tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kärmes

Se löytyi vihdoinkin tai olihan niitä kaksikin mutta toinen poistui paikalta vähin äänin, en edes nähnyt!
Ja tässä kävi niinkuin oletinkin että kun pääsee kuvaamaan ei pelota ollenkaan.
En joutunut tilanteeseen kuitenkaan sillätavalla että käärme olisi ollut yllättäen edessä vaan tiesin että tuolla kallion kielekkeellä on kuvattavaa.


Ja en tiedä sitäkään että peloittaisiko se sahalaitainen yht'äkkiä eteen ilmestyvä kyy edelleenkin, se joka näyttää perinteiseltä kyyltä! Olin kuitenkin ihan yllättynyt siitä miten käyttäydyin, ei minkäänlaita pelkoa eikä inhotusta, terve varovaisuus tietysti kuitenkin. Mie käärmekammoisista käärmekammoisin!
Tämä kyy oli erittäin rauhallinen, pysyi siinä lämpimällä kielekkeellä vaikka kuinka kauan, ei sihissyt eikä suhissut. Seurasi  vaan erittäin tarkasti jokaista liikettä.








 Tämä kuva oli itselle jollain tavalla tärkein. Ihan kuin käärme kertoisi että voinen kai jo mennä. Haluaisin olla täällä ihan kaikessa rauhassa omissa oloissani.
En ole koskaan tappanut kyytä enkä aio tietenkään edes tappaa. Ja toivon todella että moni muukin jättäisi sen tekemättä! Käärme puolustautuu puremalla vain vaaran uhatessa!




Olin koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin luontokuvauskurssilla. Metsän tarina-dokumentin luontokuvaaja Hannu Siitonen oli opettajana ja toinen kurssin opettajista oli Lauri Heino, luontokuvaaja myöskin.

Kurssi oli Hannu Siitosen kotimaisemissa Parikkalassa. Aamupala oli klo. 4.10 ja siitä se päivä alkoi, Siikalahden heräämistä uuteen päivään kuvaamalla.
Ihan mahtava kurssi, hyvähenkinen luontokuvauksesta innostunut porukka. Kuvia kertyi jonkin matkaa yli kolmetuhatta. Pari iltaa olen niitä tässä katsellut, en nyt ehkä laita kaikkia blogiin :)
Harjoittelin manuaaliasetuksia joten paljon tuli tietysti deletoitavaakin!
On tämä ihana harrastus!

26 kommenttia:

  1. Aamupala klo 4.10, aika aikainen herätys teillä sitten. :) Hienot käärmekuvat. Tosi tumma yksilö. Luulen, että käyttäytyisin samoin vastaavassa tilanteessa. Toivon ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut olivat parhaita kun ei ollut erityisen kylmäkään
      En ollut koskaan nähnyt noin tummaa kyytä
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  2. Hienot kuvat kauniista käärmeestä. Varmaan oli mielenkiintoinen ja antoisa kurssi. Nuo manuaaliasetukset...ei taitais meikäläiseltä onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli erittäin mukava ja opettava!
      Pakko kai se on siirtyä noihin manuaaliasetuksiin :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Olen huomannut saman, että kun käärme ei tule yllättäen, niin ei sitä pelkää. Ihan noin mustaan yksilöön en vielä tänä keväänä ole törmännytkään.

    Jaapa jotain uusia luontokuvaoppejasi täällä blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se varmastikin on, ehtii asennoitua! Toivon kovasti että tilanne tulisi yllättäen esiin, olisi mielenkiintoista kohdata oma reaktio!
      Jakaisin ilman muuta oppeja mutten oikein osaa tiivistää. Meillä oli aina jokin aihe jota menimme kuvaamaan ja opettajat olivat siinä vieressä tarvittaessa ohjaamassa. Kaikki perustui aina sen hetkiseen valoon tms. Kurssilla oli osallistujina myös kovinkin kokeneita kuvaajia joilta sai apua jos halusi vaan kysyä.
      Oppitunneilla analysoitiin otettuja kuvia, rajausta tms. Joten en osaa oikein jakaa tätä tietoa.
      Kiitos Annika!

      Poista
  4. Wau, hienot kuvat käärmeestä. Voi kun joskus saisikin kuvan. Kuulostaa mielenkiintoiselta kurssilta. Jep, manuaaliasetukset... ne on välillä vähän haastavat, mutta mahdollistavat niin paljon :) Mielenkiinnolla odotan kuviasi kurssilta. Ja komppaan Annikaa, olisi kiva kuulla jotain vinkkejä kurssiltasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli mielenkiintoinen ja oli niin mukava olla ihmisten kanssa joilla on sama harrastus!
      Yritän kovasti opiskella manuaaliasetuksia!
      Vastasinkin jo Annikalle että en oikein osaa jakaa tätä tietoa kun se perustui niin siihen hetkeen kun kuvasimme, siihen valoon ja tilanteeseen.
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  5. Hienot kuvat mustasta kyystä olet saanut ja taustakin sopii väriin kuin nakutettu. Onnittelut kääremepelon selättämisestä! Kurssi oli varmasti antoisa ja hieno tilaisuus oppia ammattilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tausta oli vähän haasteellinen kun jäkälä oli niin vaaleaa. Hieno köllöttelypaikka kyyllä oli!
      Tuntui ihan oikeasti siltä etten pelännyt ollenkaa, ihme!
      Kurssi oli tosiaan ihana!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  6. Hienot kuvat mustasta kyystä vaalealla jäkälällä! Kiva että löysit käärmeitä, kun olet niitä toivonut näkeväsi. Oli varmaan ihana kurssi! Voi kun joskus pääsisi jollekin tuollaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan toivonut, teoriatuntikin jäi väliin kun lähdin käärmemetsään!
      Suosittelen ehdottomasti luontokuvauskursseja! Huomasisn ettei se oppi omalta kohdaltani kirjoista tartu, siinä ohjatussa kuvaustilanteessa on niin erilaista!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  7. Mahtavat kyykuvat. Onpa ollut pitkä yksilö. Olen tavannut mökin pihassa paljon lyhyemmän mustan kyyn. Hienoista kuvista huolimatta ja muutaman kyyn luonnossa tavanneena en sittenkään lämpene matelijalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kuvassa jotenkin kookkaammalta, oli varmastikin aika normaalin kokoinen.
      Olin alkukeväästä matelijaillassa jossa tuli jo jonkinlainen pelonlievennyt ja nyt tilanne muuttui vieläkin positiivisempaan suuntaan. Ihmettelen kovasti omalla kohdallani!
      Kiitos P.H.!

      Poista
  8. Hieno kuvasarja! Olen täysin samaa mieltä käärmeistä, paikkansa niilläkin on luonnossa, eikä niitä saa tappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveellä tavalla varovainen täytyy kuitenkin olla. Sandaaleissa en suostu polulta poistumaan tai en taitaisi mennä edes polulle :)
      Kiitos Sussi!

      Poista
  9. Ompas hienot kuvat käärmeestä.

    VastaaPoista
  10. Hieno sarja, tuo syväterävyys tekee kuvista vielä tavallistakin elävämpiä. Varmaan tosiaan mahtava kurssi ja innolla odotan kuvia. Upeaa että pääsit mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain pään kuvattua tarkasti!
      Kuvausasento oli vähän hankala, mistään ei saanut tukea käsille ja piti kuvata hiukka yläviistoon.
      Kuvia ei tosiaankaan ole kovin paljon kun panostin niin paljon säätöjen kokeiluun.
      Ilmoittauduin jo aikaisin syksyllä etten vaan jää pois!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  11. Hienot käärmekuvat! Musta kyy on minulla näkemättä. Osaisinkohan edes mieltää kyyksi, jos yllättäen tulisi vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakäärmeeseen voisi helposti sekoittaa. Silmähän on varma tuntomerkki mutta meneppä nyt kyytä silmiin tuijottamaan :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  12. Komea kyy ja taidolla kuvattu.
    Pikkuhiljaa minä myös opettelen manuaalikuvausta. Lentävää lintua en saa tarkasti kuvattua, en vaikka miten yritän. Harjoitus tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Sanoi joku. Sinä olet harjoittelussa jo mestarisasteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyy oli todella komea ja sanon ihan vilpittomästi ja samalla ihmettelen miksi sanon näin :)
      Manuaaliasetuksilla hukkaa opettelutilanteissa varmasti monta hyvää tilannetta. Kurssilla sanottiin että sitä pitäisi tulla niinkuin autolla ajoa. Eihän kukaan tosiaan mieti ajaessaan missä on kytkin ja kaasu.
      Harjoitus tekee mestarin, niinhän se on. Ei muuta kun harjoitellaan :)
      Kiitos aimarii!

      Poista