lauantai 30. elokuuta 2014

Hölmölä?

Onko tästä maailmasta tulossa ihan hölmölä?


Tämä asia liittyy tavallaan tuohon edelliseen postaukseen.
Mies vei eilen tämän korjaamattomana palautetun objektiivin postiin, huoltoon  takaisin palautettavaksi. Huomasin aamulla että asiakaspalautelomakkeessa jonka postivirkailija oli täyttänyt, lukikin Turun osoite. Vaikka olin suurehkon laatikon päälle A5:lle kirjoittanut pienen kissan kokoisilla kirjaimilla: Asiakaspalautus ja osoitteeksi Helsinki.


Tuli vähän outo olo muistanko varmasti oikein että kirjoitin näin.  Koska olen nuoruudessani asunut Turussa jonkin aikaa, niin varmasti olisin samalla jotakin muistellut. Ja huoltolomakkeesta otin osoitteen.


No, paketti oli kuitenkin lähtenyt eilen, mutta mihin sitten?

Laitoin huulipunaa, jota ilman en ulos lähdekkään : ) Ja pyyhkäisin pyörällä lähikaupan postiin, ilman kypärää, jota harvoin teen kun sen tavan omaksuin. Siis olin tuohduksissani :)
 Mietin taktiikkaa, kun suututti niin hirveästi. Selitykseksi, olin jo kuukauden odottanut kameraa ja objektiivia huollosta ja objektiivi tuli tosiaan korjaamattomana takaisin.


Ja näin hirveästi kiroilin siinä ajaessani.
Olen muuten aika huono kiroilija, en saa siihen oikein sitä tarvittavaa tunnetta, joten olen luopunut koko asiasta!


Joskus lapsuudessa kielen näyttäminen oli varsin tehokas keino, mutta sekin taitaa olla kadonnutta tai ainakin katoavaa kansanperinnettä, joten unohdetaan sekin.


Entäs rynnäkkö, näillä suhteellisen kapeilla hartioilla sekään ei olisi mitenkään näyttävää.

Sitten olinkin tavanomaisen asiallisena postin palvelutiskillä.
Kysyin että onko tässä käynyt vahinko kun osoite on eri minkä kirjoitin paketin päälle. Virkailija muisti tapauksen ja kertoi ihmetelleensä miksei tätä osoitetta löytynyt heidän osoiterekisteristään. Hän katsoi vielä uudelleen ( miulla oli Helsingin huoltoraportti mukana jossa on osoite ) Sitä ei vaan näkynyt siellä osoitteistossa!
Hän sanoi etteivät he voi laittaa  asiakaspalautteeseen sellaista osoitetta joka ei löydy heiltä, siksi he laittoivat paketin menemään Turkuun.  Mutta jättivät näkyviin tämän osoitteen jonka asiakas oli kirjoittanut.

NO! Kysyin mitä voidaan tehdä! Hän sanoi että seuraa nyt tilannetta ja uskoi että Turku varmasti lähettää paketin Helsinkiin kun huomaa postin "virheen"! Päivällä, parilla  saattaa myöhästyä.
Huomasi kai vähän epätoivoisen ilmeeni, kun sanoi että hän ottaa lomakkeesta lähetystunnuksen ja katsoo mitä voi tehdä maanantaina.
Eikö ole ihan uskomatonta, osoite on ihan varmasti oikea kun se näkyy firman virallisella kaavakkeella, mutta ei löydy postin osoitetiedostosta.
Saankohan tämän opiskan vielä tämän vuoden puolella jos Turkukaan ei voi sitä lähettää Helsinkiin jollei löydy osoitetta :D Onneksi pakkasin hyvin, taisin aavistaa että kaveri pääsee kiertueelle!

Tämän takia mietin että onko tästä maailmasta tulossa hölmölä onko järki katoamassa!  Eihän tästä tuota virkailijaakaan voi syyttää he noudattavat niitä ohjeita joita posti antaa.

28 kommenttia:

  1. Tuntuu, että maalaisjärjen käyttö on nykyään kielletty.
    Kiva kuvasarja kuitenkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentään löytyi Suomressa oleva osoite, ettei sentään Kiinaan!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  2. Kivat kuvat.
    Kyllä me melkoisessa Hölmölässä eletään, sen olen huomannut kuluneen kesän aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, pitäisi löytyä se viisas Matti joka siellä oikeassa Hölmölässä opasti :)
      Kiitos Tellu Tom!

      Poista
  3. Kyllä tosiaan tuntuu, että ihmiset toimivat kuin robotit, kaikki oma-aloitteisuus ja maalaisjärjen käyttö on kielletty.
    Tiedot eivät pysy ajantasalla noilla firmoillakaan. Sinuna ärähtäisin jo tuon villisian raivolla tuonne huoltoliikkeeseen, jotta opiska kuntoon ja pian. Eriasia sitten olisiko siitä(kään) mitään hyötyä. Olen maksava asiakas ja sinulla on oikeus vaatia. Kyselyjä vaan perään, ettei paketti jää jonnekkin valohoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskahan tulee se ikäluokka joka ei tiedä mikä tai mitä maalaisjärki on!
      Olen vähän liian kiltti ihminen, en oikein osaa edes suuttua. Olen kyllä mestari nostattamaan oman verenpaineeni. Mutta siihen se jää, pää vain tulee punaiseksi :D
      Saa nähdä, koska opiska tulee takaisin!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  4. Ounou. Ihmeellistä touhua... Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta, ajattelin! Mutta kyllä se oli!
      Kiitos Satu!

