sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Railo


 Tämä on sellainen pitkä kapeahko niemi Suur-Saimaalla, paikka jossa on mielenkiintoista seurata luonnonilmiöitä. Myrskyllä sopivan tuulen sattuessa eräs parhaita paikkoja katsella aaltojen muodostumista. Kesällä ihana auringonottopaikka. Eräs nuoruuden parhaita leirintä- ja veneilypaikkoja.
Varjon puolella maisema värjäytyi tänään näin siniseksi. En osaa yhtään sanoa missä vaiheessa nämä jäälohkareet ovat nousseet pystyyn, tällaiselta näytti koko pitkä rantaviiva. Ja nuo lohkareet liikkuivat ja elivät koko ajan.


 Tämä kuva on niemen kärjestä. Ja tästä alkaa otsikon mukainen railo, tai päättyy, kuinka vain.
Näin suurella selällä, mikä tässäkin on, jään pauhu oli lähes huumaavaa. Railoja ja pienempiä halkeamia muodostuu lisää kaiken aikaa.


 Railo oli muodostunut noin 5-10 metrin päähän rannasta, leveyttä taisi olla enimmillään jopa 30cm


 Olen monesti ajatellut että innostuksissani unohdan varovaisuuden. Ei silti että olisi ollut mitään havaittavaa vaaraa.  Näin jälkeenpäin ajatellen, keikuin ehkä välillä liiankin lähellä railoa.


 Leveimmissä kohdissa varsin leveitäkin jäälauttoja oli noussut pystyyn. Näkymä oli kuin pienestä telttakylästä.





 Pilkkijä oli rohkea. Luulen kyllä että jää kantaa vielä ihan hyvin, täytyy vaan tietää paikalliset virtakohdat. Ja uskon että nämä pilkkijät tietävät missä liikkua.


 Railoissa oli mitä hienompia jääveistoksia.





Aivan mahtava ulkoilupäivä jälleen. Poskia kuumottaa sen tuntuisessti että aurinkoa on saatu.
Miinuksena mainittakoon että hävitin aurinkolasini, tippuivat taskusta.

23 kommenttia:

  1. Uskomattoman upeita kuvia. Ollappa tuolla paikalla juuri silloin kun jäät lähtevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiin juuri eilen miehen kanssa jäitten lähtemisestä tuolla. Kunpa osaisi olla paikalla silloin kun voimakas pohjoistuuli puhaltaa jäitten lähdön aikaan.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  2. Mielenkiintoisia luonnonilmiöitä. Hienot kuvat, niinkuin edellisen postauksen jääkuvatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnossa tapahtuu niin paljon mielenkiintoista!
      Kiitos marliska!

      Poista
  3. Kaunista taidetta ja aivan mahtava railo. Aika kunnioitettava sanoisin, minä en menisi enää pilkkimään. Joka vuosi putoaa monta pilkkijää jäihin, vaikka kuinka tietää virtapaikat. Mutta tämä on vain jäätä tuntemattoman amatöörin pelkoa.
    Mutta kuvat ovat todella upeita ja äänen melkein kuulee. Täällä lyödään aina vetoa, koska Halisten ukot lähtevät, eli Aurajoen jäät padon takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkillisiä voimia tuolla jään allakin jyllää, oli tosi mielenkiintoista kuultavaa ja nähtävää.
      Olen ollut aiemmin aika arka jäitten suhteen mutta nyt tämä kuvaaminen innosti niin paljon, joten pelko vähän laimeni.
      Meillä tuossa lähikunnassa veikataan tynnyrin avulla jäitten lähtöä, koska tynnyri uppoaa.
      Kiitos Uuna!

      Poista
  4. Tuo hän liikkumisilmiö on hienoa seurattavaa. Täällä on isomman järven rannalla jonain vuosina samantapainen jäiden kolina vaan kuuluu rantakiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjon puolen jääkasat muuttivat koko ajan muotoaan, sekin ryske oli melkoinen. Ei olisi tullut mieleenkään mennä siihen lähelle kävelemään.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Upeita kuvia! Jää liikkuu, railoja on tullut täälläkin ja jäiden soitto (pauke) on melkoista. Vielä se kestää isoilla vesillä kunhan varovasti liikkuu varoen juuri noita railoja ja virtapaikkoja, sanoo meidän pilkkimies, joka eilen viimeksi oli nähnyt autojenkin ajelevan noilla suurilla järvillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo autolla ajaminen on kyllä aika hurjaa touhua! Taitaisin pitää ovea koko ajan auki :)
      Uskon kyllä että asiaa vakavasti harrastavat pilkkimiehet tuntevat tutut kalavetensä.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  6. Minusta nuo railot ovat tosi pelottavia, en uskaltaisi mennä lähellekkään. Jo kuvien katsominen hieman tuo kylmänväreitä, sellainen mamo minä oon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne aika pelottavia, ajatella jos sinne lipsauttaisi vahingossa jalkansa ja jää alkaisi juuri silloin liikkua.
      Sopiva määrä mamoa on viisautta!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  7. Pelottavaa ja kaunista. Olen kerran ollut Kivijärvellä siihen aikaan kun jäät ovat paukkuneet, hui... vaikuttavaa tällaiselle maakravulle.
    Hienot kuvat, hauska tuo jääkala (9)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion täst' edes käydä joka kevät kuuntelemassa jäitten "laulua" Se oli upeaa!
      Eikö näytäkkin vähän valaalta, jospa se on Saimaan valas :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  8. Hienot kuvat, jäissä on jo liikettä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jäitten lähdön ajankohdan kun pääsisi katsomaan!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  9. Jäillä ei ole koskaan liian varovainen. Tuon yritän itsekin muistaa.
    Vaikuttavia kuvia. Myös jäiden pauke ja helinä esim. rannan kiviin mahtavaa musisointia. Pelottavaa ja salaperäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olllut koskaan kokenut asiaa näin voimakkaasti, olisi tehnyt mieli käydä laiturille pitkäkseen silmät kiinni ja vain kuunnella.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  10. Upeat jäät ja yläsnousseet lohkareet. Loistavat kuvat.
    Muistaakseni aikanaan Lauttasaaressa asuessani ja sieltä merenselän yli Seurasaareen kävellessämme näin tuollaisia jäitä ja railoja. Pitkään aikaan en ole nähnyt ja jotenkin niitä kaipaa. Eritoten kun aurinko kuuluu niihin erottamattomasti. Tai sitten tuntuu vain, ettei ole nähnyt aikoihin, kun tänä talvena ei ollut talvea lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä tällaisia voimia jaksaa ihmetellä! Ja se ääni, se on uskomattoman hieno, hyvällä tavalla jännittävä!
      En ole koskaan ennen nähnyt tällaisia "telttoja", joten ihmeteltävää riitti!
      Samalla tavalla koen, ettei ollut kunnon talvea lainkaan!
      Kiitos orvokki!

      Poista
  11. Mitä alemmaksi, tai siis enemmän katsoin sun kuviasi, niin en voinut kuin sanoa, että voihh, aihh, ihania!
    Elöi ihania kuvia olit ottanut ja niin todella kauniita !
    Oikein mun makuuni nämä kuvat ovatkin!! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan tainnut näin paljoa viihtyä jäillä, mutta suurin pelko on nyt kaikonnut.
      Olen tietysti varavainen.
      Kiitos Harakka!

      Poista