torstai 1. kesäkuuta 2017

Viikon varrelta

Eipä tuo sää vieläkään meitä helli.
Perhosia on kovin vähän liikkeellä. Onneksi kauan kaivattu sade vähän autaa kasveja uuden elämän alkuun.


 Puna-ailakki on melkoisen piristävä väriltään, sen kyllä huomaa helposti alkavan vihreyden keskeltä.


 Ahomansikkakin kukkii jo. Huomasin kyllä joillain paikoin, että kylmät yöt ovat vaikuttaneet kukintaan , kun mansikankukan keskustat olivat aivan mustia.


 Auroraperhonen juoksutti jälleen ja minähän juoksin :)  Tällaisen kuvan sain sitten lopulta napattua.


 Kaaliperhosia oli hyvin vähälukuisesti liikkeellä, onneksi tämä yksi rauhoittui edes hetkeksi. Voikukka on niin mahdottoman kaunis, vaikkakin kovin vähän arvostettu.

EDIT. todennäköisesti kuitenkin lanttuperhonen!


 Tällehän ei nimeä meinannut löytyä millään. Lopulta onnistui, maakiitäjäisiin kuuluva kyhmykiitäjäinen. Kumpa tämän nyt muistaisi jatkossa, täytyy taas kehitellä jokin muistisääntö.
Saisi kyllä liikkua hitaammin, niin mahdollisimman moni ehtisi ihailemaan tuota kaunista kuorta ja hienoja punaisia jalkoja.


 Keto-orvokki, latinalaiselta nimeltään Viola tricolor. Valtavan kaunis ryhmänä, mukana on lähes keltaisiakin orvokkeja.


Ensimmäistä kertaa näin sudenkorennon, tässä tapauksessa vaskikorennon,  elämän ensihetkiä. Se oikoi ja räpytteli mahdottomasti siipiään. Moikkaili eturaajoillaan suuntaan ja toiseen.
Jätin sen siihen muutaman kuvan jälkeen.

Meillä sataa parhaillaan rakeita ja ihan napakka kuuro onkin!

35 kommenttia:

  1. Jälleen monta upeaa otosta.
    Auroraperhosen perässä kannatti juosta ja kyhmykiitäjäisen myös, kauniita ovat molemmat!

    Rakeita saatiin mekin ja kylmä puuskainen tuuli tuivertaa, ei tunnu kesäkuulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auroraperhonen on pistänyt juoksemaan joka kesä :)
      Tuo kuoriainen on kuin jokin muinaiskou :)
      Tuuli on rymynnyt jo kohta vuorokauden, laantuisi, niin pääsisivät päättäjäisiä juhlivat pihavalmisteluihin.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  2. Olipa upea kiitäjäinen, kuin koru. Minkä kokoinen se oli?
    Auroraperhonen on myös ihana väriltään.
    Ja kuvat tietenkin taattua laatua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koru tuli miullekkin mieleen. Se oli kooltaan noin 2-3cm kokoinen, eli aika kookas!
      Aurora on suosikkejani, se on jotenkin niin raikas väritykseltään.
      Kiitos Seija!

      Poista
  3. Kylmästä huolimatta olet löytänyt niin paljon kaunista kuvattavaa. Ah, tuota auroraperhosta, se on niin ihana.
    Kaikki kuvat ovat kyllä kauniita!
    Rakeita, vettä ja jopa lunta, siinäpä se kesäkuun alku täälläkin on ollut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli edes vähän lämpöä, eilen eikä tänään kukaan/mikään ei varmastikaan lennellyt.
      Aurora on niin ihana, vaikeasti saavutettava :)
      Tänään ol ajoittain melkoinen tuuli, joka pisti riippakoivun oksat tanssimaan niin mahdottomasti.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Ihanan keväiseltä näyttää vaikka ulkona kelit ovatkin mitä ovat... Hienot sudenkorennon uuden elämän ensihetket!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeästi tuo luonto koettaa pärjätä tämän kylmyyden keskellä.!
      Kiitos Uunilintu!

      Poista
  5. Rakeita ja rankkoja vesikuuroja on tullut koko päivän. Perhoset ovat tainneet lentää jonnekin kesäisempään paikkaan.
    Upea tuo kyhmykiitäjäinen. Kuin koru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missähän nuo perhoset tosiaan värjöttelevät tämän kylmyyden keskellä.
      Linnunpoikasista kannan edelleen huolta, kun hyönteisiä taitaa vähemmin olla liikkeellä.
      Kiitos Between!

      Poista
  6. Hienot kuvat!

    Rakeita on tullut täälläkin ja kovalla voimalla oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vältyttiin rakeilta, vesikuuroja sensijaan pitkin päivää!
      Kiitos Cara!

