maanantai 29. syyskuuta 2014

Vesistöjen äärellä

Pienen lammen vastarannalla oli näin kaunis punainen väriläikkä  heijastuen veteen. Puu oli helppo tunnistaa haapa-puuksi.
Tässä kohtaa voi taas ihmetellä mikseivät lähellä olevat saman lajin edustajat  kylpeneet tällaisessa väriloistossa. Typen, valon ja lämpötilan lisäksi  moni muukin asia tähän vaikuttaa. Nyt pitää selvitää ruskan synty :)



Läheltä katsoen se näytti yhtä kauniilta.
 Osa lehdistä oli jo varissut maahan, kauniilta ne näyttivät siinä maassakin, havunneulasmaton päällä.



 Pienen lammen rannalta matka jatkui Suur-Saimaan rannalle. Siellä oli kymmenen hengen melontaporukka lähdössä reissuun.
Taivas oli niin sininen kuin olla vaan voi. Tuulikaan ei ollut kovin voimakasta, muutamia vaahtopäitä kuitenkin näkyi suuremmalla selällä. Voi kun oisin ollut mukana!



Ei ollut ollenkaan vaikeata huomata, eikä ymmärtää että tämä porukka nautti valitsemastaan harrastuksesta, melontaseurasta sekä syyssäästä.


Lintuja ei juurikaan näkynyt, lukuunottamatta tätä joutsenperhettä, joka lensi rauhallisin siiveniskuin kovin kaukana rantaviivasta.

19 kommenttia:

  1. Olen tänä syksynä nähnyt tavallista vähemmän punaisia haapoja. Yleensä ovat olleet oranssinpunaisia tai keltaisia. Liekö lämpimät säät syynä siihen.
    Vielä on melojalle kesää jäljellä, niin kauan kun sulaa vettä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman huomion olen tehnyt! Lämmintähän nyt on ollut!
      Sopivat varusteet, niin kyllä meloja tarkenee.
      Kiitos seita!

      Poista
  2. Haapa on kaunis puu kun hehkuu eri värejä voimakkaana.

    VastaaPoista
  3. Haapa on kaunis puu voimakkaan hehkunsa ansioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaha. Tässä sitte kävi näin. Ei ladannu sivua ensin. Tai väitti erroria ja julkaski kahteen kertaan. Juonitellu muutenki tämä puhelimen kans nettisurffaillu. Sori... :)

      Poista
  4. Haapa on vaahteran rinnalla yksi kauniimmista ruskapuista. Olet löytänyt kauneuden kuvaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajakin kilpailee siinä sivussa mutta ei vedä ihan vertoja!
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  5. Haapa on kautta vuoden ihana puu. Keväällä sen komeat kissa, kesällä helisevät, havisevat lehdet ja syksyn upea loisto. Tänä vuonna täällä haapa on pudottanut jo lehtensä ja ne olive aivan ruskeita. Ehkä jossain rannalla loistaakin tuollanen "timantti". Kauniita tunnelmallisia syyskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haapa on ihana kun reagoi pieneenkin tuulen vireeseen. Täällä on eräs erittäin kaunis lahti jossa on paljon haapoja, mutta tänä syksynä se loistanutkaan niissä upeissa väreissään. joihin on totuttu.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  6. Piti kirjoitta just kuin Kiiriskin sanoi... mutta toistetaan nyt kuitenkin.. haapa on vaahteran lisäksi todellinen syksyn ruskaapuu. Hieno heijastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jos ne kasvavat rannalla jossa niillä on mahdollisuus heijastua veteen. Todellista silmänruokaa! Harmi kun tätä pääsi kuvaamaan vain niin kaukaa.
      Kiitos orvokki!

      Poista
  7. Mukavaa, että joku ehtii kuvaamaan upeita syysvärejä ja vielä julkaisevat niitä muiden iloksi. Pelkään, että ruskan kuvaaminen menee kiireiden vuoksi ihan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskaa ei tahdo oikein löytyä niistä paikoista joissa se yleensä on ollut! Pitänee jatkaa etsimistä :)
      Kiitos between!

      Poista
  8. Eka kuva on upea! Melontakuvista tuli sellainen fiilis et olisi mukava lähetä mukaan... mut oma kajakki on jo talviteloilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi tämä kesä kokonaan melomatta. Täytyy tulevana viikonloppuna laittaa kanootti talviteloille!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  9. Ruska on kaunista!
    Kiitos Sussi!

    VastaaPoista