sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Werlan orava


 Jostain ihmeen syystä en ole onnistunut juurikaan oravia kuvaamaan, niitä ei vaan ole ollut näköpiirissä.
Tänään tapasin yhden, joka asustaa  osoitteessa: Werlan vanha tammi.


Siellä se herkutteli tammenterhoilla joita näyttikin olevan aika paljon sekä puussa että maassa.Myös närhi näytti pitävän samasta tuotteesta ja haki terhoja vähän väliä, kai piilottaakseen ne jonnekkin. Jokaisella hakureissulla terhoja kopisi maahan samoin kuin oravankin liikkuessa.


 Kirkas auringonpaiste vaikeutti vähän kuvaamista. Utin ABC-aseman lämpömittari näytti +26 , en oikein tiedä uskoakko siihen, lämmintä kuitenkin oli!


Orava jähmettyi tähän asentoon pitkäksi aikaa terhonhakureissun jälkeen, sain kuvata ihan kaikessa rauhassa. Jospa se onkin koulutettu poseeraamaan turisteille :)


 Siirryin puun toiselle puolelle katsomaan miten sieltä valo tulee ja kohta se jo kurkisteli minne menin.


 Välillä kuvasin närheä ja takaisin tullessa se oli jo "kuorinut" terhon, harmi kun jäi näkemättä miten se tapahtuu.  Siinä se mutusteli tyytyväisenä, taisi jopa vähän hymyillä :)


 Kovin kätevästi orava käyttää noita raajojaan, terho pyöri siinä otteessa ihan miten orava halusi ja syöminen näyttää onnistuvan ihan yhdenkin käpälän varassa.


30 kommenttia:

  1. Mikä kuvasarja söpöläisestä! Ihanhan tuo näyttää viimeisessä kuvassa syövän kuin ihmisetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se näyttikin, ihan kuin olisi halunnut oikein esittää :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  2. Oravat on mukavia noiden terhojen kanssa. Meilläkin istuttelevat uusia tamia pitkin pihaa ja kukkamaita. Taputtelevat kivasti mullan istuttamansa terhon päälle. Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkähän ne mahtavat muistaa kaikki kätkönsä!
      Melkoisen kiirettä piti, olisi tehnyt mieli huutaa: "Ruoka suussa ei saa juosta" Ihan kuin olisin sanonut näin joskus kasvatusmielessä :D
      Kiitos Tylsä Mörökölli!

      Poista
  3. Kyllä näyttää maistuvan! :) Keräsin tänään tammenterhoja meidän pihan oravalle! Pitää muistaa ne viedä tuohon graniittipenkille huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttivät todella maistuvan, kauempaa katsoen voisi luulla kovaksi juustoksi!
      Kyllä ne siitä penkiltä varmasti pian katoavat!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  4. Kurre on oikein poseerannut sinulle, hyvät on eväätkin:) Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika mallioppilas tuossa poseeraamisessa:)
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  5. Ihania kuvia, varsinkin tuo jossa kurre kurkkii ylösalaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin se olisi tosiaan kurkannut minne menin :)
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  6. kyllä on söpöt kuvat oravasta. Oivallisen kotipaikan onkin valinnut, ei tarvitse ruokaa kaukaa hakea. Marketti ihan asuinsijoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siellä näyttää ruokaa riittävän, oikein hyper-super market, tosin yksipuolista:)
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  7. Wau mikä kuvasarja! Tädilläni oli lapsena orpo oravanpoika lemmikkinä jonkin aikaa. Kesyyntyi mukavasti ja siitä on yksi mustavalkokuvakin, kun se istuu veljeni päässä:)
    Palasi luontoon kyllä isona poikana! Siis orava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut myös että oravan saa kesyyntymään lemmikiksi!
      Mitenkähän siinä lemmikkihuushollissa verhot kestävät :)
      Kiitos Eila!

      Poista
  8. Uskomattoman solakat sormet näyttää tällä oravaisella olevan. Kynnetkin niin viilatut :)
    Hieno kuvasarja todellakin!
    Oli varmasti kivaa seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma ihmettelin, en ole aikaisemmin huomannut että ne ovat noin pitkät ja solakat.
      Taitaa tammen kylki olla aika hyvä kynsiviila:)
      Oli kyllä mukava seurata, kunnes tuo aviomies ilmoitti tämän niskat kenossa pönöttämisen loppuneeksi :)
      Kiitos Matonkude!

      Poista
  9. Upea kuvasarja! Oi miten veikeä hän onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orava osaa olla varsin viehättävä!
      Kiitos Ameba Donna!

      Poista
  10. ihanainen oravakuvasarja! :) Lauantaina oli täällä lännessäkin todella lämmintä, kesä tuntuu vaan jatkuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihmeellisen kaunis ja lämmin viikonloppu!
      Kiitos Kaisa!

      Poista
  11. Iiiihanat kuvat!

    Erityisesti tuo lähikuva ylösalaisin olevasta terhon kantajasta valloitti sydämeni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kurkistelee siinä niin topakkana :)
      Kiitos Susanna!

      Poista
  12. Hieno kuvasarja kurresta. Kurrea on kiva kuvailla ja kuuluu meikäläisen suosikkeihin myös. Lämmintä on piisannut ja nautitaan nyt kun vielä voidaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurre on niin ilmeikäs ja eloisa seurattava!
      Tässä kesässä ei taida olla säiden suhteen juuri kellään moitittavaa!
      Nautittaan jokaisesta lämpöastesta :)
      Kiitos Harry!

      Poista
  13. Tosi söpöjä kurrekuvia! Oravat ovat monesti niin ilmeikkäitä otuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kuvitella että ne kesyyntyisivät helposti kun vaikuttavat tavallaan niin sosiaalisilta!
      Kiitos JPK!

      Poista
  14. Enpä ole koskaan nähnyt oravan kynsiä lähikuvassa! Vau, mitä otoksia!!! Ja orava näyttää tosi hyväntuuliselta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makro paljastaa kaikenlaista:) Ihmettelin noita kynsiä ja käpäliä ylipäätään!
      Kyllä sillä oli aikamoinen määrä oleskelutilaa ja sitä ruoan määrää, eipä ihme että oli hyväntuulinen ja levollisella mielellä!
      Kiitos Akvis!

      Poista