sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Perhosia 5.

Tänään oli hyvä perhospäivä. Kuvissa esiintyvien lisäksi näin suruvaipan, herukkaperhosen, paatsamasinisiiven sekä neitoperhosen, en laita kuvia koska ne ovat jo olleet täällä.
Onneksi tein kuvausreissun ennen puoltapäivää, iltapäivän puolella alkoivat ukkoskuurot voimakkaine vesisateineen. Rakeitakin ropisi.
Lämpömittari näytti 30.4° kun tulin kotiin mutta laski nopeasti kaksitoista astetta heti raekuuron jälkeen.
Hetki sitten kulki taas voimakas ukkoskuuro ohitse, voisin kuvitella että aamun lehdestä saa lukea vahingoista.



 Ensimäistä kertaa tapasin luonnossa ritariperhosen, upea tunne! Kauppapuutarhan kasvihuoneessa kuvasin viime keväänä.
Ihmettelin että mikä lentää noin hitaasti ja jotenkin raskaasti. Perhonen laskeutui ihan yllättäen  lähes viereen polulle jossa kuvasin. Tausta vaan on kovin ruma, tässä kulkee sähkölinja jossa on kaadettu pajukkoa ja niitä rankoja sojottaa joka puolella.
Sain kuvata aivan rauhassa, perhonen ei pitänyt mitään kiirettä.
Lentoaika toukokuun lopulta heinäkuun alkuun.


 Sitruunaperhonen ihan vain sen takia koska tässä kuvassa on kesä :)


 Tämän perhosen kohdalla selailin kirjaa ihmeissäni. Ei ole mielestäni paatsamasinisiipi. Ainoa johon nämä tuntomerkit ja lentoaika täsmäävät, toukokuun puolivälistä juhannukseen, on virnasinisiipi. Perhosen kohdalla sanotaan että takasiivissä täplät ovat pienet tai puuttuvat kokonaan. En saanut tarkempia kuvia perhosen liikkuvuuden takia ja kirkas aurinkokin haittasi. Siipien yläpinta on uskomattoman kaunis, kirjassa kuvattiin hohtavan taivaan siniseksi.
Perhonen on harvinainen, taantunut viime vuosikymmeninä. Hajanaisia kantoja Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.





 Lanttuperhonen 1. sukupolven naaras
Yleisempiä päiväperhosiamme kautta maan. Lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen touko-kesäkuussa, toinen heinäkuun lopulta syyskuun puoliväliin.





 Mansikkakirjosiipi, lentää toukokuun lopulta kesäkuun jälkipuoliskolle, mahdollisesti toinen sukupolvi heinäkuun loppupuolelta elokuun alkupuolelle.
Perhonen on pieni, siipienväli vain 20-25mm



 Tätäkään perhosta en tunnistanut, pieni tämäkin, siipienväli 22-28mm. Kyseessä on mustatäplähiipijä koiras.
Päälentoaika kesäkuun toiselta viikolta kuun lopulle, mutta aikaisia yksilöitä voi tavata jo toukokuussa.
Ennen tätä innostusta perhosiin nämä pienet ovat jääneet ihan silmien väliin :)





 Karttaperhosen olinkin jo esitellyt, lupasin kuvan päällipuolelta kunhan saan ja tänään se onnistui.


 Metsämittari, hyvin yleinen kankailla esiintyvä pikkuperhonen, siipienväli 23-30mm Katsokaa noita hänen tuntosarviaan, voisivatko olla vielä kauniimmat :)




 Ja tämä aurooraperhonen, jota yritin tavoittaa koko lomaviikon, aina se vaan pakeni, ihan kuin olisi kiusannut. Tänään se sitten pysähtyi hetkeksi, ymmärsi kai että tuo ihmisparka alkaa olla jo epätoivoinen. Välimatkaa taisi olla kymmenisen metriä, mutta antoi edes vähän tasoitusta, ehkä luovuttaa joku päivä :D




Perhosmökki on puutarhassa luumupuun alla paikoillaan. Eilen avasin jo baarikauden, mutta tänään piti siirtää kipot sienineen pois sateen alta ettei punaviini vaan väljähdy.

34 kommenttia:

  1. Tosi upea perhoskavalkadi! Ritariperhonen on kyllä nimensä arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jotenkin niin erikoinen,tarkkarajainen perhonen että näyttää tuossa kuvasa päälleliimatulta :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  2. Upeat perhoskuvat! Uusia lajeja osa minulla, niin kuin tuo metsämittari. Auroraa olen tänä keväänä nähnyt pari kertaa usean vuoden tauon jälkeen, viimeksi tänään. Mutta hankala kuvaan on saada, lentää niin vauhdikkaasti ja pysähtelemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista yrittää bongata kaikki uudet lentämään lähteneet lajit, tosin eiväthän suinkaan kaikki täällä lennä.
      Aurora on hirmuisen haastava kuvattava. Perhoskirjassa kerrotaan että koiras lentää vauhdikkaasti alkukesällä naaraita etsiessään.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  3. Ah, ritariperhonen, mikä ihanuus! Olen vain kerran elämässäni saanut kuvaan, sekin on epäselvä, kun lepatti koko ajan eteenpäin eikä pysähtynyt mökkimäessä mihinkään ja lensi sitten saman tien pois. Syreeneissä kuulemma viihtyvät. Harmi, etteivät syreenit viihdy meillä metsäisellä mökkitontilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jotenkin niin yllättävä kohtaaminen, ihan kuin joku olisi sen lähettänyt! Pitäisikö uskoa keijuihin :) Siinä se viihtyi samassa pajunvarressa niin kauan että ehdin vaihtaa makroputkenkin.
      Meillä oli lapsuuden kotipihassa syreenejä mutten koskaan nähnyt.
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  4. Niin, että auroora jatkaa sinunkin kiusoitteluasi.. Sait sentää kuvan jo, minulle kävi vain ilkkumassa ja katosi taas. :)) Komea perhossaalis, olen varmaan liikkunut väärissä paikoissa, kun en ole juurikaan perhosia tavannut. Tuo ritari olisi hieno saada kuviin, tai edes nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se vaan juoksuttaa! Olin kolme päivää kunnostamassa ja siistimässä tyttärellä puutarhaa ja joka päivä se lensi sitä samaa reittiä muttei pysähtynyt koskaan.
      Se on tuo talvisen ladun pohja, metsien ympäröimä aukko jossa kulkee vielä sähkölinja. Kuljen varmasti pari kilometriä suuntaansa ja siellä reitin ne perhoset näyttävät viihtyvän. Myös sudenkorennot.
      En meinannut uskoa silmiäni kun perhonen laskeutui, hyvä että sain kameran toimimaan.
      Kiiitos Tuula!

