keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Isokuovi

Olen ihan erityisen innostunut lintujen kuvaamisesta ja siihenhän alkaa olla nyt paras mahdollisuus.Sopiva väli ennenkuin leppäkertut ja perhoset ilmantuvat.
Muistan kyllä että olen ihan vasta-alkaja eivätkä kaikki otokset ole lähellekään priimaa mutta innostusta ei puutu :)
Kävin tänään kuvaamassa Konnunsuon vankilan pelloilla jotka ovat merkittäviä muuttolintujen pysähdyspaikkoja.
Tosin vankilan toiminta on loppunut, kalterit poistettu ikkunoista ja vankila toimii nykyään turvapaikan hakijoitten vastaanottokeskuksena.

Isokuovi


Kuvasin kuoveja auton ikkunasta, ne eivät olleet moksiskaan  vaikka lintukirja kertookin että kuovi on valpas ja varovainen.



Lintukirjassa myös kerrottiin että naaras jättää pariviikkoiset poikaset koiraalle kesäkuussa ja lähtee syysmuutolle.



Eikö täällä saa olla rauhassa edes hetken vertaa!


Se mitä muuta näin, jatkuu huomenna :)

8 kommenttia:

  1. Kyllä on kuovin nokalla pituutta. Eikös se niin olekkin, että nautitaan luonnosta, eläimistä ja kuvaamisesta. Yritetään tuoda esiin sitä hetkeä missä milloinkin ollaan. Toki olemme kriittisiä ja haluamme kehittyä, mutta ei unohdeta tekniikan alle aitoutta.
    Itse en ole isokuovia luonnossa tavannut kertaakaan. Taisi tuo esittää sinulle haisevan vastalauseensa häiritsemisestä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nokka vaikuttaa aika epäkäytännölliseltä. Omia kuviaan sitä katselee ihan erityisen kriittisesti :) Allekirjoitan tuon aitouden!
      Mielenilmaisu ilman ääntä :)

      Poista
  2. Oletpas saanut tarkat kuvat kuovista.
    Onnittelut Vikki! Ja kiitos, kun jaat
    ne meille! Jään innolla odottelemaan,
    jatko-osaa, mitä muuta näitkään. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vierailla noissa maisemissa useimminkin kun matkakaan ei ole ihan mahdoton.
      Kiitos Pessi!

      Poista
  3. Vikki, vastaan sinulle nyt täällä, tottakai voit ottaa osaa makroviikkoon.
    Klikkaa sitä makroviikot-nappia, mikä on mun kuvien alla.
    Siellä on ohjeet. Tule mukaan vaan!

    Nämä isokuovikuvat ovat hienoja. En ole koskaan lintua luonnossa nähnyt.
    Tuolla nokallaan kun nappaisi, taitaisi tuntua.
    Tänään juttelin mustarastaan kanssa, antoi ottaa muutaman kuvankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista :)
      Olen yrittänyt tavoittaa mustarastasta mutta se on ollut liian nopea!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Hienot kuvat! Itse näin alkuviikosta västäräkkejä, aivan vaan kaupungissa, en oo metsissä ja pelloilla käyskennellyt :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Västäräkki on tainnut jo tulla näillekkin korkeuksille.
      Täällä ei oikein meinaa talven jälkeinen rupukunto riittää kovin pitkiin luontoretkiin.
      Kiitos Mags!

      Poista