lauantai 11. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina - haaste, tammikuu 2014

Taas se kuukausi vierähti ja nopeasti vierähtikin.
Ja millainen kuukausi, eipä tullut talvea vaikka joulukuun alkupuolella  lupaavasti siltä näyttikin. Tämä lumi joka näissä kuvissa näkyy satoi viime yönä. Riippuen siitä miten oli tuiskuttanut, 1-2 cm kerros ja pakkasmittari näytti kuvaushetkellä  -6 C   Talventuntua!


 Kaupunginlahdella ei ole jäistä tietoakaan. Melojat ovat päässeet nauttimaan harrastuksestaan ja uudenvuodenpäivänä eräs purjehtijakin teki reissun muistojen joukkoon talletettavaksi.
 Ja pilkkimiehet istuvat laitureilla kuin vanhat varikset. Kyllä tässä lunta ja jäätä kaipaisi yksi jos toinenkin.


 Viimetipan ihmisetkin ovat saaneet veneensä käännettyä. Eikös se niin ole että jollei viimetippaa olisi moni homma jäisi tekemättä!


Tämä niemi on aivan tuulten armoilla, huomasin sen tänäänkin!
 Seija-myrsky  lienee ollut asialla ja onnistunut murtamaan tämän melko kookkaan oksan. Näin se maisema muuttuu, huomaa kun vertaa edellisiin kuviin.
Terveiset Kaisa Reetta T:lle haasteeseen mukaan kutsujalle!


Olen ollut blogeissa kovin vähän viime viikolla/aikoina. Teen päätetyötä ihan koko päivän ja niskat ja hartiat ovat niin jumissa ettei koskaan. Näin olen yrittänyt vähän säästää niskojani! Kävin fys.terap. viiden kerran sarjan, se vähän auttoi. Nyt on ollut kolmen viikon tauko ja tilanne on aika lähellä alkutilannetta. Maanantaina tosin taas jatkuu.
Niska puutuu ja nyt päänsärkykin alkaa vaivata. Luin juuri että tämä voi olla syy univaikeuksiinkin joita ei ole  ennen ollut tässä määrin.
Jos jollakulla olisi jokin kullanarvoinen vinkki tai kokemuspohjaa asiasta kuulisin mielelläni!

16 kommenttia:

  1. Voi ei, itseäni vaivaa sama juttu, eli hartiat vain kertakaikkiaan sanovat välillä sopimuksen irti. Tsemppiä sinulle, toivottavasti pian helpottaa. Ihania kuvai ja kyllä se vaan niin, että lumi tuo niihin oman mukavan sävyn =). En olisi uskonut, että koskaan kaipaan lunta (kolme viime talvea täällä pääkaupunkiseudulla ollaan oltu ihan hätää kärsimässä) näin paljon kun nyt olen kaivannut =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä niska/hartiavaivat vievät kyllä mieltä vähän maan alle!
      Kyllä lumi teki terää, valoisuus lisääntyi huomattavasti, tulisipa se aurinko vielä esiin. Luulen etä moni on yllättynyt lunta kaivatessaan :)
      Kiitos Katinka!

      Poista
  2. Oletko kokeillut tens-laitetta niihin niskakipuihisi?
    Mä muistan sen aina siinä vaiheessa, kun mikään muu ei aina auta niskakipuihini. Minulla vanha malli Omronin Tens. Nykyään niillä tämmönen ... http://www.omaomron.fi/tuotteet?ryhma=OMRON+TENS-laitteet&tuote=E2+Elite+TENS-laite&r=50&t=18392701

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut kuullutkaan mutta hienoa kun kerroit!
      Ajattelimme tilata tämän kun tuo toinen osapuoli harrastaa aika rasittavia liikuntamuotoja niin on hänellekkin varmasti tarpeen!
      Kiitos Tellu T!

      Poista
  3. Vähäinenkin lumi muuttaa maisemaa valoisammaksi. Ehkä tästä vielä talvi tulee kun pakkanen on kiristymään päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti jo 2 cm lunta kirkastaa maisemaa! Pakkanen näyttää nousevan!
      Kiitos seita!

      Poista
  4. Lääkäri sanoi selkäkipuihini että liike on lääke ja näinhän se on, se auttaa moneen vaivaan. Itsellä ei vaivoja hartioissa ole ollut, mutta hyvää se tekee jumppa minunkin hartioilleni ennaltaehkäisynä. Kun saa veren kiertämään ja lihakset rentoutumaan, tunne on ihana. Toivottavasti sinulla helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän että liikuntaa voisi harrastaa enenmmänkin. Olkalaukku pitäisi vaihtaa reppuun. Tuo kamerakin on painava kantaa joten toisenlainen hihnakin olisi tarpeen. Se itsehoito!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  5. Lumi muuttaa maiseman ihan eri näköiseksi.

    Toivottavasti niska/hartiavaivat helpottavat pian.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on puhdasta ja valkoista!
      Täytyy ottaa tehokuuri on sen verran kurja olo!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  6. Toivottavasti kivut ovat hellittäneet. Apuja en osaa sen kummemmin antaa, mutta aika ajoin on kirjoitustyötä tehdessä hyvä oikaisat itsensä ja venytellä selkää suoraksi, hartiat alas ja kaulaa pitkäksi. Liikunnalla koetan itse pysyä kunnossa.
    Kaupunimaisemakuviin antaa uutta ilmettä kevyt lumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fys. terap. taas vähän auttoi. Työasennossa ja paikassa olisi niin paljon paranneltavaa ja tietysti se itsehoito tahtoo ontua myös! Venyttely on niin ihanaa mutta miksi ihminen on niin saamaton!
      Tuo paikka on kaunein helmikuun pakkasilla kun puut ovat kuuraisina ja kauniina!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  7. Kaunista on katsella ♥
    Parempaa vointia ,samoja vaivoja täälläkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasilla sitä tahtoo vielä kulkea hartiat korvissa ja sehän ei tee ollenkaan hyvää! Koetetaan tervehtyä :)
      Kiitos Seijastiina!

      Poista
  8. Hiukan on maisemat jo muuttuneet! :)

    Toivottavasti niskavaivat helpottavat! Yksi konsti jota minä käytän, on ihan perinteinen lihasrentoutus... kun sen ottaa päivittäiseen käyttöön, alkavat säryt helpottaa pikku hiljaa. Usein vain käy niin, että aktiivinen rentoutuminen tuppaa itseltäni unohtumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisipa helmikuussa edes kunnon talvikuvan!
      Itsehoitohan se olisi ihan tärkein! Kun joka päivä tulee samaa kuormitusta lisää niin kierre on valmis!
      Ehkä tämä tästä!
      Kiitos Kaisa Reetta!

      Poista