sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kangasvuokkoja ja käärmeitä

Otsikko kuullostaa vähän samantapaiselta, kuin Iisalmen nyrkkeily ja lasi.
Lupasin eräälle blogikaverilleni että varoitan kun laitan käärmekuvia :) Näitä on nyt tullut kuvattua, käärmeitä ja kangasvuokkoja. Ensimmäiset kukat avautuivat eilen, ihan muutama yksilö vasta. Jotenkin näyttäisi siltä, ainakin tässä vaiheessa, ettei sellaista kukkarunsautta tulisikaan kuin viime keväänä.


 Kuvauspaikalla, siinä kohtaa jossa ensimmäiset kukat yleensä avautuvat, oli pelkkä monttu. Taas joku joka ei ymmärrä, että ensinnäkin kukka on rauhoitettu. Toiseksi, kukan siirtäminen paikaltaan ei tule onnistumaan. Harmittaa tuollainen!


 Nämä kukat sekä käärmeet viihtyvät saman voimalinjan alla. Valoa ja lämpöä riittää puuttomalla kaistaleella molemmille lajeille.
Varmistelin tömistelemällä paikan jossa kuvaan, katsoin ympäristöä tarkasti ja kumarruin polvilleni maahan.  Kuvasin jonkin aikaa, kokeilin erilaisia säätöjä. Sitten nousin ja huomasin että tumma kyy oli niin nätisti kiepillä siinä metrin päässä. Se oli tullut siihen kuvaamisen aikana. Ja mikä yllättävintä, en edes hätkähtänyt. Minä, joka olen ennen juossut kiljuen karkuun :)





Nämä kaksi vaaleata yksilöä ovat naaraita melkoisella varmuudella. Pääosa tähän aikaan liikkuvista kyistä on koiraita, naaraat nousevat lämmitelemään lähempänä loppukuuta.
Tutustuin viime viikonloppuna tuolla kuvauspaikalla mukavaan nuoreen naiseen joka on  käärmeharrastaja. Viihdyimme tuolla käärmepaikalla eilen muutaman tunnin, kuljeskellen ja tarkkaillen näitten käärmeitten käyttäytymistä. Hän tunnistaa sieltä jo muutamia mm. värin ja koon perusteella. Eräällä kärmeellä on tuntomerkkinä luultavasti linnun nokkaisujälki silmän lähellä.


 Kohtahan nämä hajaantuvat kuka minnekkin ja sitten taas ihmettelen miksei kyitä näy. Ja se saattaa tarkkailla kulkemistani ihan tuossa polun pientareella. Näinhän on mennyt vuosikymmeniä, olemme kulkeneet  toistemme ohitse vähääkään häiritsemättä toisiamme!


46 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat vuokoista ja kaunis on ruskeine sävyineen tuo alemman kuvan käärmekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alimman kuvan käärme oli tosi kaunis, sen silmätkin olivat jotenkin lempeämmän sävyiset.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  2. Kauniit kangasvuokot, tykkään viimeisestä kuvasta.
    Käärmeet ovat komeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä käärmeitä on uskomattoman monen sävyisiä, oikein odottelen naaraitten heräämistä, mitä sävyjä sieltä löytyykään.
      Kiitos marliska!

      Poista
  3. Jännän karvainen tuo kangasvuokko toisin kuin ystävänsä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan karvainen käärme, pienillä jaloilla vähän enemmän myötätuntoa herättävä :)
      Kiitos Seija!

