lauantai 7. tammikuuta 2017

Neljä vuodenaikaa - haaste

Sain jo ennen joulua Mirjam-Matildalta tämän haasteen, silloin oli touhua joulukalenterin kanssa, enkä malttanut etsiä näitä kuvia.
Maisemakuvistahan tietysti parhaiten näkisi vuodenaikojen vaihtelun, mutta niitä kun ei juurikaan löydy. Mennään näillä :)
En jatka haastetta eteenpäin, tämä on jo sen verran pitkään ollut täällä blogeissa vireillä.


TALVI:  Kotoa keskustaan mentäessä, löytyy matkan varrelta näin kaunis pienehkö kuusimetsä. Kuvasta voisi päätellä, että tuona päivänä on ollut pakkastakin jonkin verran.


KEVÄT: Täälläpäin kangasvuokot kuuluvat osana kevääseen. Joka vuosi sitä vaan jaksaa ihastella tätä kauneutta. Viime keväänä löysin tältä samalta alueelta paikan, jossa kuvata kyitä. Nyt en enää uskalla kuvata kangasvuokkoja niin huolettomasti kuin ennen, kyynärpäitä maahan nojaten.


 KESÄ: Kukat ja perhoset, nehän kuuluvat kesään.Tämä perhonen on jokin hopeatäplistä. Olen vähän arka näitä määrittämään, erot ovat kuitenkin aika pieniä. Hopeatäpliä on kaikkiaan pitkälti yli kymmenen erilaista.


SYKSY: Viime syksyinen  Kuusamon matka oli mukava, kaikkine nähtävyyksineen ja elämyksineen. Tämä kuva on otettu Konttaisen maisemista. Silloin ruska oli vasta ihan aluillaan.

Kiitos haasteesta Mirjam-Matilda!

30 kommenttia:

  1. Upeat kuvat neljästä vuodenajasta <3

    VastaaPoista
  2. Neljä vuodenaikaa ja neljä kaunista kuvaa!
    Mitä kaunottaria nuo kangasvuokot ovatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pienestä pitäen kävimme äidin kanssa joka kevät katsomassa kangasvuokkoja.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Olet kyllä taitava kuvaaja!
    Kangasvuokkoja en ole koskaan luonnossa nähnyt, kuvissa kyllä monesti ihaillut.
    Hienoa, että vastasit haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan kun ne ovat vähenemässä täällä Salpausselän maisemissakin. Muutama tuttu kasvupaikka on jo kadonnut.
      Kiitos Seija!

      Poista
  4. Hienot kuvat!
    Kyllä tuli kesää jo ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa lähenee :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Hieno kuvasarja. Tuo syksyn kuva on huikean ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika ihanaa olla tuolla Konttaisen maisemissa!
      Kiitos Anu!

      Poista
  6. Kaunis kuvasarja. Ihanaa oli nähdä kuvia kesästä! Odotan sitä jo niin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko pianhan veneilyväki pääsee jo tuonne kevät aurinkoon fiilistelemään :)
      Kiitos Katinka!

      Poista
  7. Minulla on toiveissa nähdä joskus kangasvuokko ja kuvata se. Kuvistasi tulee hyvin esille meidän vuodenaikamme. Minulle ovat kaikki mieleen, eniten tykkään talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat joskus kangasvuokon kuvattua, tämä kasvi on elämys :)
      Hyvä, kun koet noin, silloin haaste onnistui!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  8. Kiva, että otit haasteen vastaan!:)
    Oletkin vanginnut jokaiseen kuvaasi hyvin vahvan tunnelman juuri kyseisestä vuodenajasta.
    Kangavuokon kun joskus onnistuisi luonnossa näkemään...
    Talvikuvan luulisi kyllä olevan myös lapista. :)
    Kesäkuvassa näkymä, jota rakastan. Nuo hentoiset heinät, apilat ja perhonen.<3
    Kuusamon ruskasta otettu syyskuva ihan mahtavan hieno.
    Kiitos näistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste olikin tavallaan aika vaikea koota, jos olisin tosiaan maisemakuvaaja, se olisi ollut helpompaa.
      Pitääkin nyt tarkistaa, millainen on kangasvuokon levinneisyysalue, en ole kai koskaan katsonut.
      Talvikuvissa näkyvä kuusikko, on kai jotain erilaista, kun nämä meidän "joulukuusemme".
      Kiitos itsellesi haasteesta!

      Poista
  9. Kauniit vuodenaika kuvat!
    Tuo viiminen kuva on hieno! Upeat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mielenkiintoista nähdä joskus tämä paikka parhaasen ruska-aikaan, tulisiko tuohon jopa punaista sävyä.
      Kiitos Sarin kotona!

      Poista
  10. Wau, upeaa! Onpa Kuusamossa komean näköistä, siellä haluaisin joskus käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamossa luulisin olevan katsomista kaikkina vuodenaikoina!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  11. Upeat kuvat. Näistä jokainen kelpaisi vaikka matkailumainoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän alimman kuvan myötä, toivoisin monen löytävän Kuusamon maisemat!
      Kiitos Between!

      Poista
  12. Kauniit kuvat vuodenajoista!
    Kangasvuokot ovat aivan ihania,toivottavasti ilahduttavat kauneudellaan myös tulevana keväänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasvuokkojen esiintyminen näyttää vähän vaihtelevan, 2015-vuonna oli paljon ja kukkivat pitkään.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Viime vuosi oli mahtava luontovuosi, en taida uskaltaa toivoa edes parempaa!
      Kiitos Anne!

      Poista
  14. Voi miten kaunis kuvasarja. Ihana tuo syyskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamo on kaunis kuvauspaikka!
      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  15. Niin kaunis kuvasarja! Kangasvuokkoja en olekaan koskaan luonnossa nähnyt, niitä meilläpäin ei olekaan, muita vuokkoja kyllä...kyitä kannattaa varoa! Upea tuo alkava ruska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä varmistin ettei sillä kohdalla ei käärmeitä mihin kyykistyin kuvaamaan, kun siitä nousin niin noin metrin pääsässä oli kiepillä tumma kyy.
      Kiitos Saila!

      Poista