♥
    Ja miten kauniita nuo peurat ovatkaan! Huippuhienot kuvat, Vikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hyvin :)
      Ne ovat niin siroja verrattuna tähän tutumpaan eli hirveen!
      Kiitos Pessi!

      Poista
  11. Hienosti sait kuvattua ja eikö se ole aina merkkitapahtuma kun jotain saa kuvattua ekan kerran. Kyllä se on ainakin minulle aina hieno hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut ennenkin mainita että luonto on aina ollut tärkeä mutta nyt kameran kanssa huomaa ja löytää niin paljon enemmin asioita!
      Ja se tuottaa tosiaan hyvää mieltä jos mikä!
      Kiitos Harry!

      Poista
  12. Huh, onneksi Sohvi pelastui! Toivottavasti se kuitenkin viisastuu kerrasta! Kauniita elikoita nuo valkohäntäpeurat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvilla olisi varmasti paljon kerrottavaa jos se osaisi sen tehdä!
      Oli sillä ainakin hulppeat maisemat!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  13. Olipahan kissalla seikkailu. Onneksi päättyi hyvin, tuskin kisuli traumojakaan sai.
    Siroja ovat metsäkauriisi. Olet sitäpaitsi nopea, kun sait oettua useamman kuvan niistä. Kyllä minäkin olen metsäkauriita luonnossa nähnyt, mutten saanut kuvatuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankariltahan tuo enemmänkin näytti kun siinä patsasteli eikä ollut koira-eikä kissakaveria huomaavinaankaan :) Eevikoiraa kiinnosti ihan hirveästi mille Sohvi tuoksuu!
      Kuvasin tosiaan auton ikkunasta, eivät kai siinä tapauksessa niin herkästi säikkyneet!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  14. Hei, minäkin luulin näitä valkohäntäpeuraksi (täytyy käydä heti korjaamassa blogiini).
    Sinä olet päässyt lähemmäksi kuin minä, hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntähän tämän asian varmuudella selvitti, se on niin erilainen!
      Kiitos marjukka!

      Poista