lauantai 27. joulukuuta 2014

Pörröhäntä

Jokos jouluruoat on syöty? Aina niitä tulee tehtyä liikaa, joka siunaaman joulu!

Aamupäivällä aurinko pilkahti ihan pikkaisen, siitä ilahtunena lähdinkin toiveikkaana tapaamaan harmaapäätikkaa. Paikalla ollut kuvaajatuttu kertoi että siinä se oli pyörinyt maisemissa, en nähnyt kuitenkaan.
Kaksi oravaa keikkui kuusessa olevassa ruoka-automaatissa, onneksi ne antoivat vähän kuvaamisen aihetta.











Vietimme joulua meren läheisyydessä. Ei ollut alkuunkaan bikinikeli, pakkasta -11° ja melkoinen viima. Muuten kyllä eritäin kaunista.
Kuva on otettu Turussa, Ruissalon rannassa.
Eipä siellä Ruissalossakaan näkynyt harmaapäätikkaa, vaikka kuvittelin että niitä tulee vastaan joka mutkassa :)


46 kommenttia:

  1. Oi, että on kauniita kuvia kurresta, tuo kakkonen on suosikkini! Rannalle ei tee mieli paljain varpain mennä :)

    Mukavia ja kuvauksellisia loppuvuoden päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kurre ei ollut erityisen arka, kaverinsa kyllä. Rannalla oli aika hyytävää, en viitsinyt riisua kenkiä :)
      Kiitos Sirpa, toivotan samoin!

      Poista
  2. Hienot kuvat kurresta. Meidänkin pihalle on nyt kotiutunut yksi kurre, mutta hän on kovin arka.
    Kaunis rantakuva... auringonpaiste hämää, voisi luulla lämpimäksi rannaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yksilö oli varsin reipas, meidän kotipihan kurrea vaivaa myös ujous.
      Aurinko paistoi mutta hiekka ei kutsunut ollenkaan :)
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  3. Kurrekuvat ovat niin sykähdyttävän hellyyttäviä. Onneksi meikkä on oravia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ne tuovat iloa kun linnut kääntävät välillä selkänsä :)
      Kiitos Tuula!

      Poista
  4. Kurre on ainakin yhtä hyvä kun joku tikka! :) Upea tuo rantakuva. Ehkä vähän liikaa tuli herkuteltua, mutta pian se arki taas tulee ja lämmityspöperöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Perinteillä pitää mennä, vaikkei aina kaikki maistukkaan! Arki tulee ja evääksi maksalaatikkoa tai pinaattilettuja :D
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  5. Kurre parhaimmillaan:)
    Ja meri kauniina!

    Hyvää vuodenloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri oli melkoisen sumun peitossa, ihan hätäisesti näkyi 9 joutsenta juuri rannasta lähteneenä. Ei kannattanut kuvata!
      Kiitos Minttuli ja kiitos samoin!

      Poista
  6. Kivoja kurrekuvia! Kolmannessahan pikkukaveri selvästi poseeraa sinulle :)
    Ja niin ihana tuo merenrantakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taisi melkeinpä nauttia kuvattana olosta!
      Kiitos Ansku!

      Poista
  7. Siis onko tuo kuva otettu nyt tänä jouluna, tuo merikuva?! Aattelin kyllä eka että joskus kesällä otettu. Minkähänlainen mahtaa olla joulu kesäisen sulalla hiekkarannalla, sehän on varmaan kuin viettää joulun jossain ulkomailla, en ole koskaan ollut. Tuntuu hassulta kun ei ole lunta. Suloisia säksättäjiä ovat kurret. Samaa net keikkuu meilläki, lintujen ruokamaatilla, vaan nyt taitavat olla tirrit ja kurret naapurin määrillä kun ei oo näkyny moneen päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. * naapurin maatilla. Pahoittelen kännyn ennakoivaa tekstiä. :)

      Poista
    2. Joulupäivänä kuvattu! Tämä kuva on hämäävä, ainoastaan tämä pieni kaistale rantaa oli lumetonta. Turussa on ihan kunnon luminen talvi, kuvauspäivänä pakkasta oli yli kymmenen astetta, sitten lauhtui ihan tuntuvasti.
      Luulin kun luin tekstiäsi, että määrillä on jokin murresana, ajattelin että pihalla :D
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  8. Viimeinen voisi olla kesäkuvakin. Näyttää niin oudolta, kun nyt on tottunut että lunta on ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämäsin vähän, eipä sitä lumetonta aluetta paljonkaan ollut :)
      Kotoa ajellessa Länsi-Suomeen päin ajattelin että siellä olisi ollut jopa enemmän talvi kuin täällä itärajalla.
      Kiitos seita!

