tiistai 16. kesäkuuta 2015

Porukan pienin

Pienin porukassa vetoaa aina tunteisiin! Varsinkin tässä tapauksessa kun olemus ja kokoero sisaruksiin verrattuna on varsin huomattava. Hellyyttävä "vauvakettu".


 Kaveri tuntuisi tarvitsevan enemmän unta kuin mitä se saa. Välillä uni painaa silmät kiinni, ihan seisoessakin.  Sisukkaasti se kulkee muitten liepeillä, ehkä vähän syrjittynä.
Tämän takia tunnen jonkin verran syyllisyyttä kuvatessa, mutta näyttävät nämä osaavan nukkua kun tarve vaatii. Pienin vaatisi vain enemmän, mutta ei taida malttaa.


Äitikettu pistäytyi eilen pesueensa luona. Siinä hännät viuhuivat villisti pelkästä ilosta. Äiti nuoli pentujensa korvia ja etsi kai kirppuja turkista, ainakin se siltä näytti. Voihan se olla jonkinlaista hellyydenosoitustakin, tai niitä molempia, en tiedä.
Tämä pienin kulki koko ajan äidin lähettyvillä, mutta ei tohtinut mennä lähelle. Äiti kyllä "kirputti" pikkuisenkin ja haluanko vain uskoa, että vähän kauemmin kuin muita :)
Ja taas uni alkaa voittaa, sisaruksen selkää vasten on mukava levätä. Siinä se oli niin pitkään kun toinen malttoi olla paikoillaan.


Tämä kuva on mielestäni liikuttava. Äitikettu meni tuonne alas ja pikkuinen katsoi siinä kauan, ihan liikkumatta paikoillaan.
Toivotaan että tässä tapauksessa se sanonta pitää paikkansa että: "Maasta se pienikin ponnistaa."

42 kommenttia:

  1. Ehdottoman hellyyttäviä kuvia!
    Suloinen ketun poikanen...
    Toivotaan, että jakselee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää ainakin siltä että sitkeys voittaa!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  2. Ihan liikutuin lukiessani tekstisi ja katsoessani ihania kuviasi ♥
    Toivottavasti pikkuinen on myös pippurinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän että olen vähän kyyneleet silmissä seurannut tuota pienimmäisen taistelua paikastaan perheessä! Nyt näyttää siltä että kyllä se pärjää!
      Kiitos Ansku!

      Poista
  3. Kylläpä pikkuinen onkin väsynyt...toivotaan, että jaksaa isompien vauhdissa.
    Suloiset kuvat!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuinen hengittää välillä aika raskaasti, toivotavasti se olisi vain hetkellistä uupumista ja keuhkot olisivat kunnossa.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Ei voi suloisempaa olla! Toivottavasti hän saa tarpeeksi unta ja ravintoa ja jaksaa ponnistaa isoksi, vahvaksi ketuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuinen ei tosiaan malta nukkua kai tarpeeksi, ympäröivä maailma on niin mielenkiintoinen.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  5. Luontoa kauneimmillaan, täynnä tunnetta ja elämänhalua. Toivotaan pienelle ketunpojalle voimia jaksaa vahvistua. Aivan mielettömän ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla istuessaan sitä ajattelee aika isojakin ajatuksia, kuten miten helppoa olisi jos kaikki tulisivat toimeen keskenään. Ihan näin maailmanlaajuisesti, voisko sellaista "paratiisia" ollakkaan!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  6. Niin ihana nukkuessaan ja tarkkaillessaan! Toivottavasti jaksaa kasvaa
    Hellyttäviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei millään uskoisi että tuonne yltäisi ilkivalta, ovat nämä niin suloisia, hereillä sekä valveilla.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  7. Voi miten ihania ja suloisia kuvia! Näitä piti katsella ihan hartaasti ja pitkään =). Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla albumissa alkaa olla jo hiukka yli 400 kuvaa ja niistä pitäisi raakata. Muttei millään hennoisi!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  8. Voi taivas , kun on niiiiin söpö kettuliini!
    Olet sä vaan sellanen mestarikuvaaja!
    Kun katsoo sun aiempiakin postauksia ketunnpojista ja linnnunpojistakin, niin ihan mahtavia kuvia sulla täällä on!
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään niin kovasti näistä ketunpojista ja tytöistä että pyrin parempaan joka päivä kun ehdin kuvaamaan.
      Kiitos Harakka!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kohta ovat jo isoja kettuja, sellainen pentujen söpöys on vaihtumassa uljauteen tai miksikä sitä nyt voisi sanoa!
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  10. Voi pientä, toivottavasti hänestäkin tulee vielä iso ja vahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille asialle pidän peukkuja pystyssä vaikkapa 24h :)
      Kiitos Anne!

      Poista
  11. Oi, oi, oi miten luttana! Varmasti mielenkiintoista seurattavaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin mielenkiintoista että ruokailukin unohtuu :)
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  12. Ihanat kettukuvat jälleen. Pieni ja pörröinen on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienin on niin ihana! Huomaan aina seuraavani sen liikkeitä ja ilmeitä1
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  13. Ihanan hellyyttävät kuvat pikku ketuista!
    Aikamoinen seikkailu lokin poikasilla tuolla aiemmin. Onneksi olit varmistamassa perille pääsyn :) On vaan nekin niin paljon suloisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettuja ei tarvitse edes pyytää poseeraamaan, ne tekevät sen pyytämättä!
      Ensimmäisen kerran eläissäni näin tällaisen poikasten katumarssin! Oli siinä jännitystä.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  14. Tulin toisen kerran toivotteleen sulle hyvää Juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, mie tässä Matti-Myöhäsenä toivottelen, Hyvää Juhannuksen jälkeistä aikaa!

      Poista
  15. Hellyttävät kuvat, erityisesti tuo missä pieni katsoo äitinsä perään. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaipaamiskuva on niin hellyyttävä, olisin toivonut osaavani lukea ajatuksia. Mutta, selvisihän tuo asia kehonkielestäkin!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  16. Kettukuvasi ovat aivan mahtavan upeita.
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näitä kettukuvia nyt riittää, vähän taas kuvakirjaa suunnittelen :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  17. Päästävätpä läheltä seuraamaan perhe elämää.
    Suloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät juurikaan pelkää, mutta eivät onneksi päästä ihan lähellekkään!
      Kiitos Liplatus!

      Poista