lauantai 21. tammikuuta 2017

Kuplia

Kokeilin tänään saippuakuplien kuvaamista, sain kuvausapulaisenkin. Ilman apulaista on kyllä aika hankalaa, ellei nyt ihan mahdotontakin.
Pakkasta oli pari astetta ja puuskittaista tuulta. Jäätyminen ei onnistunut alkuunkaan. Parissa kuplassa jotka lensivät pidempään tuulen mukana, saattoi nähdä ihan hienoista jäätymistä.


 Ihmettelen noita värejä! Miten tuo on mahdollista :) Kuville en ole tehnyt mitään muuta kuin rajannut.


 Kuvaaja apulaisineenkin pääsi kuviin mukaan. Räpsin aika mahdottoman määrän, vaihdoin paikkaa tuulta pakoon vaikka kuinka monta kertaa. Aina se tuuli kuitenkin löysi :)


 Tuossa saippuakuplaliuoksessa on astianpesuainetta sekä glyserolia, taisinpa laittaa sokeriakin ja tietysti veteen sekoitettuna. Tuo liuos on pari viikkoa sitten tehty, siksi muistelin sokerin lisäämistä.


Nyt pitää odotella vähän napakampia pakkasia, jospa saisi niitä kauniita jääkuvioita pallojen pintaan.


Parhaat kuvat sain siitä tilanteesta, kun pallo oli juuri irtoamassa pillin päästä. Monesti tuuli tempaisi pallon mukaansa aika huimiinkiin kierteisiin.  Niitä tilanteita oli hauska seurata.  Toisinaan pallot tekivät ihan onnistuneen laskunkin.

41 kommenttia:

  1. Hirmu kauniit!Jännästi maisema ja te heijastutte tuolta hienojen värien keskeltä.
    Jotenkin tulee mieleen jopa joku planeetta mustaa avaruutta vasten noista ekoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin toivonut että olisi löytynyt sellainen paikka jossa olisi ihan puhdas lumi eikä tuulisi. Sinä päivänä ei onnistunut.
      Sama ajatus tuli mieleen - planeetta.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Huikean kauniita kuvia!
    Ihmeelliset ihanat on värit. Valoa on riittävästi niin peilaa saippua kalvosta upeasti.
    Mikähän tosiaan tuo värien noin vahvana näkyminen.
    Asfaltilla olen joskus nähnyt bensiiniä, siinä on myös tuollaiset voimakkaat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne tuolta ihan paljain silmin näyttäneet. Pakko kokeilla joku päivä uudelleen. Voiko syynä olla kirkkaisiin väreihin se glyseriini, en tiedä.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  3. Ihania värillisiä maisemakulplia!!
    Tuota gluseriiniä pitääkin hankkia ja kokeilla sen kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käviköhän sama aine myös syksyn lehtien värin tallentamiseen, nyt en ala googlata, muistelin vain.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Uskomattoman kauniit värit kuplissa! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja niin värikkäitä kuplia, aivan taideteoksia!

    Ihanaa talvista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hienoja!
    Minä yritin kerran tehdä glyserolia sisältävää seosta kuplia varten, mutta ei se oikein onnistunut. En muista enää resptiä, mutta jotain meni varmasti vikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin noudatin aluksi ohjeita, sitten lisäilin vähän summittain!
      Kiitos Seija!

      Poista
  7. Upeita kuvia! Kauniit värit. Itsekin miettinyt että pitää kokeilla kuvata saippuakuplia pakkasella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vielä tulee pakkasia, että pääsemme kokeilemaan!
      Kiitos Heidi!

      Poista
  8. Oi, miten hienoja! Mitkä värit.

    VastaaPoista
  9. Kaupan kuplaliuos ei toimi ollenkaan pakkasella, pallot eivät kestä. Fairystä, vedestä ja sokerista oon värkännyt yksi talvi. Siinä jäätyi vaan näpit ihan totaalisesti. Hienot värit näkyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oikeastaan odotan pakkasia sen takia että pääsen kokeilemaan :)
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  10. Upeita kuplia ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  11. Onpa hienoja palloja!

    VastaaPoista
  12. Onpa upeita saippuakuplia ja kauniit sateenkaaren sävyt niissä! Mukavaa sunnuntaita 😊

    VastaaPoista
  13. Tosi hienoja saippuakuplia!!! Niiden kuvaaminen on kyllä välillä aika haasteellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täytyy tosiaan varata aikaa, niin paljon niitä menee hukkaan.
      Kiitos Piipe A!

      Poista
  14. Hienot värit noissa kuplissa. Olisi ollut hauska seurata tuota kuvaussessiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli tahtoi sekoittaa koko kuvaussession, mutta hauskaa se oli.
      Kiitos seita!

      Poista
  15. Wau! Mitä värejä ja heijastuksia!

    VastaaPoista
  16. Hurjan hienot heijastukset kuplissa ja mitkä värit!
    Neloskuva on minusta erityisen ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelosella taustalla on vanha, harmaa lautaseinä, sitä vasten tuli kivat värit.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  17. Ihania kuvia =). Minä haluan kanssa kokeilla kuplia, mutta ajattelin odotella vähän kovempia pakkasia. Tytär on jo ilmoittautunut assistentiksi =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assistenttia tässä tarvitaan, ainakin tuolla tuulella, jolla kuvasimme.
      Kiitos Katinka!

      Poista
  18. Uskomattoman hienoja tällaisella kun pakkasella. Eri pakkasissa tulee kai erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan nyt niin kovasti niitä pakkasia!
      Kiitos Kirlah!

      Poista
  19. "Tällaisellakin" piti kirjoittamani. Kiukuttaa kun kone ottaa omia vapauksiaan ja kirjoittaa mitä sattuu.

    VastaaPoista