      Poista
  4. Mahtavat löydöt - käärmeetkin ovat niin kauniita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt ihan käärmefani!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  5. Iiik. Rollasin kukan jälkeen lujaa alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan siuta varten laitoin tuon otsikon :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  6. Ihastuttavat kangasvuokon kuvat!
    Käärmeitäkin katselee kuvissa, kauniitahan ne ja hienot kuvat olet saanut. Mutta kun on läheltä piti tilanteita ollut niiden kanssa aikoinaan, toivon etten enää kohtaa niitä aivan läheltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin ihmeissäni tästä, miten suhteeni käärmeisiin on muuttunut täysin.
      Ymmärrän ettei se niin helposti käy, jos on ollut läheltä piti tilanteita!
      Tuolla kuvauspaikalla ollaan puhuttu tästä että ihmisillä taitaa olla ihan luonnostaan varovainen suhde käärmeisiin.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  7. Kangasvuokot ja käärmeet, kauniita molemmat. Kukkia vain on mukavampi lähestyä:)
    Hienot kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla samalla kuvauspaikalla, viime keväänä, pötköttelimme siellä maassa pitkiäkin aikoja, emmekä nähneet yhtään käärmettä. Vaikka niitten talvipesä on varmasti silloinkin ollut siinä lähettyvillä.
      Silloin vain lähestyimme kukkia :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  8. Siinä se nyt on! Kangasvuokko. Ja niin kaunis.Upea varsinkin tuo kolmas kuva. <3
    En ole kangasvuokkoa ikinä luonnossa nähnyt.
    Harmi, että ihmiset ovat noin ajattelemattoman itsekkäitä. :(
    Upeita värisävyjä noissa käärmeissä.Alimmainen varsinkin, kun aurinko kauniisti osuu siihen.
    Käärmeet ovat hyödyllisiä eläimiä,niille on turhaan annettu tuo lasti "harteille", että ovat pelottavia ja iljettäviä.
    Ei käärme vaani hyökätäkseen, kyllä se luikkii karkuun, jos kerkeää. :)
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasvuokko on niin uskomattoman suloinen, silitettävän suloinen!
      Kasvi taitaa olla vähenemässä jo muutenkin, harmi että yksittäiset ihmiset vielä aiheuttavat kasvustolle harmia.
      Jotenkin on tottunut ajattelemaan että kyy on musta tai ruskea, mutta niistähän löytyy todella kauniita sävyjä.
      Yritän tässä lievittää osaltani vähän ihmisten käärmepelkoa. Kun niitä on tässä seurannut, niin huomaa miten varovaisia ja arkojakin ne ovat ja olen täysin vakuuttunut siitä että kyy pistää vain puolustautuessaan.
      Mutta sen ymmärrän myös ettei kyytä voi kesyttää, tarkoitan tällä site ettei tarkkaavaisuus saa liikaa herpaantua.
      Kiitos Mirjam-Matilda!
      Mukavaa alkanutta viikkoa myös!

      Poista
  9. Kumpaiseenkin törmäisin mieluusti, voi sinua onnekasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä koen olevani onnekas!
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  10. Piti sitten jonkun käydä kangasvuokko kaivamassa. Olisi mieluummin kuvannut, kuten sinäkin.
    Hienot kuvat niin kukasta kuin käärmeistä. On se hyvä, etteivät ihmiset näe kaikkia poluillamme kulkevia käärmeitä. Joillakin on niin hirvittävä tarve saada ne kaikki hengiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kun tuo on luvatontakin niin mihinkäs piiloon sen laitat puutarhassasi!
      Muistan että lapsuuskodin pihalle tulevat kyyt kyllä saivat lapiosta tai milloin mistäkin. Vanhemmat suojelivat lapsia ja lemmikkejä, kyllä senkin ymmärtää. Eihän niitä muualta tapettu, mutta ei myöskään pidetty tarpeellisena siirtää kauemmaksi. Siinä suhteessa ajattelutavat ovat muuttuneet varmastikin.
      Kiitos Between!

      Poista
  11. Hurjan kauniit vuokot ja huikean kauniit kuvat käärmeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto tarjoaa parastaan!
      Kiitos Plaza de Mustis!

      Poista
  12. Usko tai älä, minä en ole koko elämäni aikana nähnyt kyytä! Vaikka liikuskelen paljon alueilla joissa on käärmeitä, niin ei näy silloin kun olen paikalla.

    Kerran yksi ystäväni päätti, että aikoo näyttää elämäni ensimmäisen kyyn. Hän tiesi paikan, jossa on jatkuvasti kyitä ja paljon - sanoi, ettei ole kertaakaan siellä käydessään, ollut näkemättä kyytä. Siispä menimme sinne kävelemään. Vaan kuin taikaiskusta kaikki olivat kadonneet kun minä olin mukana! :D Ystävän tututkin ovat ihmetelleen, että miten voi olla mahdollista, vaikka hyvän tovin siellä maastossa kuljimme! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeet ovat niin vaikeasti havaittavissa, etten ihmettele yhtään. Tämän huomasin ihan erityisesti kun olen nyt kuljeskellut pari kertaa käärmeharrastajan kanssa samoissa maisemissa, niin hän se tekee havainnot!

      Meillä oli ihan sama tilanne kuvaajakaverini kanssa, paikka jossa piti olla kyitä sekä rantakäärmeitä, ammotti tyhjyyttään. Vaikka eilen siellä oli ollut sekä sitten seuraavanakin päivänä.
      Kiitos Marika!

      Poista
  13. Voi kunpa minäkin joskus näkisin kangasvuokon! Ei ole sattunut kohdalle ja tuskin täällä minun asuinalueellani nyt kuitenkaan.
    Kyitä sen sijaan liikkuu lumien sulettua paljon.
    Kyllä kangasvuokkosi minua enemmän ihastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ilon soisi kaikille, kukka on niin valtavan viehättävä.
      Täälä taas en ole onnistunut kyitä näkemään, ennenkuin tänä keväänä. Kyllähän niitä varmasti on ollut, mutten ole kohdannut.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  14. Tuo kangasvuokko on tosi kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olivat melko supussa, kun aurinko vaan pilkahteli, mutta kauniita niinkin!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  15. Tunnelmallisia kukkakuvia. Käärmekuvatkin herättävät tunteita - tosin, hieman erilaisia kuin kukkaset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän etteivät käärmeet läheskään kaikkia ilahduta, mutta yritän tällä kertoa että ne ovat kuitenkin aika arkoja ja näkymättömissä, paitsi itseään puolustaessaan.
      Yritän vähän kasvattaa käärmesympatiaa tai edes vähän siedättymään. Voin puhua tästä näin, koska olen vielä reilu vuosi sitten erittäin käärmekammoinen.
      Kiitos Anu!

      Poista
  16. Excelente trabalho me belas fotografias.
    Um abraço e boa semana.

    VastaaPoista
  17. Upeat kuvat!

    Käärmeilläkin on oma paikkansa luonnossa:)

    VastaaPoista
  18. Hieno postaus käärmeistä! On tärkeää jakaa tietoa niistä ihmisille ja yrittää muuttaa mielikuvaa ja asenteita niitä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tässä yritän tehdä, mutta muistan samalla että olen ollut koko ikäni erittäin käärmekammoinen.
      En tiedä kuinka paljon siinä on ollut opittua/perittyä pelkoa( äiti oli todella käärmekammoinen) ja kuinka paljon tällaista luontaista pelkoa korostuneena.
      Nyt näen asian aivan eritavalla!
      Kiitos jenni!

      Poista
  19. Upeat kuvat. Kangasvuokko on todella kukkien kaunottaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasvuokkoa ei kyllästy kuvaamaan, se on niin erikoisen viehättävä.
      Kiitos seita!

      Poista
  20. Upeat kangasvuokko kuvat.
    En ole koskaan luonnossa nähnyt.

    Teilläpäin on käärmeelle ihanteellista maastoa kun viihtyvät.
    Kauniisti on alimmassa kuvassa puunrungon päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka on voimalinjan alla, siellä on tosiaan paljon kyitä. Ja naaraat ovat vasta nousemassa sekä viimekesän poikaset.
      Tämä paikka löytyi vasta tänä keväänä, siksi olen niin innoissani tästä kuvaamisesta.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  21. Oletpa sinä rohkaistunut käärmeiden suhteen! Minä en käärmettä juokse karkuun, vaan yritän kuvata. Mutta jos käärme tulisi huomaamattani metrin päähän, silloin kyllä kimpoaisin karkuun vauhdikkaasti. Eri asia, jos itse näen käärmeen ensin tai jos käärme livahtaa huomaamatta liian lähelle minua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan rohkaistunut, tykkään ihan valtavasti seurata näitten elämää!
      Toissapäivänä pelästyin ensimmäisen kerran, kun kuvaajakaverini huomasi ja varoitti että olen astumassa heinikossa olevan kyyn päälle. Kyy pakeni!
      Tuolla kun kyitä on niin paljon, kyykkyyn meneminen kuvatessa on vähän arveluttavaa, juuri se tilanne että kyy tulee takaa.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  22. Kangasvuokon haluaisin kyllä joskus myös luonnossa nähdä, vaikka sun kuvaamasi vuokko onkin kuin siinä edessäni olisi ja ssaisin sitä ihan läheltä katsella...kiitos!
    Mutta kyy onkin sitten toinen juttu, niitä pelkään tosi paljon, vaikkakun sellanen tulisi näköpiiriini vielä, niin varmaan sitä kuitenkin koittaisin kuvata, pelosta huolimatta.
    Hienot kuvat olit saanut molemmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näet kukan ihan luonnossa, se on elämys!
      Jotenkin tiesin että kuvaaminen poistaa sen käärmepelon. Nyt se on mielestäni erittäin mielenkintoinen ja kiehtova eläin, johon pitää tietysti suhtautua tietyllä varovaisuudella.
      Kiitos Harakka!

      Poista
  23. Hienoja kuvia!
    Hyvä että kerroit otsikossa että on käärmeitä myös ;). Todella hienoja kuvia niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän laittaa tämän aiheen aina otsikkoon, koska tiedän että kaikki eivät käärmeistä pidä!
      Kiitos Jaana!

      Poista