      Poista
  5. Jokin asia kun alkaa vastustamaan, se todella menee vaikeaksi. On sellainen seikka monesti huomattu. Toivottavasti nyt löytää oikeaan osoitteeseen. Upea tuo vimppa kuva! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä tämä nyt näyttää, mitähän vielä tulee :)
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  6. Minulle sattui vähän samanlainen tapaus erään kameraliikkeen verkkokaupan kanssa. Posti ei löytänyt firman palautusosoitetta Turusta vaan Kaarinasta. Monta viikkoa myöhemmin sain liikkeestä kyselyn, että eivät ole saaneet palautustani. Onneksi minulla oli kuitti, jossa lähetystunnus jonka perusteella löytyi lähetyksen kuittaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kumma juttu että tämä osoitteen "katoaminen" ilmenee juuri asiakaspalautuksissa!
      Kuitit/lähetyskaavakkeet kannattaa todella säilyttää!
      Kiitos seita!

      Poista
  7. Hei, ettei se Focan huolto ole sittenkin Turussa? Muistaakseni UPS-kuljetti minun Tamronin putken sinne? Kahteen kertaan tosin sekin, koska ensimmäisellä kerralla oli saanut vain valohoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa molemmissa paikoissa. UPS-kuljetti ekalla kerralla Helsinkiin, olisi pitänyt turvautua siihen uudelleen! Ei se valohoito oikein auta ei ihmisiä eikä objektiiveja :)
      Kiitos Pasi!

      Poista
  8. Jäi sanomatta vielä se tärkein, eli arvostan kovasti tuota, että sinulla säilyy huumorintaju vastustuksista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt on kuitenkin tahatonta vaikkakin harmittavaa.
      Yleensä selviän asioista huumorin avulla :)
      Kiitos Pasi!

      Poista
  9. Oivoi... miten voikin olla noin paljon vastoinkäymisiä :(
    Tuntuu aika käsittämättömältä, mutta toivottavasti objektiivi päätyy oikeaan paikkaan ja tulee korjatuksi!
    Sinulla on hyvä asenne, joka näkyy upeassa kuvasarjassasi.
    Tuota, tuli vielä mieleen, että vastaavassa tilanteessa soittaisin sinne Turkuun ja selittäisin tilanteen, niin ei jää paketti pyörimään teille tietämättömille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin käsittämätöntä! Toivoisin että seuraavalle samanlaista asiaa hoitavalle osoite jo löytyisi. En kyllä tiedä tekevätkö mitään asian eteen, luulisi!
      Lähetin s-postia ja vastaus tuli sunnuntaina kahdessa minuutissa! Ei voi hitaudesta tässä asiassa syyttää.
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  10. NO huh! Ei sen puoleen, olen itse pettynyt niin monta kertaa Postin toimintaa, että käyttäisin tyystiin muita palveluita jos vain olisi aina vaihtoehtoja tarjolla. Heillä tuntuu joka asiaan olevan vähän eri toimintaperiaate jopa konttorista riippuen. Toivottavasti saat kakkulan pian taisin, niin ja huolettuna =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi saada ne vanhat Kustit polkemaan, jo sujuisi :)
      Odotin niin malttamattomana ja nyt tietysti edelleen kun haluiaisin päästä kuvaamaan lintujen muuttoa.
      Kiitos Katinka!

      Poista
  11. Onpa sulla huonoa tuuria...
    Toivotaan, että tämä on viimeisten huonojen uutisten huippu ja että nyt alkaisi hyvien uutisten kausi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surin tässä jo huonoa uutista, kun tyttären koira sairastui ja tilanne näytti erittäin huonolta. Nyt taitaa tasaantua.
      Joten parempaa odotellessa!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  12. Kyllä sinua nyt koetellaan! Estettä esteen jälkeen! Mutta toivotaan, että asia lähtee nyt selviämään ja saat opiskasi pian takaisin.

    Hienot ja tarkat kuvat jälleen, ei voi kuin ihailla. Rupesi oikein naurattamaan, kun kirjoitit kielen näyttämisestä....=)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulevat korjauksen hinnassa vähän vastaan, korvauksena tästä sähläämisestä.
      Näyttävätkö nykylapset enää kieltä ollenkaan.
      Sehän oli hirveän loukkaavaa joskus :)
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  13. Toivottavasti asiat järjestyvät, tuo on todella kurjaa.

    Upea kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioilla on onneksi tapana järjestyä, uskon tässäkin näin!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  14. Aikamoista, ei voi muuta sanoa!
    Niin mainioita ja osuvia kuvia olet tähän postaukseesi liitänyt, että, anteeksi vaan, väkisin nauru tuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on noita kuvia reservissä helpottamassa "ahistusta" :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista