keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kaloja

MARETARIUM on Kotkassa sijaitseva akvaariotalo,  suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario.
Eri kalalajeja on noin 60 lisäksi mm. rapuja ja kesäkaudella sammakoita ja liskoja.
Oikein mielenkiintoinen käyntikohde jossa kuvaus on sallittua. En millään jaksa muistaa näitten kaikkien kalojen nimiä, vaikka sieltä lähtiessäni vielä muistin. Kaikki pitäisi laittaa lapulle :)


 Akvaarioitten vesi oli aika kirkasta, akvaariot siistejä joten suhteellisen tarkkoja kuvia oli mahdolisuus saada. Sisäkuvauksia olen harrastanut aika vähän joten nuo valaistusolosuhteet olivat vähän haasteellisia.
Nämä ovat lohikaloja.





 Tässä akvaariossa levä on päässyt kasvun alkuun. Tämä kala jää nyt valitettavasti ilman nimeä.


 Sampi, siellä olikin melkoisia vonkaleita uimassa ympyrää, kiertäen kookasta akvaariota. Minkähän takia isoja kaloja sanotaan melkoisiksi vonkaleiksi? Tämä oli kiinnostava kala seurata, kuin pieni sukellusvene!


Suukkoja, suukkoja :)
 Muistelisin että tämä olisi karppi, en vaan löytänyt hyvää kuvaa varmistaakseni asian.

27 kommenttia:

  1. Kiva nähdä välillä kuvia kaloistakin. Hienot kuvat näistä vonkaleista.

    VastaaPoista
  2. The pictures of the fish are beautiful.

    VastaaPoista
  3. Todella hyviä kuvia olit saanut kaloista! Itse kun välillä olen yrittänyt, niin pyrstö vaan vilahtaa ja se siitä kalasta =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa noista kaloista oli todella rauhallisia, varsinkin isomat!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  4. Todella erilainen kuvasarja eläimistä - eli kaloista. Saitkin otettua hienoja ja teräviä kuvia.
    Nyt sitten vaan kalasoppaa syömään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En arvannut ruveta onkimaan, eikä tuota alinta suukkosuuta raatsisi edes syödä :)
      Kiitos orvokki!

      Poista
  5. Hyvin olet onnistunut kalojen kuvaamisessa. Ilmeisesti siellä oli hyvin valoa että sait liikkeen pysäytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmissa huoneissa oli hyvä valo!
      Kiitos seita!

      Poista
  6. Hyvinkin näyttää karpilta! Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista viiksistä muistelin karpiksi!
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  7. Hienot kuvat, mukava välillä katsella kalojakin. Hieno juttu tuollainen kotimaisten kalojen akvaariotalo, varmaankin suosittu tutustumiskohde:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen paikka johon voi mennä toistekkin, ei ole kerralla nähty!
      Kalojen liikehtiminen on niin rauhoittavaa katsottavaa!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  8. Akvaarion kuvaaminen ei ole helppoa, sillä kamera hämääntyy helposti valkotasapainon kanssa, mutta kun homma on kuvaajalla hallussa kuten sinulla, niin tulos on näin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin ja yllätyin sitä etteivät lasiheijastukset näy!
      Sisäkuvauksessa on paljon työsarkaa!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  9. Hieno kuvasarja! Kiva nähdä kuvia kaloista.

    VastaaPoista
  10. Hienoja lähikuvia! Monella on tosin suupielet vähän alaspäin. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta :) Varsinkaan nuo lohikalat eivät näytä kovin vieraanvaraisilta!
      Kiitos JPK!

      Poista
  11. Kaunista kuvausta ja kauniita kaloja ♥

    VastaaPoista
  12. Hei Vikki! Nämä kalakuvat ovat aivan upeita. Harvemmin on kalakuvia blogeissa näkynyt... no toki kalastuskuvia ja kalasaaliita. Hyppään seuraamaan kuviasi ja tekstejäsi. Pieni esittely lienee paikallaan, minä olen Tuulia Turusta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Maretariumissa niitä oli niin helppo kuvata :)
      Kiitos Tuulia ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Tulen vastavierailulle :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Valtavan ilmeikkäitä, taiteellisia kuvia!
    Näin kuvattuna kaloistakin löytyy aivan uusia piirteitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin olisi pitänyt viihtyä kauemmin mutta miten tuo kiire aina pyrkii mukaan :)
      Olisin niin halunnut "asetelmia" :)
      Kiitos Kaisa Reetta!

      Poista
  14. Harvoin näkee kaloista kuvia, joten sinun kuvasi ovat harvinaista herkkua! Hienoja, varsinkin tuo sampi on jännittävä....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sampi oli kyllä mielenkiintoisen näköinen ja ne olivat ISOJA!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista