lauantai 7. maaliskuuta 2015

Paluu arkeen

Arkeenhan sitä on palattava, tämän kaiken kuninkaallisen humun jälkeen. Tähän tasavaltalaiseen harmaaseen arkeen. Hypättävä tuohon meidän harmaaseen autoon ja  huristeltava kuvaamaan koskikaraa harmaan veden äärelle. Harmaan taivaan roikkuessa melkein auton katossa kiinni.


 Autosta tuli mieleen, monesti olen ihmetellyt autojen väriskaalaa, mustia, erilaisia harmaitten sävyjä, valkoisia, kermanvärisiä, joku rohkea uskaltaa ajella punaisella.
Tänään katselin pukeutumista, kun odottelin miestäni, harvoin muuten näin :)
Mitä siinä kaupan pihalla sitten näin. Ihmisiä melkeinpä pelkästään tummissa asuisssaan, yksi ainoa oli pukeutunut sitruunankeltaiseen ulkoilutakkiin. Niin ja SDP:n kansanedustajan hernerokkakojulla oli ihmisiä punaisissaan, kuin formulavarikolla!
Enpä ole itsekkään sen kummempi, mustissa löytyy! Metsään armeijanvihreä parkatakki!

Tykkään muuten valtavasti tuosta ylläolevasta rakennuksesta, näen sen kauniina. Rakennus kuuluu maalaistalon pihapiiriin. Mikähän merkitys tuolla rakennuksella on ollut / tai on. Ilmeisesti ikkunaton ja noin veden äärellä.


 En ollut koskaan aikaisemmin kuullut koskikaran ääntelyä, tänään sitten kuulin. Ja kyllä se jaksoikin laulaa, taitaa olla kevättä rinnassa. Todennäköisesti en olisi edes huomannut, ellei olisi äännellyt kun välissä oli kaislikkoa sekä risukkoa.
 Pääsin hiipimään lähemmäksi sillävälin kun lintu sukelsi. Lähemmäs ei päässyt, tähän oli tyydyttävä. Välissä on jonkinverran virtaavaa vettä.

40 kommenttia:

  1. Kivaa pohdintaa, mustiin pukeudun itsekin usein. Se on usein käytännöllistä, sopii väreihini ja siihen on helppo yhdistää halutessaan muita väripilkkuja. Itsekin tykkään tuosta lato-aitasta, se on todella viehättävä. Olen tykännyt aina vanhoista heinäladoista ja aitoista, harmi että niitä yhteen aikaan hävitettiin niin paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulle ei musta sovi ollenkaan, kampaajaviitassakin näytän ihan Dragulalta :)
      Takkeja silti parikin on mustaa, onhan niitä asusteita.
      Jokin noissa vanhoissa rakennuksissa viehättää, aidat ovat myös ihan erityisen kauniita!
      Kiitos Mustis!

      Poista
  2. Mustiin pukeiden itsekin nykyään, ainakin näin talviaikaan, mutta punaisella autolla sentään huristamme :)
    Kyllähän musta-valko asu sopii koskikarallekin oikein hyvin, voisi vain tuo harmaa tausta olla vähän värikkäämpi :)
    Söpö rakennus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut jopa keltainen volvo, tai mikä se väri nyt olikaan, sinapista vaaleampaan, se oli rohkeaa se :D
      Nyt onneksi nuo taustat kirkastuivat, toivottavasti muutamiksi päiviksi!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Tykkään tuosta aittasesta myös. Ja koskikaralla ON kaunis laulu. Tämän harmaan jakson jälkeen osaamme sitten nauttia kesän väreistä täysillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulusta tuli hiukkasen mieleen haarapääsky. Laulu oli aika voimakasta!
      Kiitos marliska!

      Poista
  4. Tuollainen rakennus, varmaan todella vanha, joku aitta/varasto se varmastikin on todellakin kuvauksellinen veden äärellä.

    Enpä ole minäkään kuullut koskikarojen laulelua, pitää kuulostella kun niitä nyt näen aika usein joella. On se ihana seurattava.

    Harmaata on, mutta jospa se siitä värikkäämmäksi muuttuu kun odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko pihapiiri näytti kovin vanhalta, en tiedä asutaanko siinä.
      Laulaakohan koskikara muulloin, kuin ennen pesintäaikaansaa, täytyykin etsiä tietoa.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  5. Tummissa sitä on koskikarakin, mutta niin kaunis. Hieno on myös rakennus, tummaa saanut sekin pintaansa. Ja minulla on mustat vaatteet...mutta arvaa mitä: punainen avoauto odottaa kesää. Sitten tukka hulmuten kesälaitumille :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei aika patinoi meitä ihmisiä noin kauniiksi katsella. Tai oikeastaan onhan se niin että kauneus on katsojan silmissä. Ja kyllähän vanha ihminen voi olla todella kaunis!
      Punainen avoauto, voi taivas, kelpaa huristella todellakin tukka hulmuten!
      Meitä odottaa oma "avoharrikka", eikä tukka hulmua, ei :D
      Kiitos Uuna!

      Poista
  6. Mikähän siinä mustassa mahtaa meitä useimpia viehättääkin.
    Niin monta vaatetta multakin mustaa vaan löytyy.
    No, esim, se ei ainaskaan lihota, niinkuin esim. valkoinen väri.
    Mutta musta vaan on justiinsa sellanen väri, mikä sopii kaikkien kanssa.
    En ole muuten minäkään koskaan koskikaran kuullut laulavan, en ainaskaan muista.
    Mutta upeita kuvia olet siittä saanutkinja sitten vielä äänen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kaventaa eikä vaadi värisilmää ;-)

      Poista
    2. Musta on niin helppo, tyylikäs ja moneen tosiaan yhdisteltävissä.
      Muistan nähneeni jossain tapahtumassa myynnissä mustan t-paidan jossa oli edessä pienehkö, kapea pystyraita ja teksti "Pystyraita kaventaa." Olipa jollain leikannut!
      Se ääni oli todella vaikutta ja kantoi kauas!
      Kiitos Harakka!
      Susanna, tuo olikin hyvä, ei vaadi värisilmää :)

      Poista
  7. Kovasti kaunis rakennus - näin harmaassa säässä ;-)

    Koskikaran bongaus on aina upeaa, vaikkei niin lähelle pääsisikään (vaikak aina on mielessä, että miksei se nyt voinut yhtään lähemmäksi tulla... ;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata harmaan päälle :)
      Tämä lintu kyllä pukkaa haastetta :)
      Kiitos Susanna!

      Poista
  8. Ihana tunnelma tuossa ekassa koskikarakuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vain lauloi tuossa ja lauloi ja lauloi!
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  9. Väriä pitää olla ympärillä, niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin! Autossa ensin oudoksutti terracotan väri mutta kaikkeen tottuu... Näkyypähän hyvin muille tielläliikkujille, tietävät väistää =D

    Vanhoissa rakennuksissa on sitä jotain... Minustakin on kiva miettiä mitä tarinoita niillä olisi kerrottavana jos puhua osaisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kotona värejä ympärillä. Tykkään väreistä mutta rakastan silti harmaata :)
      Terracottahan kuullostaa hyvältä!
      Tullakin rakennuksella mahtaisi olla paljon kerrottavaa!
      Kiitos Betsy!

      Poista
  10. Karan laulu kosken äänien säestämänä on kaunista kuultavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin linnun laulusta, lähinnä siitä voimakkuudesta ja kestosta!
      Kiitos seita!

