keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Erilaisia pöytätapoja

Koiranäyttelystä palatessa kävin katsomassa mitä Antsku-sorsalle kuuluu. Eipä  näkynyt, paikalla ollut rouva epäili että valkoinen sorsaherra puolisoineen on siirtynyt jo pesintäpaikoilleen. Nyt sitten odottamaan ilmestyykö kesän jälkeen joukkoon mahdollisesti hieman erilaisia perillisiä.

Olihan siellä kuvattavaa ilman Antskuakin. Lokkeja mahdoton määrä ruokailemassa ja olipa ruokaakin mahdoton määrä.























 Tämä oli hauska sattuma kun sain kolme erilaista lokkia yhteen kuvaan. Kuva on voimakkaasti zoomattu. Uskoakseni takana on harmaalokki, olisi mukava jos joku kumoaisi tai vahvistaisi epäilyksen. Keskellä naurulokki ja etualueella kalalokki.


 Voi näitä meidän pöytätapoja! Pyydän anteeksi kavereitten puolesta, ehkä meillä olisi vielä opittavaa. No, onhan tässä toisaalta kesä aikaa!

33 kommenttia:

  1. Harmaalokki se on, mutta olisiko vielä nuori koska rinta on vielä pilkullinen. En näitä ikäkysymyksiä vielä oikein hallitse ;) Komeaa lokkisettiä olet laukonut. Lokit ovat mukavia kuvauskohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula varmistuksesta!
      Kuinkahan paljon noita lokkeja mahtoikaan olla, metelikin oli sen mukaista!

      Poista
  2. Naurulokeilla ei tosiaan ole pöytätapoja, jos vain jotain sapuskaa on tarjolla. Joukolla kimppuun vaan. Siinä siivet välähtävät ja nokat kälähtävät. Toisaalta on mukavaa, kun ne ovat niin pelottomia, että antavat kuvata vaikka kuinka läheltä.
    Hieno serkkukuva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälkä näyttti ihan pohjattomalta sekä röyhkeys. Olisi luullut että tuossa kävisi siiville huonosti.
      Ihmiset eivät niitä tosiaan näyttänyt peloittavan, ruokaa kärkkyvä varislauma sen sijaan ärsytti.
      Serkkukuva oli aika kiva sattuma!
      Kiitos Uuna!

      Poista
  3. Kiva kuvapläjäys<3 Tuo viimeinen on hauska:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin sen näköinen kun pyyhkisi otsalta hikeä :)
      Kiitos Eila!

      Poista
  4. Lokki poikineen! Nopeat syö ns. hitaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat melkein kaikki niitä nopeita :)
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  5. Hienot kuvat. Tuossa alimmaisessa lokki suorastaan heiluttaa siipeään "otsaansa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla porukan diplomaatti :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  6. Vähän on vielä pöytätavat hakusessa, mutta anteeksipyyntö osoittaa, että muuten ovat käytöstavat hallussa :)
    Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nälkä tai olisko tuo ahneus, saa hyvät pöytätavat unohtumaan :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. Lokit ovat upean näköisiä ja kuvasi ovat upeita myös! Erityisesti pidän ylimmästä kuvasta. Ja, kuva, mihin sait kolme erilaista lokkia, on tosi hyvä myös. Viimeksi mainittu on oikea opetuskuva: voi vertailla ko. lokkien koko- ja ulkonäkö eroja :)

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosi iloinen tuosta kolmen lokin kuvasta. Piti vaan rajata isommasta kuvasta ja zoomata voimakkaasti.
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  8. Ihania kuvia lempilinnuistani. Nämä saavat paljon melua ja tapahtumia aikaiseksi, mutta ovat silti niin ihania =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkiaamuina ei aina meinaa ymmärrystä riittää :)
      Kiitos Katinka!

      Poista
  9. Ruoka kerää lokit yhteen ja siinä on säpinää - mulle heti kaikki- periaatteella. Ihastelen lokkien siipiä. Olet saanut ne kuvattua niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain muutaman onnistuneen lentokuvan vastavaloon, kyllä lintujen siivet ovat uskomattoman kauniita.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  10. Onpa siinä rytinää kerrakseen. Hyvä kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvitti oikein katsoa miten ne vaan syöksyivät sekaan leipämurun toivossa.
      Kiitos seita!

      Poista
  11. Tungosta ruoka-apajalla - hyviä tilannekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameralla piti kiirettä :)
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  12. Kirkuminen kuuluu melkein tänne asti, hienot vauhtikuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokeista tulee aina mieleen kirkuminen!
      Kiitos marliska!

      Poista
  13. Jo on ollut säpinää! Hienoja toimintakuvia. Aikamoinen kokoero on harmaalokilla ja noilla toisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota naurulokin siroutta ymmärrä ennenkuin näkee tämän vertailun.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  14. Kivasti yksi sentään osaa pyydellä anteeksi huonoja käytötapoja,hi!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  15. Mukava kuvasarja ja onpas harmaalokki massiivisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin tuota kokoa, kun oli mahdollisuus verrata näihin tutuimpiin.
      Kiitos Kertsi!

      Poista