torstai 23. maaliskuuta 2017

Kevään ensimmäiset kyyt

Heräsin aurinkoiseen aamuun ja suunnittelin että lähden katsomaan näkyykö jo kyitä. Tuuli tuntui kuitenkin niin kylmältä, epäilin etteivät ne tarkene nousta koloistaan. Hylkäsin kuvausajatuksen ihan kokonaan.
Päivällä kuvaajakaverini soitteli ja kertoi että hän oli nähnyt ja kuvannut tänään käärmeitä. Lähdin niin innoissani ja nopeasti matkaan, että unohdin jopa laittaa kumisaappaat. Siellä kuvauspaikalla lenkkareissa ollessa vähän jännitti.


Paikka on kuusten reunustama lämmin ja loiva rinne, johon koiraskyyt hakeutuvat auringon lämpöön kypsyttelemään siittiöitään. Hyvinkin varhain, heti ensimmäisten pälvipaikkojen ilmestyttyä.  Jossain tuossa lähellä niiten talvipesän täytyy olla, koska käärmeitä on niin paljon.
Näin heti paikalle tullessani ensimmäisen ja hyvin lähellä olivat nämä kaksi muuta koirasta.


 Luulin että tässä kasassa olisi kolme, mutta ilmeisesti vain kaksi.
Nyt on tärkeää että antaa näille käärmeille rauhan, että ne saavat valmistautua suvun jatkamiseen. Ilokseni en pelästyttänyt ainuttakaan! Kaikkiaan näitä oli kuusi yksilöä.


 Tämä ilmeisesti havaitsi että olen paikalla, koska haisteli kielellään millaisia hajumolekyylejä ilmassa on. Ei kuitenkaan paennut.


 Käärmettä on kyllä tosi vaikea huomata, ellei se ole avoimella paikalla. Tänään ne olivat ihan selkeästi näkyvillä ja nauttimassa auringon lämmöstä. Tosin enhän tiedä kuinka paljon niitä oli tuolla heinien ja risujen kätköissä. Siksi kumisaappaat on melkeinpä pakollinen varuste.


 Tämä on myös hyvä paikka kuvata kangasvuokkoja. Yllätys tämäkin, että joku oli ehtinyt jo näinkin pitkälle nuppuvaiheeseen.
Enää en kuvaa kukkia tuolla maassa pötkötellen, kun paljastui että käärmeetkin viihtyvät samoissa kuvioissa.


40 kommenttia:

  1. Wau, miten hienoja kuvia!Näidenkin siivittämänä on uskottava, että kevät tosiaan on nyt täällä! <3
    Tuli mieleen, että minä en pokkarillani edes saisi kuvia kyistä kuin ihan kaukaa vain, koska minun pitää mennä makrokuvissa melkein kohteeseen kiinni kamerallani. Eivät pojjaat vissiin olisi kovastikkaan siitä tykänneet- olisi saattanut tulla hampaista...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on tosiaan tullut, kohtahan se ensimmäinen nokkosperhonenkin varmasti ilmestyy :)
      Juu, ei ihan kohteeseen kannata mennä kiinni,pojat ei tykkää :) Ahdistettuna kyy pystyy iskemään kohteeseensa joka on lähempänä kuin puolet kyyn pituudesta.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Kauniita kuvissa, mutta en ole varma miten kävisi, jos kohdalle sattuisi. Rantakäärmettä kyllä olen kuvannut...kyy on toinen juttu.
    Hienot kuvat, etenkin kolmas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kuvaaman, oma vuosikymmenten mittainen käärmekammo katosi juuri kuvatessa.
      Eihän kyystä tarvitse pitää, mutta siitä tulee yllättävän mielenkiintoinen kuvauskohde!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Onpa kevät jo pitkällä teilläpäin kun käärmeetki heräilevät! Hienoja kuvia! Nyt pitää kyllä jo varoa. Käärmeethän ovat paikkauskollisia, joten helppoahan se kun tietää paikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvauspaikka on niin oivallinen kevään ensimmäisille ylös tulijoille!
      Tänään juuri kerroimme eräälle koiranomistajalle,että kyyt ovat jo heränneet. Hän ei tiennyt että tällä alueella on runsaasti kyitä.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Lämpimillä paikoilla ovat jo heräilleet.
      Kiitos Anne1

      Poista
  5. Ooh! Kyllä olet hienot kuvat saanut otettua upeista uroista! :)
    Kyyt ovat kauniita ja hyödyllisiäkin, mutta itse pelkään niitä koirien takia. Pienelle pappakoiruudelle varsinkin voisi käydä huonosti jos kyy pääsisi puraisemaan. Koirillekin pitäisi olla omat kumisaappaat, tai tässä tapauksessa kumipuku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vielä kuullut että viikonloppuisin, kun ehkä eniten koirienkin kanssa liikutaan, niin on aika vaikea saada apua.
      Tyttären beagle olisi ehdottomasti halunnut mennä katsomaan tietä ylittävää kyytä. Riuhtoi niin että ihan korisi hihnan päässä.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  6. Hienoja kuvia. Mutta käärmeistä en pidä. Pelkään kyy-käärmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pelko taitaa olla niistä peloista yleisimpiä!
      Kiitos Anu!