      Poista
  11. Tuo lato/aitta onkin komea ja jykevän oloinen. Koskikara on vikkelä, ei se helposti ryhdy poseeraamaan kuvassa.

    ps. Minä rohkea ajelen punaisella autolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen on osattu rakentaa asumukset ja rakennelmat aikaa uhmaamaan.
      Koskikara ei todellakaan ole linssilude. Aika rohkea :D
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  12. Hieno kara ja tuo aittakuva on kaunis :)
    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karan tapaaminen aina ilahduttaa!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  13. En näe täällä edes koko koskikaraa, saati kuule sen ääntelyä. Kyllä minun joku kerta pitää lähteä jollekin koskelle lintua etsimään.
    Latosi viehättää myös minua. Siinä on ajaton kauneus. Ehkä ollut verkkovaja, jos vesistö on kalavesiä.Oikeastaan sanoisin sitä aitaksi.
    Harmaat ovat kelitä täälläkin. Lunta tuli rajun myrskyn kanssa eieln noin 20 senttiä ja hyvin märkää. Huh, huh. Mustasta ei väri parane, tosin minun asusteeni eivät ole mustia, talvitakkinikin punainen. Autokin on harmaa, sopii päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, kokeile ihan tavallista sulaa virtakohtaa joessa, luulen että aivan koski ei tarvitse olla. :)

      Poista
    2. Täälläkin pitää matkustaa jokin tovi koskikaran nähdäkseen mutta aina se tuntuu kannattavan :)
      Tuon rakennuksen edessä on virtaava joki, ehkä se on tosiaan ollut kalastusvaja.
      Omistan kauniin vanhan roosan värisen villakankaisen talvitakin ja koko ajan pitää pelätä etä se likaantuu :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  14. Harmaudesta huolimatta olet saanut upeat kuvat kauniista aittarakennuksesta sekä ihanasta koskikarasta! :)
    Enpä ole minäkään koskaan kuullut niiden ääntelyä, vaikka tuossa lähikoskella itse lintuja olenkin monesti nähnyt. Hyvää naistenpäivää sinulle Vikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy selvittää ihan seuraavaksi että äänteleekö koskikara vain pesimisaikaa ennen. En ollut koskaan aiemmin kuullut ääntä.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  15. Kaunista kevättä, kohta ohimenevää kauneutta tämäkin. Koskikaran kevätleikkejä olisi kiva päästä katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ensi viikolla mennä joku päivä vielä katsomaan, jonnekkinhan ne tuolta ilmeisesti katoavat kesän ajaksi.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  16. Yhdyn myöskin siihen että rakennus on varmaan vanha. Musta väri vaatteissa on jotenkin kovin turvallinen.. Kesällä tulee pukeuduttua värikkäämmin. Mulla on lila talvitakki, toisestakin löytyy pinkkiä, nyt haaveilen uudesta talvitakista, mustasta. Punaisella autolla ajamme, mutta ostovalintaan ei ole vaikuttanut auton väri, ihan sama minkä värinen kaara on. Enempi se käytännöllisyys, edullisuus ajo kilometreihin nähen ja käyttötarkoitus vaikuttaa. Noin niinku äkkiseltään tässä kun mietin.. :) Enpä ole kuullu koskikaran laulua koskaan, mitähän lie viestinny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäällä on ihana katsella ihmisiä värukkäissä vaatteissaan!
      Meilläkään ei ole koskaan auton väri vaikuttanut valintaan vaan ihan muut seikat, riippuen elämän- ja rahatilanteesta.
      Toivottavasti pääset kuulemaan koskikaran laulua!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  17. Koskikara on kaunis lintu. En ole sitä koskaan livenä nähnytkään. Kiva, että täällä voin ihailla...
    Totta, ihmiset pukeutuu paljolti tummaan itse mukaan luettuna... tuttu ja turvallinen :)
    Ihana aittarakennus, todellakin kuvauksellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on aika monessa blogissa vilahtanut kyseinen lintu!
      Haaveilen muuten saunan käsittelystä tummaksi!
      Vanhoissa rakennnuksissa on jotain niin viehättävää!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  18. Eikö olekin hienoa koskikaran laulu? Olen kuunnellut sitä parina talvena ja ihastuin siihen. Niin kuulasta ja kaunista laulua ja itse lintukin on söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihastuin miekin, se oli ihastusta ensi kuulolta!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista