lauantai 19. huhtikuuta 2014

Perhosia 1.

Olipa lämmin päivä! Auton mittari näytti 17° mikä sitten lienee virallinen lämpötila.
Lämpö laittoi perhoset liikkeelle. Neito- sekä sitruunaperhosia oli runsaasti liikkeellä. Nokkosperhosia näin vain kaksi.
Katsoin perhoskirjasta että huhtikuussa voisi vielä bongata kaali- ja  herukkaperhosen sekä suruvaipan.


                                                             Neitoperhonen ( Aglais io )


 Varhaisimpia kevätperhosiamme, lähtee liikkeelle heti kun ilmat lämpenevät. Talvehtineet yksilöt lentävät maaliskuun lopulta kesäkuun jälkipuoliskolle.


 Uusi polvi ilmestyy elokuun alussa ja lentää syksyn kylmiin saakka jopa lokakuulle, jolloin hakeutuvat talvehtimaan.


                                                       Sitruunaperhonen ( Gonepteryx rhamni )


 Myös varhaisimpia perhosiamme, saattaa lentää jo maaliskuun puolella. Talvehtineet lentävät juhannukseen saakka, uusi sukupolvi ilmestyy heinäkuun lopulta alkaen ja lentää syksyn kylmien tuloon saakka.


                                                          Nokkosperhonen ( Aglais urticae )

Talvehtineet aikuiset aloittavat myöskin lentonsa ja maaliskuun loppupuolella jos säät ovat sopivat ja jatkavat siitä kesäkuun loppupuolelle. Uusi sukupolvi ilmestyy heinäkuun puolivälistä alkaen ja lentää säiden kylmenemiseen syys-lokakuulle.

Perhosten tunnistamiseen ja tietojen hakuun käytän kirjaa:  Dick Forsman - Olli Vesikko PÄIVÄPERHOSET Suomen luonnossa

14 kommenttia:

  1. Voi millaisia romantillisuuden huipentumia nuo sitruunaperhoskuvat ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiä oli ihmellistä kyllä näitten perhosten suosiossa!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  2. Täällä meren rannalla ei ole näkynyt vielä ainuttakaan perhosta. Tähän asti on ollut liian tuulista, ja ilmeisesti myös liian kylmää. Jospa joku innostuisi lentoon huomenna tai maanantaina, kun on itsellä vielä mahdollisuus tutkailla luontoa mökillä...sitten koittaa taas arki ja työ vie suurimman osan päivästä. Hienoja kuvia, erityisesti sitruunaperhoskuvat olivat todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mökkirannalla on vielä aika viileää.
      Nyt kuuluu jo pörinää siellä, täällä, kyllä tämä lämpö tekee tehtävänsä
      Viikonloppuisin täytyy yrittää olla ulkona niin paljon kuin mahdollista.
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  3. Kuvat luonnollisesti jälleen aivan upeita. Perhosia toivottavasti ilmaantuu pian lisääkin näiden varhaisempien seuraksi. Kohta lentävät paatsamisinit ja vihernopsasiivetkin. Pitääköhän perustaa mesibaari ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jään odottamaan suruvaippaa, olisi mukava kun saisi kuvattua tämä kesänä mahdollisimman monta lajia :)
      Aion laittaa nyt pyhinä perhosmökin takapihalle! Ja pitää se punaviinipohjainen "mesi" laittaa tekeytymään :) Kiitos Tiitsa!

      Poista
  4. Ihania.

    Minäkin näin vilaukselta jonkun perhosen tänään, kun ei ollut kameraa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat vähän liian nopeita liikkeissään :)
      Kiitos Tellu Tom!

      Poista
  5. Niin kauniita ovat aina kuvissasi!!

    Mukavan kesäistä pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin siulle! Nyt nautitaan auringosta!

      Poista
  6. Herkän kauniit perhoskuvat. Toistaiseksi olen nähnyt vasta sitruunaperhosia. Täytyypä tarkkailla näitä muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta meillä kuvajilla on vasta kiirettä kun toukokuun perhoset saapuvat!
      Kiitos between!

      Poista
  7. Perhosten aika on koittanut, ihanaa!

    Sitruunaperhosia ja kimalaisia tuntuu lentelevän nyt ihan hurjat määrät... Enemmän kuin vuosiin!

    Perhoskuviasi oli jälleen ilo katsella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vielä ennustetaan lämmintä kesää niin perhosia oletettavasti riittää kuvattavaksi!
      Laitoin itselleni pientä haastetta löytää mahdollisimman monta lajia :)
      Kiitos Kaisa Reetta!

      Poista