lauantai 24. syyskuuta 2016

Melkoisia lemmikkejä

Kuusamon reissuun mahdutimme myös käynnin suurpetokeskuksessa. Koirasusien tapaaminen  oli henkilökohtaisesti kaikkein hykerryttävin ajatus.
Näistä Suomen suurpedoista oikeaa sutta, eikä myöskään ahmaa tuolla ollut mahdollisuutta nähdä. Paikan sielu on Sulo Karjalainen, monet orvot karhunpennut hoitanut ja hoivannut konkari. Otsikko juontaa tähän, nämä eläimet tavallaan hänen rakkaita lemmikkejään.


Erittäin hyvä että lippuun sisältyy opastus, kokemuksesta tulee näin paljon rikkaampi.
Ihan ensimmäisenä katseet kohtasivat kahden urospuolisen koirasuden kanssa. Ne lepäilivät häkissään hyvin levollisen näköisinä. Todella kauniita eläimiä, kaivattu elämyskokemus toteutui!
Toivon niin kovasti että pääsisin joskus kuvaamaan oikeaa sutta.


 Seuraavana olivat vuorossa erilliset karhuaitaukset . Siellä elelivät yksin tai kaksin, Nätti, Juuso, Tessu, Reeta, Niisku ja Vyöti. Karhuista suurin osa on löydetty ja otettu hoivaan, syystä tai toisesta orvoksi jääneinä. Sulo Karjalainen on toiminut varaemona. Siinä on saanut eräänkin kerran ojentaa tuttipulloa, että nämä nallukat ovat saavuttaneet aikuisikänsä.
Oppaan mukaan jokainen on ihan oma persoonansa. Kuuluisin porukasta taitaa olla Juuso, taidemaalarinakin kunnostautunut kaunosielu.
Karhut osasivat jonkin verran temppuja, joista tietysti palkintona oli  herkkupala. Omenat, porkkanat ja viinirypäleet näyttivät maittavan. Kerjäämisen ne näyttivät kyllä hallitsevan :)


 Melkoinen on tuo karhun tassu, eipä tekisi mieli kättä ropata. Betonilla käveleminen on ilmeisesti vähän tylsyttänyt kynsien kärkiä. En ihmettele yhtään että karhu istuu joskus puussa :) Tuskin kuitenkaan tämä allaoleva Juuso.


 Aikamoinen köriläs karhuksikin, painaa lähelle viittäsataa kiloa. Hädintuskin se mahtui tuosta luukusta ulkoilualueelleen. Eikä se olisi oikein edes viitsinyt tulla, ei vaan tainnut huvittaa. Opas kertoi että talvi- ja talviunet tiputtavat vähän tuota painoa.
Juusolle saimme antaa herkkuja.
Annoin pari omenaa. Miltäs se tuntui? Eipä juuri miltään, sehän oli niin ystävällisen näköinen nallukka kuin olla ja saattaa :)


 Ennen ilveksien aitausta oli kettuaitaus. Kettu nukkui meistä mitään välittämättä. Vähäsen raotteli silmiään ja jatkoi uniaan.
Sitten nämä ilvekset. Osa  nukkui päiväuniaan, kolme kaverusta lähekkäin samassa mytyssä, en oikein päässyt kuvaamaan. Tarha oli reilun kokoinen, hienosti liikkumatilaa. Ilveksen kevyttä, venyttelevää liikkumista on mukava katsella.


 Katsokaa noita tassuja. Helppo kuvitella miten pehmeästi ja äänettömästi tämä kissaeläin pystyy etenemään.


Koirasusien aitaus oli valtavan kookas. Lauman emo on koira.  Pentueen koosta en osaakkaan sanoa, olin vain niin ihastuksissani niistä kaikista, etten edes hoksannut laskea lukumäärää.
Tämä yksilö muistutti kaikkein eniten sutta, vaikutti ehkä lauman varauksellisemmaltakin.

Ajatukset olivat kuitenkin vähän ristiriitaiset tuon käynnin jälkeen. Sitä en epäile yhtään, etteikö noilla eläimillä olisi tuolla hyvä olla. Ravintoa, hoivaa  ja liikkumatilaa ihan reilusti.
Jotenkin säälitti kun annoin Juusolle ne kaksi omenaa siitä aidan raosta! Vähän vaikea selittää.

Tietoa paikasta löytyy vaikka kuinka, kun laittaa hakusanaksi, vaikkapa Juuso-karhu.

16 kommenttia:

  1. Arvostan kyllä työtä suurpetojen hyväksi, mutta koirasusien kasvattamista en ymmärrä. Miksi ihmeessä niitä teetetään? Ymmärtääkseni ne ovat aikamoinen uhka Suomen luonnolle. Miten sitä perusteltiin tuolla keskuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan tuossa vierailuryhmässä ei tainnut esittää mitään kysymystä koirasusista, en ainakaan kuullut, kun kuvasin niin innokkaasti. Mutta ymmärtääkseni tuolla ei teetetä uusia pentuja.

      Poista
  2. Kauniita eläimiä ne kylläkin ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kauneus näissä juuri viehättää.
      Nyt täytyy etsiä vähän tietoa näistä.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  3. Suurpetokeskuksessa on käyty ja suosittelen käymään, jos siellä suunnalla liikkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti tuolla kannattaa vierailla.
      Hyvää työtä siellä tehdään, esimerkiksi juuri orpojen karhunpentujen hyväksi!
      Kiitos Tellu Tom!

      Poista
  4. Minulla on myös on hiukan ristiriitaiset tunteet. Täällä luin Aamulehdestä kun Juuso taiteili ja sille lahjoitettiin hunajaa. Jotenkin inhimillistetään koko karhu.

    Mutta ehdottoman hyvää työtä siellä on tehty orpojen karhunpentujen hyväksi. Mutta muuten jotenkin tuo häkkieläminen aina mietityttää.

    Kiitokset hyvistä kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juusohan oli tehnyt melkoisen tilin maalauksillaan. Aika jänniltä ne maalaukset näyttivät (katsoin netistä).
      Arvostan Sulo Karjalaisen paneutumista tähän asiaan ja hänen elämäntyötään.
      Mutta sydämeltäni luontoihmisenä, tuo häkkielämä tosiaan aina vähän mietityttää.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Todella hienot kuvat! Ilves on minusta ihan erityisen vaikuttava ja viehättävä koko olemukseltaan.

    Minäkin arvostan suuresti Sulo Karjalaisen työtä, mutta koirasusien kasvattamista en ole koskaan ymmärtänyt. Syntyvät elääkseen koko elämänsä vankeudessa? Eivät sovellut lemmikiksi, eikä niitä voi vapaaksikaan päästää. Surettaa niiden kohtalo :(
    Voin hyvin ymmärtää ristiriitaiset tunteesi ja säälisi Juuso-karhua kohtaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuus tavata ilvestä luonnossa, taitaa olla aika pieni. Vaikkakin viime talvena oli jättänyt jälkensä meidän mökin ympärille. Haaveilen tapaamisesta kuitenkin.
      Lueskelin aika paljon koirasusista, sen jälkeen kun kävin tuolla. Mielipiteitä oli puolesta sekä vastaan. Kaunis eläin jokatapauksessa!
      Kiitos Ansku!

      Poista
  6. Hienoja kuvia! Minäkin arvostan Sulo Karjalaisen työtä suuresti. Koirasusia on käsittääkseni, joillakin lemmikkeinä, mutta vaativat todella kokenutta otetta kasvatuksessa. Sama tosin pätee muihinkin isoihin koiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin tosiaan paljon näistä koirasusista nyt nähtyäni. Eläin kiintyy perheeseensä, mutta ymmärsin juuri samoin niinkuin kirjoitit.
      Kiitos Sussi!

      Poista
  7. Oi, olet pääsyt käymään tuolla! Olen nähnyt paikasta dokumentin samaisesta paikasta. Ja ymmärrän kyllä myös ristiriitaiset tunteesikin... onhan karju aidan takana vähän surullinen näky, vaikkakin hyvää työtä he ovat tehneet eläinten eteen =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kun laitoin tämän postauksen, että miten kirjoitan. Koska en halua antaa mitään negatiivista palautetta ja huomaan että moni muukin arvostaa Sulo Karjalaisen työtä.
      Se oma henkilöohtainen fiilis oli vaan vähän ristiriitainen!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  8. Mahtavat kuvat! Meillä maalla ilves "vau-vauvaa" ihan lähellä ja pimeällä kovinkin lähellä olemme kuulleet emoa ja ilmeisesti pentuja sähäkissäkin "yhteenotoissa", ehkä saaliin takia.
    Itse en ole ilvestä nähnyt, mutta kuullu useastikkin ja jälkiä nähnyt.Hyvin arkahan se on, joten tuuriaan saa kiittää, jos onnistuu näkemään. Siksikin oli mielenkiintoista nähdä hienot kuvasi siitä, valtavine tassuineen. :)Valtava on tuo Juuson pääkin.:)
    Minäkin ymmärrän hyvin ristiriitaiset tunnelmasi upeiden petojen häkkielämästä.
    Mutta, jos pentu pelastetaan hyvin pienenä orpona, sitä on varmasti hankala enää luontoon vapauttaa ihmiseen tottuneena.Nuo koirasudet ovat sitten oma lukunsa, vaikkakin hyvin kauniita eläimiä ovat.

    VastaaPoista
  9. Tuolla suurpetokeskuksessa ymmärsin sen, että oletettavasti meitä tuolla luonnossa liikkuvia katsellaan enemmän kuin itse arvaammekaan. Ehkä hyvä näin, ettei tiedä missä puskassa se karhu luuraa :)
    Koirasudet taitavat herättää eniten mielipiteitä laidasta toiseen. Innostuin lukemaanaiheesta enemmänkin.
    Kiitos Mirjam-Matilda!

    VastaaPoista