      Poista
  7. Minäkin juoksin auroran perässä pitkän tovin. Tuntui oikein kiusaavan kameroitsijaa.
    Sinä sentään sait noin hienon kuvan, minulle jäi pari heilahtanutta muistiin. :)
    En vielä raaskinut maalla leikata nurmikkoa, kun oli niin upea voikukkapelto.Olen samaa mieltä sen kauneudesta.
    Onpa hieno tuo kyhmykiitäjäinen.
    Myös edellisissä postauksissa ihania heppoja.Sudenkorennnon ja vaskitsan kohtaaminen oleet varmasti kuvaajalle mieluisia hetkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurorat taitavat pitää meitä pilkkanaan :)
      Nurmikko kasvaa ihan huimaa vauhtia, ihana katsella sellaisia paikkoja joita ei tarvitse niittää, eikä ajaa, voikukkia keltaisenaan.
      Noita mukavia yllättäviä kohtaamisia tulee onneksi silloi tällöin. Vaskitsasta olin ihan erityisen iloinen!
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  8. Rakeita ja rankkoja kuuroja täälläkin on saatu ja myrskytuulta! Upeat kuvat jälleen, tuo kuoriaisen panssari onkin tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuoriaisen värisävykin oli auringossa niin kaunis!
      Tuulta riittää, jospa huomenna olisi paremmin :)
      Kiitos Saila!

      Poista
  9. Ihania kevätkukkijoita! Ihmeesti nuo perhoset ovat kestäneet tätä lämpötilojen vaihtelua ja lähtevät lentämään aina, kun vähän aurinko paistaa ja tuuli tyyntyy. Kaunis kuva aurorasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset taitavat olla aika sitkeää sorttia! Tuo kova ja kylmä tuuli estää varmasti niiden lentämisen kokonaan.
      Seuraavaksi taitavat kielot kukkia, paikoitellen oli jo isoja nuppuja.
      Kiitos Saraheinä!

      Poista
  10. Rakeita tuli meilläkin eilen ja lämmintä vain 3,5 astetta.
    Minäkään en tahdo millään muistaa eläinten ja kukkasten nimiä. Ihania otoksia sekä kukkasista ja ötököistä. Perhosten lento taitaa tällä kelillä olla aika kankeaa.
    Hyvää viikonvaihdetta, Vikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakeita ja lunta taisi eilen tulla ympäri maata, kun näitä blogipostauksia on seuraillut.
      Jokin muistisääntö usein auttaa, tässä nuo kyhmyt kuoressa ovat jo itsessään aika hyvä muistisääntö.
      Mitenhän nämä kylmät vaikuttavat ensi kevään perhosmäärään.
      Kiitos ja kiitos samoin Piipe A!

      Poista
  11. Ihanan kesäisiä kuvia. Mukava katsella täältä lumisateen keskeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivotaan ensi viikolle lämpimämpää, niin pääsette tuosta lumisateesta!
      Täällä näytti lämpömitari aamulla +4° ja tosi kylmä ja navakka tuuli, eipä juuri kesäkuulta tunnu!
      Kiitos mummo!

      Poista
  12. Hämmästyin kun juomasin meilläkin muutaman puna-ailakin avoinna...

    Lehmuskiitäjät ovat myös upeita!

    Tosi herkänkaunis orvokkikuva ja samaa voi sanoa sudenkorennosta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna-ailakki on tosi kaunis ryhmänä!
      Nyt toivottavasti kuvattava lisääntyy, kukat, perhoset ja niin moni muu :)
      Kiitos Leena Lumi!

      Poista
  13. Kesäisiä kuvia raekuuroista huolimatta. Puna-ailakkikin jo kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. melko yllättävä raekuu ja tänä amuna tuli vielä pienenpieni rätäkuurokin!
      Kiitos seita!

      Poista
  14. Kyhmykiitäjäinen näyttää siltä, että se on jotain metallia. Niin on komea. Ja auroraperhonen ei ole minulle antautunut vieläkään kuvattavaksi. Oletko varma, että tuo yksi on kaaliperhonen, kun minusta se on niin lanttuperhosen näköinen? Vaikka ne on kyllä kaikki niin samannäköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ihan pronssiselta valulta :)
      Aurora on kyllä eräs haasteellisempia kuvattavia, se vain lentää metsänreunassa ees ja taas.
      Kiva kun oikaisit tuon perhoshavainnon!
      Kiitos Kirlah!

      Poista
  15. Voi miten hieno tuo kiitäjäinen! Ihan kuin koru Halikon käädyistä. Tuosta kyllä pitäisi tehdä näköisrintaneula! Ja kiitos puna-ailakista :) Eilen mies kysyi, mikä tuo kukkanen on, enkä millään saanut nimeä mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koru tuli tästä väistämättä mieleen!
      Se on jännä miten välillä ihan tututkin kasvien nimet häviävät mielessä, mutta kyllä ne sieltä kuitenkin pian löytyvät.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  16. Vaikka onkin kylmää ollut, onpa mukava että ötököitä on kuitenkin liikkeellä.
    Hienoja kuvallisia bongauksia.

    Kuoriainen on epätodellisen näköinen, upea ryhmyinen kuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötököitten määrä näyttää lisääntyvän päiväpäivältä. Perhosten vähyyttä täällä kuitenkin ihmettelen.
      Kuoriainen vielä hehkui oikein auringon valossa.
      Kiitos Liplatus!

      Poista