keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Mökkirannassa tänään

Pien-Saimaan tilasta ollaan ihan syystä huolissaan.
Viime talvena mm. pilkkikalastajat huomasivat reikiä poratessaan sinilevää, siis keskellä talvea.
Keinoja veden tilan parantamiseen mietitään kovasti.
Tänä kesänä tuli tieto että kaikki kaupungin veden päällä sijaitsevat mattojen pesupaikat lakkautetaan ja pesu siirretään rannalla oleville pesupaikoille, viemäröinnin piiriin. Pieniä asioita mutta jostainhan se on aloitettava.


Laiturilta vasemmalle katsottaessa näytti näin syksyisen raikkaalta.


Oikealle ei olisi tehnyt mieli edes katsoa.


En tiedä mitä levää tämä on, olisinhan voinut tietysti ottaa näytteen tutkittavaksi.


Kesällä levää ei ollut ollenkaan, miksi nyt ilmojen ja vesien kylmettyä?

2 kommenttia:

  1. Sinilevän ilmestyminen järviinkin on hyvin huolestuttava juttu. Tuon näköistähän se on, mutta toivotaan kuitenkin sen olevan jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Helmilankaa, kolmisen kesää sitten se oli sinilevää ja silloin oli tietysti myös uintikielto.

    VastaaPoista