lauantai 14. tammikuuta 2017

Poikkeava nokka

Hyvä päivä ulkoiluun, kuvausvaloa olisi saanut olla enemmin.
Kävin tutulla metsäruokinnalla, enimmäkseen vain katselin, räpsin muutamia kuviakin. Tässä näytöllä huomasin poikkeaman sinitiaisen nokassa.

Normaalisti linnun ylä- sekä alanokka kasvat jatkuvasti, kuten kynnet ihmisillä ja kuluminen  käytettäessä tapahtuu tasaisesti.
Lintulaudan vieraista poikkeamia on havaittu ainakin tiaisilla, erityisesti hömötiaisilla. Toinen nokanpuoliskoista kasvaa eritahtia, tai nokan puoliskot voivat olla jopa ristissä.


 Nokan puolikas voi myös käyristyä. Syy voi olla synnynnäinen epämuodostuma, puoliskot eivät osu kohdilleen ja kuluvat siitä syystä epätasaisesti. Syynä voi olla myös kasvuhäiriö, jossa nokan kasvu ylittää kulumisen.


Nämä linnut ovat yleensä nuoria. Pärjäävät talven lintulaudan antimilla, mutta keväällä ravinnon muuttuessa hyönteisravinnoksi, selviäminen vaikeutuu. Viallinen nokka vaikeuttaa myös pesänrakennuspuuhia. Lintujen oletetaan menehtyvän nuorina.

Tietoa tähän löysin Suomen Luonto-lehdestä 5/2005

24 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, mutta voi reppanoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on elämän käsikirjoitus laadittu edeltä!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  2. Terhakan näköinen lintu, vaikka nokka on erilainen. Tänään oli kiva ulkoilukeli;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintu oli ihan pirteä. Mietin vain miten se pystyy kuorellisia siemeniä syömään, tässä oli pähkinää.
      Kiitos Anne!

      Poista
  3. Voi, voi, kyllä tuollainen nokka varmaan haittaa esim. kovaa siementä nokkiessa.
    Minäkin olen ollut 'lintumaailmassa', kun löysin sattumalta kirjastosta hienon lintukirjan:
    Lars Jonsson: Talvilintujen elämää.
    Kirjailija on sekä lintutieteilijä, että hyvin taitava akvarellisti. Kuvat ovat kuin pieniä taideteoksia tai toisaalta kuin sivuja hänen luonnosvihostaan. Kirjassa kerrotaan kaikkein tavallisimmista talvilinnuista. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artikkelissa jonka asiasta löysin, puhuttiin juuri siitä, että kaikenlainen kaivaminen ja nokkiminen on vaikeaa.
      Tämä oma lintuharrastukseni on noin viiden vuoden takaista vasta, mutta nyt olen niin täysin hullaantunut lintumaailmaan. Ihmettelen vain miksen aikaisemmin ymmärtänyt!
      Kiitos kirjavinkistä, laitan ylös ja käyn ihan tuolla kirjakaupassa hypistelemässä. Kuullostaa mieluisalta!
      Kiitos Seija!

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Ennenkuin luin tekstisi, tuli mieleen juuri tuo selviytyminen..

    Oli tosiaan hieno ulkoilusää, puut niin kauniita vastasataneen luomen kuorruttamina!
    Jospa huomenna olisi valoisempi kuvaussää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuo nokka vielä tosiaan kasvaa koko ajan, eikä pääse kärjestä kulumaan, lintuparka!
      Tänään juuri kuvaajakaverini kanssa jaoimme ahdistusta näistä talvien muuttumisista lumettomammiksi.
      Aina kannattaa toivoa että huomenna olisi toisin :)
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  5. Kaikella elollisella taitaa olla kasvuhäiriöitä ja/tai sairauksia. Elämään laatuun vaikuttavia.
    Meillä kävi edellistalvena lintulaudalla tintti, jolla oli iso pahkura toisessa poskessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa olla, mitenkä paljon me ihmiset vaikutamme teoillamme siihen.
      Linnuilla pahkuran ainakin aiheuttaa avipox eli linturokko. Varsinkin talitinteillä tätä esiintyy.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus! Sinitintit ovat söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta, kun näin tällaisen poikkeaman.
      Kiitos Anu!

      Poista
  7. Voi, jotenkin säälittää nuo vikanokkaiset linnut, jos sen takia elämänlanka katkeaa tavallista aikaisemmin. Luonnossa elämä voi olla kovaa taistelua elämästä ja kuolemasta.

    Jostain syystä lintulaudaltamme ovat pikkulinnut hävinneet, vaikka ruokaa on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko mahdollista, että varpushaukka tms. petolintu olisi alkanut vaania lintulaudalla kävijöitä? Tässä meidän omalla pihalla olen kerran nähnyt tiaisen päätyneen haukan kynsiin.

      Poista
    2. Välillä sitä tahtoo mennä liiankin tunteella noitten lintujen elämänmenoon mukaan.Joskus tekisi mieli olla poliisina, kun syrjivät toisiaan :)
      Ihan samaa olen miettinyt, kovin hiljaista on viime aikoina lintulaudalla ollut. Täällä ainakin vieraili varpushaukka, tosin ei silläkertaa saanut saalista. Vai johtuuko sitten näistä leudoista ilmoista, saavatko ravintonsa jostain muualta.
      Kiitos Piipe A!

      Poista
    3. Aimarii ihmetteli blogissani samaa katoa....

      Poista
  8. Harmaudesta huolimatta hienot kuvat olet ottanut!
    Kovaa on elämä. Toivon että tämän tirpan kohtalona on kuitenkin päätyminen petolinnun saaliiksi ettei sen tarvitsisi hitaasti hiipua nälkään.
    Meidän lintulaudalla käy parhaillaankin kova kuhina. Harmi vaan kun ei taidot / kalusto riitä ruokailijoiden kuvaamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo ihan oikeasti toivoisi sitä valoa, näin kuvaamisenkin kannalta!
      Metsäruokinnalla käy petolintuja, välillä koko yhteisö hiljenee, vaikkei ihmissilmin mitään erikoista näekkään. Nälkään hiipuminen olisi kyllä linnulle ikävä vaihtoehto.
      Olet puolestasi taitava ottamaan niitä kesäisiä maisemakuvia, merimaisemia ja luontoa kokonaisuudessaan!
      Näissä talvisissa lintukuvissa on niin hurjasti kohinaa, kun valo ei tosiaan riitä, eikä aina taidotkaan :)
      Kiitos Ansku!

      Poista
  9. Voi toista. :( Luonto kyllä hoitaa omalla tavallaan, vaikka se ihmisestä surulliselta tuntuukin.Toistaiseksi kuitenkin tomerannäköinen yksilö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy huolehtia nyt hänestä hyvin!
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  10. En tiennyt, että linnun nokka kasvaa koko ajan! Olen jälleen yhtä asiaa viisaampi =D. Voi tuota pientä, jolla on tuo poikkeava nokka. Toivottavasti se selviää. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, en myöskään tiennyt tätä.
      Kiitos Katinka, toivotan samoin!

      Poista
  11. Voi surullisuus:( Olen kyllä törmännyt näihin nokkiin, mutta ajatellut ettei se lintua isommin häiritse kun syövät yhtä ärhäkästi kuin muutkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut nähnyt tällaista koskaan aiemmin,tosin tämä kiinnostus lintuihin on sellaista viiden vuoden luokkaa!
      Kiitos Plaza de Mustis!

      Poista