keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Vesilintuja


Tämä lintu oli kovin arantuntuinen, sukelteli siinä itsekseen kosteikon reunamilla pyrstö pystyssä. Eikä päästänyt kovin lähelle. Kyykin siinä rannalla ja toivoin että tule nyt  vähän lähemmäksi.
Ajattelin heti että tämä on lintu jota muu yhteisö syrjii, kun näyttää aika erikoiselta nokkavarustuksineen. Lähistöllä oli parikymmentä sinisorsaa nauttimassa veteen heitetystä pulla-ateriasta.


 Sitten jostain tuli mieleeni, jos tämä onkin lapasorsa. Katselen paljon lintukirjoja kun yritän opiskella tuntemaan uusia lajeja.
Kotona se sitten selvisi, tämä on lapasorsa. "Sorsa siivilöi erikoisella sälönokallaan vedenpinnan pieneliöstöä ja vesikasvien siemeniä." ( Tieto: Suomen LUONTO Tunnistusoppaasta )
Koska en päässyt tosiaan lähelle kuvaamaan täytyy tyytyä tähän, tarkasti katsoen tuo nokan rakenne näkyy jotenkuten.





 Tässä vertailun vuoksi sinisorsanaaraita. Väritykseltään ovat melko samankaltaisia.


 Samalla kosteikolla viihtyi myös haapana.  Tuolla siipien lomassa on noin kaunis musta/vihreä yksityiskohta, jota en ole aiemmin edes huomannut.


24 kommenttia:

  1. Lapasorsa vaikuttaa tuon mahtavan nokkansa kanssa hieman oudolta, mutta asiansa ajaa varmaan hienosti. Upeat kuvat olet saanut. Lempeät sävyt linnuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti se keikkui pyrstö pystyssä, nyt tuota ruokailua seuraisi ihan eri tavalla kun tietää linnusta enemmän.
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  2. Onpa upeita löytöjä ja kuvia! Ei ihan jokapäiväistä puuhaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että löytyy ihan uusiakin lintututtavuuksia!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  3. Upeat kuvat! Tuo lapasorsan nokka on tosiaan huomiota herättävä ja mielenkiintoisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tosiaan ensin että tässä linnussa on paha poikkeama. Tuli jopa mieleen että onko syynä tämä ravinto mitä ihmiset pitkin viikkoa noille sorsille kantavat.
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  4. Hienot kuvat jälleen ja tosiaan saa olla tarkkana noitten sorsienkin kanssa. Monesti heinäsorsa naaraan sivuuttaa ohimennen, mutta kun se voi olla ihan joku muukin. Viimeistään tällä viikolla opin sen.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä luulin telkkää haapanaksi, kyllä tässä jotain on oppinut :)
      Kiikarit olisi hyvä ostos, kyllä meiltä jonkinsortiset löytyvätkin en vaan osaa pakata mukaan.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  5. Ihana lapasorsa! Sain siitä kanssa tänä kevään kuvia, mutta en ollenkaan noin hyviä. Minusta se on tosi suloinen, näyttää kuin hänen nenään olisi joku liimannut kenkälusikan =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eläin on kovin erikoisen näköinen niin se alkaa saada jo sympatiapisteitä, kuten tässäkin tapauksessa.
      Kiitos Katinka!

      Poista
  6. Onpa eroa nokan koossa kun vertaa lapasorsaa ja haapanaa. Taas tuli opittua uutta linnuista, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hapana alkaa näyttää melkein pikkulinnulta sievine nokkineen :)
      Kiitos seita!

      Poista
  7. Hauskan näköinen nokka ja en ollut itsekkään huomannut tuota haapanan yksityiskohtaa. Aina oppii uutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä kuvasin paljonkin haapanoita, mutta ne eivät tainneet sukia, kun en tuota väriläikkää aiemmin huomannut.
      Kiitos Kertsi!

      Poista
  8. lapasorsalla on tosiaan komea nokka! Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomiotaherättävän komea, en tiedä onko tässä koiras vai naaras komeuksineen!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  9. Lapasorsan nokka on tosiaan erikoinen ja saa koko linnun näyttämään jotenkin koomilliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin kun pääsin säälintunteesta niin lintu alkoi tosiaan näyttää huvittavalta :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  10. Lapasorsan nokka tekee linnusta vähän sarjakuvamaisen olion :-) Olen nähnyt tuon nokan myöskin sinisorsien parvessa ja kyllähän se erottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin epätodelliselta tämä kaveri näytti :) Yritin edetä hitaimmalla vaihteella minkä sain päälle, lintu vain siirtyi kauemmaksi. Olisi ollut niin mielenkiintoinen kuvattava :)
      Nyt täytyy seurata tarkemmin noita parvia!
      Kiitos Mags!

      Poista
  11. Lapasorsan nimen olen kuullut, mutta tuo nokan muoto on taas uusi asia. Onhan siinä selvä ero noiden muiden sorsien nokkaan. Minustakin lapasorsa näyttää hiukan hassulta, kuten mm. Pirkkoinkeri tuossa ylempänä totesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonainen parvi näitä nokkavia lintuja voisi olla mukavaa seurattavaa :)
      Käyn vielä joku päivä katsomassa, näkyykö kaveria!
      Kiitos between!

      Poista
  12. Fantastisia sorsakuvia ja kiva vertailla eri lajien erilaisuuksia näin mainioista ja selkeistä kuvista. Tämä oli naaraspuolinen lapasorsa, uros on vähän värikkäämpi, kuten lintumaailmassa usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näissä oppimista, vielä kun sukupuolet eroavat toisistaan niin paljon! Mutta mielenkiintoista!
      Kiitos Mustis!

      Poista