lauantai 1. marraskuuta 2014

Suosikkilintu

Viikko vierähti lähes kuvaamatta. Tänään tein sitten kolmen tunnin kuvausreissun, lintujapa tietysti kuvasin :) Ja erityisesti omaa suosikkilintuani, töyhtötiaista. Aurinko paistoi nätisti, välillä tosin pilvien lomasta, pakkasta asteen paikkeilla.
Ensimmäinen tuli  yksin ja pian toinenkin, ovat vaan niin vilkkaita kavereita etten millään saanut samaan kuvaan.


 Töyhtötiainen on loppujen lopuksi aika rohkea ja erittäin vilkasliikkeinen. Nyt opin tunnistamaan sen äänestä, prrrrrlt, jota toistelee piipitysten kanssa.



 Pähkinöitä ne etupäässä hakivat, enkä vieläkään saanut noita murskattua. Ostin melko kookkaan säkin kokonaisia, jotka oli tarkoitus hienontaa samantien. Näin se olisi helpompaa haettavaa pienille linnuille.


 

Lintukirjassa sanottiin että lintu pitää töyhtöä mielialan mukaan joko pystyssä tai päälakea vasten. En ole koskaan nähnyt muuten kun näin, onkohan tämä hyväntuulisuuden merkki :)



                                   Kaunis ja persoonallinen töyhtö ansaitsee ihan lähikuvan.


 Kameralaukku kiinnosti töyhtötiaista kuten kettuakin, hyppeli laukun päälläkin mutten ehtinyt kuvata.
Kettua en ole nähnyt pitkään aikaan, en tiedä mitä on tapahtunut. Ehdin jo vähän kiintyäkkin, varsinkin siihen katseeseen.


                                                                   Kiitos!


Kertokaapa miten jalat saa pysymään lämpiminä noilla kuvausreissuilla. Tänään taas tuntui että jalkapohjat menevät ihan tunnottomiksi. Vaikka mielestäni oli ihan lämpimät sukat ja ajankohtaan sopivat kengätkin.
Talveksi ostin ihan huopatossut. Onko jotain superlämpimiä sukkia ja erikoisen lämpimiä kenkiä?
Käsien lämpimänäpitämiseen ostin tuolta "saksalaiskaupasta"! Hand warmersit, oli tosi hyvä ostos.
Saatatte tietääkkin, siinä on "massan" sisällä pieni metallilevy joka taitetaan. Tyyny pysyy lämpimänä jopa 60min. Käyttökertoja luvataan 1000, uudelleenkäyttöön kuumennetaan vedessä.

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!




32 kommenttia:

  1. Voi vautsi vau!
    Miten hienoja kuvia olet tirposta ottanut,tosi upeita!
    Ja ketunkin kanssa kohdannut monta kertaa, ei voi olla totta!
    Miten noin kesy kettu voi ollakin?
    Mä en ole ikinä kettua luonnossa nähnyt, kuin joskus vilaukselta ja senkin kaukaa!
    Ja sä olet päässyt noin lähelle, että olet sen kanssa kilpajuoksuakin vähän harrastanut, kun sun sormikkaasi vei! Voi veijaria, minkä tekikin sun hanskoillesi!
    Niintosi upeita kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun katsoin jälkeenpäin niin olisi vähempikin määrä suosikkilintua riittänyt :)
      Kettu oli tosiaan mukava tuttavuus, jotenkin jäin noitten silmien vangiksi. Tosi harmillista ettei enää ole näkynyt! Toivon että vielä palaisi!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Nyt mua jo kaduttaa kun koko päivä meni tylsissä maisemakuvissa...Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tulee vain näitä lintuja, mikähän siinä on etten osaa kuvata maisemia!
      Kiitos ja kiitos samoin Tillariina!

      Poista
  3. Minäkin onnistuin eilen kuvaamaan ekat kuvani töyhtötiaisesta niin, ettei se ole lintulaudalla, vaan oksalla. Yleensä siinä menee sekunti, kun se käy laudalla, ottaa siemenen nokkaansa ja singahtaa töyhtö vinossa yli mökin katon jonnekin metsään syömään. Ja kun lintulauta ei ole mikään nätti, niin olen kytännyt tilaisuutta ottaa edes yhden kuvan, jossa lintulauta ei näy. Sinulla näyttää olevan tuollainen luonnonmukainen syöttöalusta :) Se toimiikin kuvissa paremmin. Aivan ihastuttavia kuvia, onnittelut!