      Poista
  9. Harmapäätikkaa en ole nähnyt kuin kaukaa, kuvaan en saanut. Tunnistan sen äänestä, sillä on omintakeinen ääni. Kurre on tosi söpö, aina vaan. Tuo rantahiekka on todella kauniin kuvioinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida saada harmaapäätikkaa kuvattua tämän vuoden puolella vaikka se liikkuu näissä kuvausmaisemissa.
      Opetelin netin kautta tunnistamaan äänen, osaan nyt varautua.
      Vesi on ollut loistava hiekkataiteilija!
      Kitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  10. Oksaan nojaileva kurre on linssilude.
    Liikaa on ruokaa ja liikaa on syöty, ikinä ei opi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se oli :) Häntä vatkasi vaan niin vimmatusti, häiritsin ruokarauhaa.
      Kun on opetettu ettei ruokaa saisi haaskata, niin tulee ahmittua :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  11. Onpa upea rantahietikkokuviomuodostelma.
    Niin, ja on oravakin aika veitikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen se oli jäätynyt talven tultua kauniille laineille!
      Kiitos orvokki!

      Poista
  12. Ruissalo, huoks... yksi lempipaikoistani. Kivat kurrekuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis paikka, talvellakin!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  13. Hyviä vuoden viimeisiä päiviä sulle täältä täpötäyden vatsan vierestä, huoks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä :)
      Herkullisia loppuvuoden päiviä toivottelen siulle!
      Kiitos Mags!

      Poista
  14. Vesi on kyllä erinomainen muotoilija. Hieno rantakuva.
    Niin, milloinkahan sitä oppisi mitoittamaan joulusapuskat siten, ettei niitä tarvitsisi viikkotolkulla joulun jälkeenkin syödä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva tuuli on ollut kun hiekka jäätyi noin kauniiksi!
      Se pois heittäminen on vaan vaikeaa, varsinkin kinkun!
      Kiitos between!

      Poista
  15. Kauniita kuvia oravaisista! Eikös Turussa ole tuon enempää lunta? Paikallisia ovat lumisateet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli ihan kunnon talvi, lunta reippaasti. Tuo rantaviiva vain oli paljas lumesta.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  16. Ihanat kurrekuvat!
    Ei ihan bikinikeli ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En onneksi pakannut bikineitä painoksi :)
      Kiitos Susanna!

      Poista
  17. Suloiset kurrekuvat. Hyvän näköisiä muodostelmia hiekassa. Ensisilmäyksellä voisi hyvinkin olettaa kesällä kuvatuksi.
    Niin ne jouluruoat! Ei niitten määrää millään opi arvioimaan ja pakko on pistää pois, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Eihän ruokaa saa haaskata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannalla oli erilaisia hiekkamuodostelmia, ne olivat niin kauniita, vaikka olisi voinut kuvata luntakin :)
      Jokaisella on vähän omat jouluruokasuosikkinsa niin niitä kertyy. Mies ihastui bataattilaatikkoon, taisi tulla vielä yksi laatikkoruoka lisää ja uusi perinne :)
      Ei ruokaa saa haaskata :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  18. Kiehtova kuva tuo merenranta kuva.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kysymästä. Jouluruuat on syöty, ei rippeitäkään jäljellä. Hyvä niin.
    Hienoa, että Ruissalossakin oli talven tuntua jouluna. Yli kolmekymmentä joulua siellä kulmilla vietin ja silloin tällöin oli lumeton joulu. Silti kuitenkin aina joulu. Merenrantakuvasta tulee muistoja mieleeni.
    Oravat osaavat olla kuvauksellisia. Nämäkin tosi veitikoita. Meidän pihassa niitä pyörii liikaa, en laskuissa taida enää pysyä, mutta toista kymmentä kuitenkin. Kerraallaan lintulautojen alla ja -laudoilla on ollut kahdeksan oravaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taisi olla järkevästi suunniteltu joulupöytä!
      Meillä on sukulaisuussuhteita Turkuun ja olen opiskellutkin siellä, siellä on vietetty lumetonkin joulu! Nyt oli tosi kaunis joulusää! Kävimme aattona Paraisten hautausmaalla, se kirkko ja lumisuus ympärillä oli jotain uskomattoman kaunista!
      Orava on aina mielenkiintoinen kuvattava ilmeikkyytensä takia. Laitoin kolme erillistä pähkinäautomaattia oraville, tähän mennessä kukaan ei ole keksinyt ratkaisua kannen avaamiseen.
      Kahdeksan oravaa taitaa putsata aika tehokkaasti lintulaudan!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  20. Voi tätä hassua oloa, kun huomaa istuvansa mairea hymy huulilla, näyttöä tuijottaen. Niin ihania kuvia kurresta, että voi huokaus :) ♥
    Muutin muuten blogini nimeä/osoitetta. Sen pitäisi päivittyä rekisteröityneiden lukijoiden lukulistalle, mutta tuntuu kestävän.. tuttu blogi, mutta uusi nimi: http://karvapuusti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurreissa on jotain hellyyttävää!
      Kiitos kun kerroit, houkutteleva blogin nimi :)

      Poista
    2. Meneekin näemmä aikaa oikein kunnolla, että päivittyy, katsoo kuinka monta viikkoa saa odotella.. :D Päivitykseni eivät siis lukulistalla näy tällä hetkellä, ellei kirjaudu lukijaksi tähän uuteen osoitteseen vaikka blogi on siis yhä ihan sama :D

      Poista