perjantai 29. toukokuuta 2015

Peipposen postinhakumatka

Tapasin luontopolulla peipposen joka kertoi olevansa postinhakumatkalla.


En ollut aiemmin tiennytkään, että linnuillakin on omat postilaatikkonsa. Siinä ne olivat keskitetysti ja siististi aseteltuina, aivan kuten meillä taajamissa asuvilla ihmisasukkaillakin.
Tämän kun nyt tiedän, niin voin lähettää vaikkapa helmipöllölle kirjeen, jossa ehdottaisin tapaamista, koska emme ole  tavanneetkaan. Tiedän nyt osoitteen Mikonsaari 1 ja se on tuossa vasemmalla ylhäällä oleva "laatikko".
Peipposelle ei ollut nyt mitään, postinenkaan ei ollut  jaossa!


Olin ihan ensimmäistä kertaa tällä luontopolulla, aion kyllä mennä toistekkin, vaikutti niin mielenkiintoiselta. En kiertänyt kuin puolet pituudesta muun menon takia.
 Tämä linnunpönttöjen "mallitaulu", ihan normaalikokoisine pönttöineen oli ihan erityisen mukava ja yllättävä. Tuossa kolmen laudan alla oli kerrottu kenelle nämä pöntöt sopisivat. Mutta voi harmi, teksti oli vihreällä ja se oli aivan haalistunut, siitä saanut juurikaan selvää. Hätäisesti pystyin lukemaan että ykkönen on helmipöllön pönttö.

12 kommenttia:

  1. Mukava idea laittaa pönttöesittely luontopolulle. Katselin yks'päivä videota erilaisista pöntöistä ja kyllä siitä sai ispiratiota ainakin ajatuksen tasolla pönttötalkoisiin. Laitanpa tähän osoitteen voit tarkistaa mitä nuo kuvasi pöntöt olikaan ;) http://yle.fi/vintti/yle.fi/RS/linnunpontot_2519047.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hauska ja yllättävä tosiaan! Ostin jokin aika sitten Pihan linnut ja pöntöt-kirjan, yritin siitä vähän opiskella. Kiitos linkistä, käynpä kurkkaamassa!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  2. Hieno idea! Voi kun tälläisiä luontopolkuja olisi enemmänkin. Hyvä kuva peipposesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli myös lähde, pari laavua, näytti kartassa olevan jotkin portaatkin. Menen kyllä uudelleen!
      Kiitos Jaana Koo!

      Poista
  3. Miten postin jakelija nyt tietää kelle mikäkin kuuluu, kun nimet ovat haalistuneet... :)

    Komean värinen peippo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tuolla alueella on hyvin vanha, kokenut postinjakaja, joka muistaa kaikkien nimet ja laatikoitten sijainnit, vaikka syvästä unesta herätettäisi. Hän ei varmastikaan malta edes jäädä eläkkeelle, koska jakoreitti on niin kaunis!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  4. Aivan loistava idea! Jäin miettimään, että miksi muutamissa pöntöissä oli neliskulmainen sisäänkäynti? Asuuko niissä joku kantikas lintu =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelin vähän Juha Laaksosen linnunpönttökirjasta missä kukin viihtyisi. Siinä asiantuntijana ollut Urpo Koponen kertoi että tuollaisessa pöntössä kuin esimerkiksi nelonen on, viihtyisi mustarastas. Joka ei ainakaan kovin kantikkaalta näytä :D
      Kiitos Katinka!

      Poista
  5. Aika paljon muutamat poikkeavat siitä perusmallista, joita puissa yleensä on. Hieno idea kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi ihan mieli kokeilla, eipä näitäkään ole tullut ajatelleeksi.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  6. Hyvä idea tuo pönttöesittely! Luulisi myös lapsiakin (aikuisten lisäksi) tuollaisen kiinnostavan, varsinkin kun olisi kunnon kyltit vieressä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mainio idea, siinä oli pakko pysähtyä ihmettelemään. Taidan laittaa nettipostia, toivomuksena uusi esite haalistuneen tilalle. Luulen että tämä ilahduttaisi monta kävijää.
      Kiitos Tillariina!

      Poista