    Minulle sattui tänään lintulaudan vieressä pihlajan alla lintujen touhuja seuratessa jännittävä luontokokemus, kun yhtäkkiä, kuin tyhjästä, pihlajaan syöksyi haukka. Pikkulinnut pelmahtivat pakoon, hyvä, etten yhtä otsaani saanut. Sekunnin haukka viivähti oksalla pettynyt ilme naamallaan, kunnes yhtä äänettömästi kuin tulikin, levitti siipensä ja kaarsi männikköön takavasemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelin viime viikonloppuna kuvausrekvisiittaa, etsin kaikenlaista materiaalia mitä tuolta luonnosta löytyy, vanhaa sammaloitunutta puuta, piikittömiä katajanoksia ym. katsotaan mihin niistä on. Pitää ottaa vielä lumi huomioon, miten sen ruokakipon siihen kiinnitttää.
      Kuvaan aik apaljon sellaisella lintujenruokintapaikalla jossa on käyty useampia vuosia, linnut ovat tottuneet siellä ihmisiin, lintuja on aika paljon. Usein kuulee varoitusäänen jolloin koko alue hiljenee. Ilmeisesti silloin on joku petolintu liikkeellä. En ole koskaan nähnyt siellä paikan päällä.
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  4. Sydäntenmurskaaja tämä töyhtötiainen :) Viimeisessä kuvassa antaa vielä vahvan näytön esiintymistaidoistaan!

    Kuvasi ovat nautittavaa katsottavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen sydäntenmurskaaja!
      Lähes teatraalinen kumarrus :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Ihana töyhtis :-)

    Tykkään käyttää pohjallisia ulkopopoissa. Lämmittävät ja kuivattavat paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, pohjalliset, täytyykin poiketa kenkäkauppaan, kiitos!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  6. Ihana pieni lintu! Olisin kyllä tosi iloinen jos joskus bongaisin töyhtötiaisen.
    Minä en ole nähnyt kuin kertakäyttöisiä jalkineisiin tarkoitettuja lämmittimiä. Minulla on huopikkaat ja uggsin tapaiset kelsisaapikkaat, mutta niissä on ihan älyttömän liukkaat pohjat. Niillä ei tule kylmä, mutta pelkään että rikon kameran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerran sen näkeminen ilahduttaa, huomattavasti enemmän kuin muitten!
      Liukas pohja on kyllä aika hankala, kävelyä jännittäessä saa pohkeet kipeiksi.
      Olisikohan suutarilla jokin idea liukkaaseen pohjaan!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  7. Kaunista tintittelyä. Sinulla on selvästikin omasi näköinen käden jälki kuvissa, kuvasi ovat tunnistettavissa vaikka ei blogin nimeä eka näkisikään, hyvä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mukava kuulla!
      Olen päättänyt tänä talvena opetella, tai miten sen sanoisi, alkaa käyttämään Lightroomia "pikapesuun" kun sellainen on tullut kerran hankittua!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  8. Hieno kuvasarja, Vikki!

    Töyhtötintti on hauska, ja myös minun suosikki lintujani.

    Tähän aikaan vuodesta kengissä pohjalliset ja jaloissa jo villasukatkin – kengät siis riittävän tilavat villasukille ja ilman kierrolle. Kevät-talvella ruokintapaikoilla katsellessa, toisinaan käytän istuinalustaa seisoma-alustana. Opin sen joskus Lahdessa Finlandia-hiihdon katsojilta: osa heistä teki niin, kun piti seistä tunti kaupalla kuta kuinkin paikoillaan. Yllättävä kyllä, talvella seisominen istuinalustan päällä ehkäisee jalkaterien paleltumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin töyhtötintin vasta kolmisen vuotta sitten kun innostuin tähän kuvaamiseen.

