keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21. joulukuuta

Tänään olisi aikomus käydä katsomassa mitä kesäystävällemme, eli mökkitontulle kuuluu.
Tosin emme ole koskaan tavanneet, mutta luulen kyllä, että siellä hän on, kaikesta päätellen.
Poislähtiessä sanon joskus ääneen että: "Pidähän huolta :)"
Uskoisin että viime talvena piti huolta ilveksestäkin, ilves oli kulkenut siellä ympäriinsä, jopa terassilla. Saukko oli liu'utellut itseään siinä lähellä laituria ja hirvi oli ylittänyt laiturin  poikittaissuunnassa, ihan rannan tuntumassa. Metsäkauriiten pieniä sorkanjälkia näkyy useinkin, käyvätkö mahdollisesti juomassa leudoimmilla talvilla auki olevasta ojasta.


 Lintuja siellä on paljon. Jos välimatka mökille olisi lyhyempi, siellä olisi mahdottoman kiva pitää metsäruokintaa.  Ruokintaan sitoutuminen olisi vähän hankalaa senkin vuoksi , kun aina ei ole perille saakka tien  talvikunnossapitoa. Mutta ehkä tämä mökkitonttu on ratkaissut asian jollain tavalla.



Katsotaan, mitä sinne kuuluu. Tilhet ovat kyllä kaikonneet maisemista kauan sitten, mutta pyrstötiaisia toivoisin näkeväni.

26 kommenttia:

  1. Eläinten jälkiä hangella on kyllä hauska seurata. Anoppilan pihapiiristäkin on löytynyt näiden lumien aikaan ilveksen jälkiä. Liekö yrittänyt saalistaa pupujussia, jonka loikkajälkiä on myös näkynyt.
    Kylläpä on upea kuva tilhistä!
    Hyvää Tuomaanpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näin niin selviä metsäkauriin jälkiä, siitä kulkemisesta ei voinut olla kauan.
      Sama tuli mieleen viime vuonna, kun pupujen jälkiä näkyi myös ilveksen jälkien kanssa samassa.
      Kiitos Piipe A! Kiitos samoin!

      Poista
  2. Kyllä mökkitonttu työnsä hoitaa. Ei ole syytä epäillä lainkaan.
    Tilhikuva mahdottoman upea. Siinä tilhit napsivat viimeisiä marjoja. Enää kolme yötä jouluun ja kolme kalenteriluukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En epäile ollenkaan, kaikki oli mökillä niin hyvin!
      Kuva ei ole kovin uusi. Tämä on eräs niistä kuvista, jonka voisin listata 10 parhaan joukkoon koko kuvausharrastuksen aikana. Siis tärkeä!
      Ajattele, vain kolme luukkua :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  3. Ooh, onpa upea kuva tilhistä!
    Mökkitontulla onkin paljon eläinystäviä seuranaan ja varmasti pitää heistä huolta, kuten pitää myös mökistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näin lisäksi ketun jäljet. Mökillä pitäisi olla talvisaikaan luuraamasa kokoaisen viikon, saisi varmasti kuvauselämyksiä! Mutta huolta ei ole vähääkään :)
      Kiitos Ansku!

      Poista
  4. On upea tilhikuva! Lintujen välinen tilakin vaikuttaa tarkkaan suunnitellulta (vaikka taitaa käytännössä olla mahdotonta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olisivatko tontut opettaneet poseerausta, tässä se onnistui täydellisesti :)
      Kiitos Seija!

      Poista
  5. Tontut ovat hyviä pitämään huolta, linnuista ja eläimistä;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näyttää pitävän paikkansa! Jos se tontuista riippuu, niin taatusti yksikään eläin ei ole jouluna yksin! Satusilmillä katsellen voin kuvitella sen nuotiopiirin :)
      Kiitos Anne!

      Poista
  6. Mökkitonttu onkin tarpeellinen. Huolehtii mökistä ja eläimistäkin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olen vähän ihmetellyt, ettei mökkitonttu kesällä harjaa laituria ystäviensä jätöksistä, vaikka luulen että ne siinä porukalla syövät mustikoita :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  7. Onpa tosi hieno kuva tilhistä!!!

    VastaaPoista
  8. Ihana kuvauksesi vierailijoista piristi päivää!<3 Eiköhän se mökkitonttu tosiaan jotain ole keksinyt.
    Uskomattoman hieno tuo tilhikuva, kuin olisivat siihen oikein asettuneet hienoon sommitelmaan kuvaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jotain keksii, tontut ovat neuvokkaita :)
      Tämä kuva on omistani ihan ikisuosikkini!
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  9. Kyllä mökkitonttu huolta pitää!
    Huikean hieno kuva tilhien talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntä pitää välillä muistaa kiitellä :)
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  10. Tulinpa vastavierailulle ja jään lukijaksesi. Kiva löytää uusi mukava blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit pistäytymään!
      Ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista