torstai 3. syyskuuta 2015

Kesäkavereita

Olemme raataneet mökillä koko kesän. Se ei ole koskaan ollut tälläinen työleiri kuin nyt menneenä kesänä. Kakkosnelosta ja -vitosta ja terassilautoja on kulutettu eräskin metri. Tänään teimme viimeisen terassin, yhdet puuportaat puuttuvat vielä, sitten on valmista. Huh!
Paitsi, sen jälkeen on puutarhaihmisen vuoro. Ja se istuu tässä naputtelemassa tekstiä kahdella etusormella.


Mökkimaasto on kallioista, jyrkkää ja sen takia vaikeakulkuista. Yllä oleva kuva on vanhoja rakennelmia, mutta siitä voi päätellä maaston haasteellisuuden. Paikka on kyllä upea!
Olemme helpottaneet  kulkemista tänä kesänä erilaisilla puupoluilla ja terasseilla. Uusi tynnyrisauna on istutettu paikoilleen ja sen ympärille rakennettu terassit ja puupolku rantaan.  Jos joku sellaisen hankintaa miettii, niin voin sanoa että antaa mahtavat löylyt!

Kuvaaminen on jäänyt kovin vähiin. Mutta näitä ohikulkeneita, laiturilla piipahtaneita kavereita sentään ehdin kuvaamaan.


 Isokoskelo toi poikueensa laiturille lepäämään.
Sukivat pitkän aikaa itseään, levähtivät hetken ja jatkoivat kohta matkaansa. Ja mökkiläinen käveli sen jälkeen juuriharja kädessään laiturille.








Sorsaemo toi poikueensa laiturille lepäämään.
Sukivat pitkän aikaa itseään, levähtivät hetken ja nousivat rantatöyräälle mustikoita syömään ja jatkoivat kohta matkaansa. Ja mökkiläinen käveli sen jälkeen juuriharja kädessään laiturille ja huomasi etteivät sorsalinnut olleet suinkaan ensimmäistä kertaa mustikassa.








Kello kuuden maissa aamulla, istuin laiturilla odottamassa ihmettä :) Joutsenpariskunta toi poikasensa, sen ainoan, näytille. Uivat aivan ääneti, rantaviivaa hivotellen. Olivat matkalla läheiselle lammelle.
 Tästä tapaamisesta olin erityisen iloinen. Olen nähnyt joutsenia mökkimaisemissa useampana vuotena, varhain keväällä sekä myöhään syksyisin, mutta ensimmäistä kertaa näin että pesintä on onnistunut.

32 kommenttia:

  1. Voi mitkä mainiot lintukuvat ja noin monta.

    VastaaPoista
  2. Työntäyteinen kesä teillä, mutta on se mukavaa kun saa urakan valmiiksi!
    Hienot poikueet sorsalinnuilla, kanaattaa nitä näytille tuoda, tosin jälkensähän ne laiturille jättävät.

    Niin kaunis kuva joutsenperheestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahdottoman mukava tunne nähdä työnsä tulokset, vaikka välillä väsyttikin niin vietävästi :)
      Olisi ollut kiva nähdä nämä poikaset pikkuisina, mutta kivoja ovat tietysti isoinakin!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Upeissa maisemissa mökkeilette! :) Upeat myös lintukuvat kaikkinensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikka on erityisen nätti sateen jälkeen kun sammaleet oikein pörhistyvät, kuivuus ei sovi tuolle tontille :)
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  4. Hienoa yhteiseloa mökkimaisemissa. Etkä yhtään valittanut jätöksistä. ;) Meillä myös kesävieraat viihtyvät rannassa ilonamme ja palkaksi saan kuvata niitä lähes mielinmäärin.
    Upea on tuo mökkimaisemanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan valita, kiva kun on elämää ympärillä. Laituriharja on varattuna ihan erikseen :)
      Meillä tuo ranta on niin jyrkkä, että linnut parkkeeraavat sitten laiturille lepäämään, pikkuiset eivät tietystikään pääse.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  5. Kiva, kun teillä mökillä linnut tulevat esittelemään jälkikasvuaan :) Hienoja kuvia!
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta joutsenen poikasesta ilahduin, toivotaan että alkavat pesimään näissä vesissä.
      Kiitos Anu!

      Poista
  6. Tykkään mäntymetsästä, kauniilla ja haastavalla paikalla on mökkinne.
    Hienot kuvat laiturivieraista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntymetsässä on hyvä hengittää,eikös niin sanota. Tykkään kovasti noista maisemista!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. Luonto tulee luoksesi kun itse et ole ehtinyt luontoon. Hienot mökkimaisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, enpä tullut näin ajatelleeksikaan :)
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Kylläpä sinulla oli hienoja mökkivieraita. Vieraiden jälkeen vaan joutuu monesti hieman siivoamaan - tai jos ei jälkeen niin ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se tosiaan haittaa, ihanaa kun tulevat pistäytymään :) Niin, ihmisvieraita ennen :D
      Kiitos Seija!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tapoja voisi tietysti vähän opettaa :)
      Kiitos Sussi!

      Poista
  10. Komealla paikalla mökkinne, varmasti puuportaat helpottavat kulkemista. Kivat lintuvieraat, vaikka tuli vähän siivoamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portaita ja polkuja on tosiaan syntynyt askellusta helpottamaan. Sammal on sateen jälkeen niin mahdottoman liukas, vaikka kaunis onkin.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  11. Ooh, miten upeat mökkimaisemat teillä!
    Venettä saa myös joka viikko olla harjaamassa puhtaaksi lintujen jäljiltä ;)
    Joutsenten onnistunut pesintä on aina iloinen tapahtuma. Ihanaa että toivat jälkikasvunsa näytille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ovat aika huolettomia :)
      Joutsenen poikanen taitaa olla yksi kesän kymmenen-kärjessä!
      Kiitos Ansku!

      Poista
  12. Oi kun ihanat kuvat <3 - Suvi -

    http://suvikuvailee.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Mutta ei sentään joutsenten jälkeen tarvinnut juuriharjan kanssa mennä laiturille. Ihanaa, että saat ihan aitiopaikalta kuvata lintujen elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi jo ollut liikaa liikuntaa :D
      Sain taas harrastaa hiipimistä!
      Kiitos Kirlah!

      Poista
  14. Tuollaisesta mökkimaastosta minä pidän. Paljon puita ja maasto inspiroi.
    Linnut varmasti tietävät sinun valokuvausintosi ja tuvat pesueensa kuvattaviksi ja ihailtaviksi. Mahtavaa se varmasti onkin. Minkäs sille voi, jos linnulta kakka lörähtää, onneksi sinulla harja ja vettä lähellä.
    Iloitsen joutsenten perheonnesta kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan pitäisi puustoa harventaa, mutten oikein raatsisi!
      Ehkä ne tosiaan tietävät että tuolla asuu kuvaamiseen hullaantunut ja tietävät saavansa arvoistaan huomiota :)
      Ei se tosiaan haittaa jos laiturivahinko käy, olen aika ymmärtäväistä sorttia :)
      Toivotaan että tuosta poikasesta kasvaa uljas joutsen!
      Kiitos aimarii!

      Poista