lauantai 26. lokakuuta 2013

Etana

Makrokuvaaja ilahtui, vielä on elämää lähes maanrajassa
Tein parin tunnin kuvausreissun juuri sopivasti ennen sadetta. Lämmintä oli kuuden asteen paikkeilla. Närheä lähinnä etsin, ei löytynyt närheä eikä näkynyt juuri muitakaan lintuja. 
Ihmettelin kovasti kun etanat olivat vielä liikkeellä. En kyllä hirveästi näistä tykkää, sattuneista syistä! Kuitenkin jäin kuvaamaan!


 Näin se siis tapahtuu, tämä vähän haasteellisempi kiipeäminen! Tässä vaiheessa se vain kyhjötti tuntosarvet piilossa!


 Etana kiipesi todella ohutta lähes katkeamassa olevaa heinää pitkin ja siinä ei todellakaan kiirettä pidetty.


 Tuosta olisi ehkä saanut lähes puolen tunnin videonpätkän :) Kuvasin välillä muuta ja seurasin samalla tätä kiipeämisurakkaa.


 Nyt taisi tulla pikainen muutos reittisuunnitelmaan kun etana alkoi näyttää noin terhakkaalta ja päättäväiseltä.


 Se kurkoittautui viereiselle korrelle, takertui siihen  ja meno alkoi jo näyttää huomattavasti helpommalta. Siihen se jäi kiipeilemään, mitä lie suunnitelmissa!

30 kommenttia:

  1. Nämä kuvat tuovat toivoa! Jos huomenna minuakin onnistaisi vielä löytää jotain makroiltavaa. Taidan pakata reppuun senkin putken!

    Leppoisaa talviaikaa huomisesta lähtien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että kuvaajaa onnistaa!
      Kiitos samoin Tillariina, leppoisaa talviaikaa!

      Poista
  2. Wau! :) Toivon pilkahdus. Etana taitaa olla pelkkää lihasta <- sen verran jämäkältä tuntuu ote heinästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen sitkeä lihaskimppu, ei ihme että hyvä kiipeilijä, tosin ei kovin nopea :)
      Kiitos Pessi!

      Poista
  3. Upea kuvasarja, enpä ole koskaan nähnyt etanaa moisessa kiipeilyurakassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin oikeastaan luullut että etanalla on ihan sileä tuo "alusta" mutta se mene näinkin se yllätti!
      Kiitos Ameba Donna!

      Poista
  4. On se ihme otus tuo etana, kun pystyy noinkin ohutta heinää pitkin kiipeemään.
    Mutta paksumpi oli selvästi parempi, kun heti vaihtoi, kun sen näki, vai näkikö, vai tunsiko??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kuulevinani ihan pienenpienen helpotuksenhuokaisun kun se pääsi korrelle :)
      En oikein tiedä enkä ymmärrä miten se päätti siirtyä leveämmälle polulle!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  5. Mahtava bongaus, olikohan etana lukenut tarinan Jaakosta ja pavunvarresta. Ötökkämakrokausi ei vielä ole ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se on lukenut tai onnistunut kuulemaan jonkun lapsen iltasatuna :)
      Ei vielä, saa nähdä miten ensi viikonloppuna!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  6. Etanoista en minäkään niin kovasti perusta, mutta mutta aivan loistavan kuvasarjan olet jälleen ottanut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevat mokomat puutarhaan vaikka olen varoittanut!
      Pitäisikö laittaa tulitikkuaskin kokoisia varoitustauluja pitkin puutarhaa joissa lukee YKSITYISALUE- Etanoilta pääsy kielletty! Ja illalla vielä kuuluttaa saman megafonin avulla :)
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  7. Aivan loistavat kuvat jälleen, täällä on niin ilo käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu, et usko miten tämä on mukava kuulla :)

      Poista
  8. Vaikka tuo etana onkin niin hidas liikkuja, niin selevää jäläkeä se puutarhassa tekee, kyllä vihreä maistuu. Loistava sarjaetana, etan, näytä sarves-ötökästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää maistuvan, miedän pihan saavutti edellisenä kesänä, aika hitaasti tuo rintama kyllä etenee!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  9. Mainiot kuvat, kärsivällinen kuvaaja olet ollut....=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasin siinä välillä muuta joten aika kului rattoisasti!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  10. Tiedän sen tunteen, kun alkaa olla iloinen jo kärpäsestäkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä taas pärjää tämän pitkän talven :)
      Kitos Annika!

      Poista
  11. Upeita kuvia taas! Kyllä siinä on päättäväinen etana. Sitten kun se pääsee korren päähän, se ajattelee, että mitäs minä tänne tulinkaan hakemaan... ja palaa sitten alas, koska lähtöpaikassa usein muistaa, mitä oli menossa tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tätä ressua jos huono muistikin vielä vaivaa, siinähän se päivä vilahtaa nopeasti ohitse madellessa! Kyllä ihminen saa olla kyllä kiitollinen että on nopeammat jalat :)
      Kiitos Akvis!

      Poista
  12. Kiirehdä hitaasti-on hyvä tapa! Hienot kuvat jälleen!
    Mä näin eilen illalla pienen kärpäsen terassin oven ikkunassa,ulkopuolella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joskus perille ehtii :)
      Samoin, kärpänen liikkui täälläkin ja vielä kameran putken päällä! Ollaan me vähästä onnellisia : D
      Kiitos Eila!

      Poista
  13. Meidän pihalla oli ennen hirmuinen määrä etanoita, niitä oli siis ihan joka paikassa. Sitten tuli kanat ja ankat.. ne koko kesän herkuttelivat niin ahkerasti, että etanoita alkoi olemaan kokoajan vähemmän ja vähemmän. Kovia herkkupeppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuosta olen kuullutkin että nämä ovat tehokkaita etanoitten tuhoajia!
      Täällä on kaksi kättä ja uskallanko sanoa, kuumaa vettä! Mutta kyllä ne siinä ihan hetkessä kärsimättä taintuvat.
      Kiitos Marika T!

      Poista
  14. Ihmeen sitkeä tuo heinä, jota pitkin etana mataa!

    Kauniit kuvat jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes pidätin hengitystä kun pelkäsin että se katkeaa :)
      Kiitos Kaisa!

      Poista