      Poista
  7. Pelottavia, kauan en katsonut kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan aina, kun lupasin varoitella kun laita kuvia kyistä. Tein niin tälläkin kertaa :)
      Kiitos Cara!

      Poista
  8. Lokoset oltavat lämmössä noilla kyillä. Kuvaan minäkin kyyn, kun kohalle sattuu. Ei se kuitenkaan ole suosikkejani, mutta en koskaan tapa kyytä, ellei tul eihan portaalle toistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo iltapäivä oli todella lämmin tuossa kuusten katveessa.
      Monta vuotta odottelin kuvattavaksi, en vaan nähnyt, vaikka käärmeillassa kerrottiin, ettei se olisi ollenkaan vaikeaa.
      Ja nyt on ihan runsaudenpulaa!
      Teen kyllä siirron 2km päähän, jos sellainen tilanne tulee joka vaatii siirron. Sen matkan kerrotaan riittävän, käärme ei tule takaisin.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  9. Ohhoh, jo kyitä ja kangasvuokon nuppujakin! Meillä on vielä kunnon hanget.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin eritavalla tämä kevät etenee! Nauti vielä hangista, niin kauan kun niitä riittää.
      Kiitos Huopalintu!

      Poista
  10. Nauttivat auringosta:) Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuvaajat nauttivat kevään edistymisestä :)
      Kiitos Sussi!

      Poista
  11. Hienot kuvat! Joko kevät on noin pitkällä?! Täytyykin olla varovainen koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran kanssa on syytä olla varovainen, ainakin nyt keväällä.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  12. Upeat kuvat! Sinulla on taito kulkea luonnossa, kun pääsit noinkin lähelle kyitä kuvaamaan. Kangasvuokon nuppu varmasti houkutteli lähemmäksi, mutta en kyllä minäkään olisi käynyt makuulle sitä kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän lueskellut kyykuvauksesta, sivuttaisliikkeen ne huomaavat helposti. Sitten kannattaa lähestyä vastatuuleen, ja välttää langettamasta varjoa kuvattavan päälle.
      Edellisenä keväänä kuvasin tuolla, tietämättä mitään näistä kyistä. Mutta kyllä me kaikki mahdumme sinne, kaikesta huolimatta.
      Kiitos Between!

      Poista
  13. Hienoja kuvia. Paljonpa niitä onkin ollut lämmittelemässä. Täytyykin muistaa tarkkailla vanhaa käärmepaikkaa, jos vaikka sattuisivat näyttäytymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen ja uskon että niitä tulee vielä huomattavasti enemmän ilmojen lämmettyä lisää. Jos siellä on pälvipaikkoja, niin käyppä kurkistamassa.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  14. Upea kuvasarja!
    Mutta näin blogiystävän neuvo: kumisaappaat lähtövalmiuteen eteistilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä se taas nähtiin, että innostus voittaa järjen!
      Kiitos neuvosta, lupaan noudattaa ohjetta :)
      Kiitos Seija!

      Poista
  15. Hui, ajatuskin siitä, että pötköttää maassa kangasvuokkoja kuvaten ja kyy vieressä.
    Kangasvuokoille peukku, kyykäärmeistä en niin välittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä tämä tapahtui, olin tömistellyt ja varmistellut paikan. Tosin kyykyssä enkä pötkötellyt maassa. Kun nousin siitä seisomaan, niin kello neljän kohdilla, noin metrin päässä oli kyy kiepillä. Jotain opin tästä :)
      Kiitos seita!

      Poista
  16. Pitkästä aikaa täällä. Huikeita kuvia, VIkki! Ihailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla siusta pitkästä aikaa!
      Tämä innostus kuvaamiseen vaan jatkuu ja jatkuu :)
      Mukavia kevätpäiviä!

      Poista
  17. Aika hyvin kyy katoaa maastoon. Kannattaa olla silmä tarkkana jos kyykistyy makroilemaan, ettei vaan iske.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla maastossa täytyy toimia järkevästi, vaikka innostuessaan saattaa ottaa pieniä riskejä.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  18. Koskakohan olen viimeksi nähnyt kyyn, taitaa olla kymmeniä vuosia sitten... eihän ne kaupungissa viihdy.. Ja toisaalta kun maastossa liikun, en edes muista varoa niitä, jos sattuis vaikka olemaan paikalla, eli en huomaa edes etsiä.. huiii. Hienot kuvat sait vangituksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tuolla maastossa ovat kovin varovaisia ja huomaamattoimia, ellei niitä sitten ala ihan tarkoituksella etsiä.
      Kiitos orvokki!

      Poista
  19. Mietin pitkään uskallanko katsoa koko postaustasi, katsoin, keräsin rohkeuteni! Noin paljon kyitä, kuinka ihmeessä uskalsit mennä kuvaamaan! Olet kyllä rohkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tämän oikein hyvin. Olin käärmekammoinen ihan viime kevääseen saakka, inhosin käärmeitä!
      Kun tietää tietyt asiat, ei tuossa kuvaaamisessa ole mitään vaaraa, se on niin valtavan kiehtovaa! Näin nämä ajatukset muuttuvat!
      Kiitos Kivipellon Saila!

      Poista