perjantai 5. toukokuuta 2017

Untu ja kuikka

Innostuin kovasti tästä Untun ja heräävän luonnon yhdistämisestä,  olemme jo aika eroittamaton pari.
Untu on varsin kevyt kantaa, kamerarepussa on sille varattuna ihan oma pieni yksiökin :) Eväitäkään sille ei tarvitse varata, joten hyvin vaivatonta matkantekoa.


 Tytär löysi uuden sinivuokkopaikan, siis meille uuden. Eniten sinivuokkoja mitä olen koskaan nähnyt.
 Ohimenevällä polulla kulkee toisinaan koiranulkoiluttajia. Mietin miten toimin sellaisessa tilantessa, jos tulenkin yllätetyksi. Aikuinen nainen "leikkii" siinä polun vieressä pienen peikon kanssa, saatanpa jopa  puhua itsekseni, siis ihan vahingossa :) "Äiti laittaa siut siihen istumaan, istuppas nyt nätisti".
Otanko sellaisen hymyn, jossa ei näy hampaat, vaan huulet vetäytyvät kohti korvia yhteenpuristettuina. Sellaisen, että olen ihan ystävällinen, mutta en nyt juuri välittäisi seurustella, kun tässä on tällainen tärkeä kuvausprojekti meneillään.
Vai sanonko reippaasti hei ja kerron että kuvaan tässä suunnittelemaani korttisarjaa varten.
Ei tullut ketään :)





 Kuikka on elämys!
Se tuli eilen kalastelemaan hyvin lähelle mökkilaituria. Näin lähelle en ole koskaan aiemmin päässyt. Tosin se loittoni heti, kun kävelin rantaan.
Pitkään puhdisteltuaan se nousi veden pinnasta ylöspäin ja levitti siipensä. Olin juuri katsomassa edellä otettua kuvaa, enkä meinannut ehtiä tähän tilanteesen.
Suosikkilintuni ehdottomasti!



Hyvää viikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Ihana, ihana Untu! <3
    Luulen, että koiranulkoiluttaja menisi hissukseen ohi ja ihastelisi vain työtäsi Untun kanssa.Tai ainakin minä menisin.Olisit vain voinut vinkata silmää ja jatkaa kuvaamista? :)
    Upeat kuvat kuikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan kummallista, että tämänikäisen ihmisen pitää ajatella, että mitähän tuo mänty miusta mahtaa ajatella :D
      Tämä on kyllä hauskaa ajanvietettä!
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Voi miten suloinen tuon Untu onkaan! Aikuinen nainen saa leikkiä, saa jutustella pikkuiselle peikolle, tai kissalle, tai kukille kuten minä teen ja taimille tietenkin niitä silitellessäni...

    Kuikka on upea lintu, voi sinua onnen tyttöä kun pääsit sen kuvaamaan! Huikean upeat kuvat niin kuikasta kuin Untustakin!

    Sinivuokkojen kaunista kukintaa ja aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ihan samaa mieltä, pitää tehdä ja toimia niin kuin tuntuu hyvälle :) Taimet ja kaikenlaiset pikkupiipat tarvitsevat kyllä runsaasti kannustusta, kasvaakseen vahvoiksi :)
      Olin kyllä onnentyttö tuona päivänä. Nyt tietysti ruokahalu kasvaa syödessä ja toivoo näitä kuikkaelämyksiä lisää.
      Kiitos Kivipellon Saila, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Suloinen hellyttävä Untu on niin aidon lapsen näköinen. Kauniita kuvia!
    Varmasti mukavaa kuvattavaa.

    Upeat kuvat kukasta!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa silloin kun tytär oli pieni tällaiset mahdollisuudet kuvata, se filmiaika rajoitti kuitenkin paljon. Kuvia tuli kyllä otettua mahdottoman paljon, lapsihan muuttui joka päivä :)
      Tämä on mukavaa kuvattavaa, luonnossa on niin paljon mahdollisuuksia. Untu vaan ei ole kovin muuntautumiskykyinen :)
      Kiitos Liplatus, mukavaa sunnuntaipäivää!

      Poista
  4. :D Oi miten hyvin kuvattu kertomus Untum kanssa metsäretkestä. Voi teitä! Hyvää viikonlopun jatkoa! Kivoja kuvia. Untu ja sinivuokot ovat hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Untun kanssa on niin hyvä retkeillä, kun hänelle käy kaikki :)
      Kiitos Pelaguu, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Voi miten ihanat kuvat! Hyvää viikonloppua;-)

    VastaaPoista
  6. Hienosti olet luovuuttasi osannut käyttää! Tässäkin Untu katsoo hienosti alaspäin kukkia :)
    Kuulitko kuikan huudonkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Untu kyllä kupsahteli tuon tuosta, mutta kyllä lopulta pärjättiin :)
      Kuulin kuikan huudon vähän aiemmin, kauempaa, ennenkuin se tuli tuohon lähelle.
      Kiitos Seija!

      Poista
  7. Katso uteliaita vain tiukasti syvälle silmiin. Kyllä se siitä ;-)

    Kuikka on yksi parhaista - ehdottomasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että koiraihmiset ovat aikalailla luontoihmisiä ja koirahan se varmasti ensin tekisi tuttavuutta :)
      Kiitos Susanna!

      Poista
  8. Söpöt kuvat Untusta.
    Kuikka on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikka on jotenkin niin uskomattoman hieno värityksiltään ja kuvioinneiltaan.
      Kiitos marliska!

      Poista
  9. Ihana Untu, mutta niin on kuikkakin.

    VastaaPoista
  10. Untulla riittää ihmettelemistä keväisessä luonnossa.
    Suloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa tuo kevät vielä etenisi hiukan nopeammin :)
      Kiitos Piipe A!

      Poista
  11. Maagiset ja suloiset kuvat! Upeaa!

    VastaaPoista
  12. Suloinen retkikaveri tuo Untu, ja suloiset ovat hänestä ottamasi kuvatkin :)
    Kuikka on komea ilmestys ja sen huutoa kuuntelin haltioituneena viime kesänä Saimaalla.
    Upeat kuvat kuikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikassa on jotain niin käsittämättömän hienoa, onneksi olemme saanneet nauttia se läsnäolosta lähes joka kesä. Kuvaaminen on kyllä ollut hanalampaa.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  13. Kerrassaan ihania kaikki kuvat! Postikortteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain suunnitelmia tässä kehittelen Untun kuvien varalle.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  14. Ihana tuo Untu. Ja siitä saat hienoja kuvia, se ei ala kesken kaiken kiemurrella..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Untu on kyllä hyvä kuvattava, eipä juuri kiemurtele. Voi kun se joku päivä vielä avaisi silmänsä :) Saattaisin kyllä siinä tilanteessa menettää järkeni :)
      Kiitos orvokki!

      Poista