      Poista
  5. Kiitokset taasen , että sain lepuuttaa silmiäni<3

    VastaaPoista
  6. Upea perhoskavalkadi jälleen. Onnittelut ritariperhosesta. Muistan elävästi hetken kun näin sen ensi kertaa.









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tapaaminen jää varmasti mieleen!
      Kiitos seita!

      Poista
  7. Upeaa, upeaa, kiitos!
    Toivoisinpa minäkin näkeväni joskus ritariperhosen luonnossa, puutarhoilla kyllä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että niitä tänä kesänä olisi, täytyy tarkkailla. Sen kyllä huomaa kun lentää niin, sanotaanko ritarillisesti :)
      Kiitos Mags!

      Poista
  8. Toinen toistaan kauniimpia perhosia! Kiitos myös tietopaketista, varsinkin sinisiioien tuntemus lisääntyi huimasti!

    Tänään ei taida perhosten lennellä, sataa ja lämpötila laski 20 astetta tällä suunnalla.
    Säästä huolimatta hyvää toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisiipien tunnistaminen on tosi vaikeaa varsinkin kesällä kun niitä on paljon. Jos ei vielä saa sivukuvaa, viime kesänäkin jäi moni tunnistamatta.
      Täällä on nyt 15.5° ja tummia pilviä pyörii ynpärilä, räntääkin olisi kuulemma luvassa, huh!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  9. Hienoja perhoskuvia. Ritariperhonen on tosi komea, yhden kerran olen kuvaan saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kohtaaminen ja paikka jää kyllä mieleen, oli se niin hieno kokemus!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  10. Hieno perhospostaus. Ai niin, perhosbaari! Hyvä kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein punaviinipohjaisen, vaikutti että se olisi houkutellut paremmin viime kesänä kuin olutpohjainen.
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  11. Upea postaus... aivan ihania perhosia. Karttaperhonen on ihana, en ole koskaan nähnyt sitä luonnossa. Aivan ihana tietopaketti jälleen. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karttaperhonen on tosi kaunis myös siipien alapuolelta, pienehkö perhonen sekin!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  12. Tuollaisen mustatäplähiipijän näin viime viikolla pihassamme, enkä löytänyt sille nimeä. Nyt tiedän senkin. Ritariperhonen on aivan upea. Luonnossa en ole sellaista koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niitten aika, eikö olekkin aika pieni!
      Toivotaan tälle kesälle ritariperhosia!
      Kiitos between!

      Poista
  13. Paljon olet erilaisia perhosia löytänytkin. Upea kuva ritariperhosesta, joka ei ilmeisesti ole tavallisesti mikään helppo kuvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kohtaaminen oli kyllä helppo, en ymmärä miten perhonen tuli ihan vierelle! Luontokirjassa sanotaan että on vaikea pysyä perässä kun se etenee niin määrätietoisesti. Oli onnea matkassa!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  14. Olipa upea kuvasarja perhosista. Minä olen myös nähnyt ritariperhosen kerran elämässäni ja muistan tunteen vieläkin. Näky oli henkeä salpaava, yksi kauneimmista perhosista ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ritariperhonen oli pienellä mäellä. Täytyy mennä sinne uudelleen, luin että paikoin koiraat parveilevat mäkien ja vaarojen laella naaraita odottaen.
      Nyt toivoisin että näkisimpä joskus apollo-perhosen, sitä varten pitäisi matkata Lounais-Suomeen.
      Kiitos Katinka!

      Poista
  15. Onpa paljon jo näkynyt perhosia! En ole vielä osannut käydä etsimässäkään. Hieno bongaus tuo ritariperhonen, en ole koskaan nähnyt sellaista luonnossa (enkä muutenkaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt perhosten lento päättyi vähäksi aikaa, on todella kylmää!
      Toivottavasti näkisin ritariperhosen uudelleenkin nyt ainakin luulen tietäväni mistä sen löytää.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  16. Oi että tuo ritari on upea! Onnittelut hienosta bongauksesta ja kuvasta, tausta on tässä aivan sivuseikka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin iloinen tästä kohtaamisesta! Kauniille yksilölle toivoisi arvoisensa taustan mutta itsehän valitsi :)
      Kiitos Kaisa Reetta!

      Poista