      Jalat ja kädet tuppaavat usein palelemaan vaikka muuten tarkenisikin. Istuialusta onkin hyvä vinkki, eipä vaan ole tullut ajatelleeksi. Kevyt kantaakkin mukana, hyvä! Saatan olla kuvausreissuilla useampiakin tunteja ja sellaista paikallaanseisomistahan se on.
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  9. Vekkuli lintu on töytötiainen, kaunis ja persoonallinen. Kuvasi ovat valatavn upeita. Itse kaipailen töytistä myös, vaan ei ole näkynyt.
    Mitä tulee jalkojen lämpimänä pysymiseen, niin oma konstini on iso kumisaapas, jossa on jo itsessään lämpövuori. Kerrospukeutumista jalkoihin, ensin pikkusukka, sitten villasukka ja lopuksi vielä huovutettu tossu. Ei palele jalat vielä ainakaan -20 pakkasessa, vaikka miten pitkään on ulkona. Oikeastaan ostin alkujen aluksi liian suuret saappaat vahingossa, kun kylmän kelin kenkiä tarvitsin, eikä paria numeroa pienempiä ollut. Kengät on 40 kokoa ja jalkani mahtuu kyllä tavalliseen 37 numeron saappaaseen.
    Lämpökäsinevinkkisi on puolestaan mulle tarpeen. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku päivä se ilmestyy :)

      Nämä talvet näyttävät kääntyvän siihen suuntaan että saappaita tarvitaan pidempään. Kävelen yleensä aika pitkiä matkoja, joten kovin raskaat ne eivät voi olla. Nyt kun on päässyt tähän ikään, niin ei haittaa vaikka suurissa saappaissa kulkeekin :D Tärkeintä on hyvä olo! Täytyy katsastaa noita lämminvuorisaappaita!
      Noita "lämpiäviä tyynyjä" oli viime talvena tarjouksessa, eivät maksaneet paljonkaan. Nyt en ole katsonut näkyykö niitä hyllyissä mutta uskoisin että tulevat.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  10. Hurmaavat kuvat töyhtiksestä! Tykkään tästä linnusta minäkin, se on niin kaunis töyhtöineen ja muutenkin mukava seurattava.

    Minäkin suosittelen pohjallisia, villasta tehtyjä. Lisäksi tilava kenkä, johon mahtuu villasukkaa ja jos saa jostain sukat, joihin neulottu koirankarvoja sekaan. Ne ovat todella lämpimät, vaikka eivät kestä kulutusta niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintu on niin virkeä ja puuhakas!

      Taisin nähdä viime talvena joulumarkkinoilla samojedinkarvasta neulottuja sukkia, täytyykin yrittää jäljittää. Niitähän voisi käyttää vain ulkoilusukkina. Kotona kuljen viileään aikaan aina villasukissa.
      Kiitos nainen. kuvastimessa!

      Poista
  11. Komeat kuvat symppis linnusta! Pohjalllisia suosittelen minäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy mennä ihan kenkäkauppaan, sieltä saa varmasti hyvät vinkit.
      Kiitos Sussi!

      Poista
  12. Suloinen töyhtötiainen! Pohjallisia suosittelen. Niitä on monenmoisia. Kalastustarvikeliikkeistä löytyy hyviä!
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ehkä pitäisi siirtyä johonkin toiseenkin lintuun :)

      Eipä ole tullut mieleenkään kalastustarvikeliikkeet, kun tuo aviopuoliso ei juurikaan kalasta. Siellähän voisi olla kuvaajalle vaikka mitä!
      Kiitos Tuulia!

      Poista
  13. Vikkelä ja kaunis lintu, upeat kuvat kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se on, suloinen kuin mikä!
      Harmi kun tuo valo alkaa vähetä ja vaikeuttaa harmaan linnun kuvaamista, harmaana päivänä, harmaassa metsässä :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  14. Powerbootsit ja vastaavat lämpösaappaat. Niillä olen pärjännyt 35 asteen pakkasessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpösaappaita en ole koskaan omistanutkaan.
      Kiitos seita!


      Täällä tuli niin paljon vinkkejä kylmäjalkaiselle että varmasti löydän apua, kiitos vielä kaikille!

      Poista
  15. Ihanat kuvat töyhtötiaisesta. Siitä on jo pitkään, kun olen itse nähnyt sen luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin näkyy vain tämä pari, joten osaan olla näistä ihan erityisen onnellinen!
      Kiitos Saraheinä!

      Poista