lauantai 16. elokuuta 2014

Perhosia 13.

Ehdin tuossa iltapäivällä ennen sadetta tekemään parin tunnin perhoslenkin. Tuuli nostatti sadepilviä joten kuvaaminen oli vähän haasteellista, makrolla pelkastään kuvasin.
Eniten oli liikkeellä lanttu- sekä sitruunaperhosia molempia tosi runsaasti. Nämä muut kuvassa esiiintyvät ihan yksittäisinä. Neitoperhosia oli jostain syystä vain yksi vaikka niitä oli viime viikolla paljon.


 Ilahduin kun näin nokkosperhosten uuden sukupolven edustajan. Keväälläkään näitä ei ainakaan täällä näkynyt, yhtä, kahta lukuunottamatta.
Uusi sukupolvi lentää heinäkuun puolivälistä säiden kylmenemiseen saakka, syys-lokakuulle.





 Sitruunaperhosia on runsaasti, näin varmasti ihan kymmeniä. Kukkivat kukat sen sijaan alkavat olla vähissä. Ohdakkeissakin enää ihan muutamia tuoreita nuppuja. Onkohan tämä kasvi syysmaitiainen jossa nämä lähes kaikki tämänpäivän perhoset ovat kuvattu. Sitruunaperhosten uusi sukupolvi lentää heinäkuun lopulta syksyn kylmien tuloon saakka.


 Neitoperhosten ainoa edustaja tänään. Neitoperhosten uusi sukupolvi lentää elokuun alusta myös syksyn kylmien tuloon saakka, toisinaan jopa lokakuulle, jolloin hakeutuvat talvehtimaan.


 Ainoa sinisiipi. Viikko, pari sitten näitä lensi vielä runsaasti.


 Ohdakeperhonen, jostain syystä eräs suosikeistani. Ehkä siksi kun on niin kaukainen matkaaja, Afrikasta Eurooppaan. Tämä on oletettavasti Suomessa kehittynyt yksilö, lentävät elokuun alusta syyskuun ensimmäisiin pakkasiin.



 Tämän perhoslajin talvehtiminen ei onnistu Suomessa



 Onnistuin saamaan kuvan lanttuperhosien siipien yläpinnasta. Yleensä se on pitänyt siipensä supussa laskeutuessaan ja lentelee nopeasti paikasta toiseen.
Toivottavasti tulkitsin oikein että tämä on 2. polven naaraspuolinen lanttuperhonen.


 Yksinäinen kultasiipikin istuskeli vielä haavan lehdellä.


Kotipihalla kaksi suruvaippaa vietti baari-iltaa. Baareissa on ollut vilkkaampiakin päiviä, amiraaleja, neitoperhosia,  ohdakeperhosia ja yksi herukkaperhonenkin.
Näin tänään.

Eilen tulleessa Luontolehdessä perhosasiantuntija Jaakko Kullberg kertoi että perhosten kato on ollut alueellista, siis tänä kesänä. Hän kertoo että elokuussa voidaan kokea huikeita näytöksiä ja olettaa että etelän- ja idän väliset tuulet voivat tuoda meille vaikka mitä. "Vähintään odotan purjeperhosia, vaaleakeltaperhosia ja sinappiperhosia."

27 kommenttia:

  1. Aaw, upealaatuisia kuvia.
    Mikä kamera/putki sulla on näissä kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on Canon EOS 60D ja putki 100mm macro 1:2.8 L IS USM
      Kiitos Marika!

      Poista
    2. Aa, hyvältä kuulostaa :)

      Poista
  2. Huikean kauniita perhoskuvia sinulla jälleen!

    Olen myös ihmetellyt missä ovat nokkosperhoset, olenkohan yhden nähnyt alkukesästä.

    Neitoja, suruvaippoja, amiraaleja on nyt meillä baari houkutellut runsaasti, ja yksi herukkaperhonenkin eksyi kerran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinköhän erikoinen talvi vaikutti myös nokkosperhosten määrään!
      Onneksi on tuo baari ilahduttamassa!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Upeat perhoskuvat! Täältä on taas perhoset hävinneet melkein tyystin. Pari-kolme viikkoa sitten luulin jo perhoskauden alkaneen. En vieläkään ole toivoani menettänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei menetetä toivoa, odotetaan sitä purjeperhosta :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  4. Hieno sarja jälleen ja sinulla on lajejakin vaikka kuinka. Ainuttakaan nokkosperhosta en ole nähnyt.
    Olisikin mahtavaa jos kohdalle osuisi noita kaukomatkaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä että tänäänkin ihan samalla paikalla olivat odottamassa sekä nokkosperhonen ja ohdakeperhonen. Moikattiin kuin vanhat tutut :)
      Toivotaan teidän kulmille myös!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  5. Hienoja kuvia ja hyvää faktaa. Yleensä näin elokuussa näkee omallakin pihalla perhosia. Purppurapunalatvoissa ja nauhuksissa. Tänään näin ensimmäisen nokkosperhosen keittiön ikkunasta. Tulisivat muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi että siun puutarhan kukat houkutelisivat perhosia, ehkä jo huomenna!
      Kiitos between!

      Poista
  6. Meillä Huittisissa ei perhosia juuri ole näkynyt. Suolla jonkin verran, mutta pihamaalla ihan muutaman, vaikka kukkia kyllä piisaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiantuntijatkin ihmettelevät tätä niukkaa perhoskesää. Toivotaan että tämä mennyt helle vaikuttaisi ensi kesän perhosmäärään!
      Kiitos Daphion!

      Poista
  7. Kaunis kesäinen postaus :)

    VastaaPoista
  8. Upea kuvasarja!!
    Eilen näkyi meillä yllättävän paljon perhosia liikenteessä...jospa ne nyt löytäisivät tiensä tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että lämmintä riittää perhosten tulla!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  9. Upea kuvasarja! meiläpäin ei perhosia paljon näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tämä toinen sukupolvi tulisi ilahduttamaan!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  10. Kuten jo kerroin, meillä laitettiin puskat mataliksi. Ei siis näy perhosia juuri yhtään enää. Jää varmasti elokuun ihmeetkin näkemättä, jos ei aja autolla jonnekkin kauas...Huomasin tänään, että oli osmankäämetkin käyty lammesta vetämässä matalaksi. En tajua. Nokkosperhosta en ole kyllä nähnyt tänä kesänä, ehkä keväällä näin, ei muista enää. Upea kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin että täälläkin vähän aikaa sitten perustetulla kosteikolla osmankäämit oli niitetty, ettei vaan joku "kesäpoika" :) Samoin, en kyllä ymmärrä minkä takia!
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  11. Upeita kuvia! Erityisesti ohdakeperhosen kuvat sykähdyttivät tällä kertaa, sillä on kauniit alasiivetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään innostuin vielä lisää kuvamaan tätä viehättävää perhosta!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  12. Sinulla on kyllä ollut kerrassaan upea perhoskesä! Niin paljon upeita kuvia ja monia lajeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen monta lajia puuttui verrattuna viime kesään mutta olen tähän ihan tyytyväinen :)
      Kiitos Häivähdys!

      Poista