perjantai 27. tammikuuta 2017

Harmaita sävyjä

Tämän harmaammaksi päivä ei voisi enää muuttua. Kaiken kattava sumu viipyi koko päivän, ihan iltaan saakka, vaikka aurinkoa oli luvattu.
Tähän täytyy tyytyä :)


Otin mökkireissulla muutamia kuvia. Mitähän se näkyvyys siellä olisi ollut, ehkä noin 50m. Tuonne jäälle olisin varmasti eksynyt, muutenkin kun olen huonolla suuntavaistolla varustettu.


Vedenpinta on laskenut lyhyessä ajassa varmastikin 10cm. Se oli aiheuttanut sen, että ojan reunassa oli tällaisia "jäänastalauttoja". Makrokuvasin niitä vähän ja työnsin sitten lautan  ulapalle.


Keskiviikkona olin kuvaamassa Vuoksella, paikassa jossa talvehtii valtava määrä sorsia.
Puussa  leivänmuruja kärkkyvä naakkaparvi lähti lentoon ja nostatti melkoisen lumimyräkän, joka  peitti sorsakoiraan lähes näkymättömiin.


Ruoantuojalta loppuivat leipäpalat ja sorsat palasivat kylläisinä takaisin veteen.
Tuossa sivussa oli mukava seurata, kun ne hyppivät penkereeltä alas. Ensimmäistä kertaa kuulin, miten kova lätinä kuuluu, kun kymmenet ja taas kymmenet linnut siivilöivät ruokaa veden pinnalta.


Tykkään vain näistä variksista :)
Tämä lintu katseli pitkään, ja  hyvin miettiväisen oloisena, kun sorsat siinä etualalla melskasivat.
Tämmöistä tällä viikolla :)

24 kommenttia:

  1. Sorsa saa lumipesut puun alla;-)) Näitkö muita lintuja? Isokoskelo, saukko ja telkkiä näkyi tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvät lumipesut se saikin :) Pari telkkää oli siinä sorsajoukossa, kanadanhanhea ei näkynyt tälä kertaa. Naakkoja ja variksia puissa.
      Kiitos Anne!

      Poista
  2. Onpa tosiaan sankka sumu teilläpäin.
    Sorsat, aivan ihana kuva niistä!

    Hyvää ja selkeämpää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin mahdotonta sumua, kuin eilen, niin harvoin näkee!
      Kiitos Minttuli, siulle samoin, hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Tuo ensimmäinen on kauneimpia kuvia, mitä olen pitkään aikaan nähnyt!!
    Upea myös sorsaisännän veteen syöksähdys.
    Variksen kuvaan taas jumituin , kun toinen siinä on niin inhimillisenä mietteissään.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin tuossa sumussakin kiehtoo, olisi pitänyt kuvata enemmänkin!
      Tätä sorsien veteen hyppelyä oli hauska seurata.
      Varista oli pakko katsella, siinä me istuimme peräkkäin. En sano että kaksi vanhaa varista :D
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  4. Kauniit harmaasävyiset kuvat! Tykkään todella myös tuosta ensimmäisestä kuvasta!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylin kuva on meidän mökkilaiturilta.
      Kiitos samoin siulle, hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Oi mitkä kuvat!

    Sumu oli täälläkin aamulla mutta tuli aurinkoinen päivä ja pieniä sumulauttoja vain leijaili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jatkuu sumuisuus vielä tänäänkin. Lintujen pongauspäivä, mutta ainuttakaan ei näy, pakkasella kyllä viihtyisivät laudalla.
      Kiitos Rantakasvi!


      Poista
  6. Rauhallinen talvinen tunnelma. Ja linnut!
    Nuo jäihin muodostuvat pienoismaailmat ovat aina mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu saa sellaisen rauhallisen tunteen, kun äänetkin vaimentuvat.
      Jää on mielenkiintoista kuvattavaa, olisipa keväällä lumettomat jäät.
      Kiitos Seija!

      Poista
  7. Nappilaukaisu lentoon pyrähtävästä sorsasta.

    Jospa tänään saisit jo auringonpaistetta! Meillä on ollut sumua aamuisin ja iltaisin, mutta eilen oli koko päivän niin ihana auringonpaiste ja teinkin pitkän metsälenkin koirulin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman hyppykuvan sain tallennettua, niistä kymmenistä hypyistä :)
      Eipä aurinko helli tänäänkään. Juuri luin tuossa Greenpeacen kirjettä ilmastonmuutoksesta.
      Voi teitä onnellisia kun saitte nauttia auringosta!
      Kiitos Piipe A!

      Poista
  8. Harmaata on. Toivotaan huomiseksi parempaa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa ei heitetä :)
      Kiitos samoin Tillariina!

      Poista
  9. Mukava tunnelma tässä kuvasarjassa.

    VastaaPoista
  10. Upea tuo sorsakuva. Millä varustuksella kuvailet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on EOS 5D MarkIII ja objektiivi näillä kuvilla oli Canon 70-300mm 1:4-5.6 L IS USM
      Lintuja kun eniten kuvaan, niin eräs kokenut lintukuvaaja suositteli tätä putkea. Tällä kuvaan myös lähes kaiken muunkin. Toinen suosikkini Canonin 100mm macro 1:2.8 L IS USM, näistä tykkään eniten.
      Kiitos Jenni!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Varis on symppis, ei sille voi mitään!
      Kiitos marliska!

      Poista
  12. harmaa on kaunista. Upeat lintukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joku sanoo ettei harmaa ole väri!
      Kiitos Sussi!

      Poista