maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen leppis

Olenkin jo ehtinyt ihmetellä, missä ovat leppäkertut?
Viikonvaihteessa löytyi sentään kaksi  ja nämähän  piti tietysti ikuistaa :) Lisäksi pari muutakin kaveria puuhissaan.


 Onneksi ehdin huomaamaan kun se kipitti pienillä jaloillaan kortta ylöspäin ja vauhti oli kovaa!

 Vähän matkan päässä sen kaverilla oli treffit keltiäisen kanssa, yhteisellä lounaalla näyttivät olevan. Vaikka kuinka tiirasin en nähnyt mitä ne olivat tilanneet, näytti kuitenkin maittavan. En kyllä tiedä onko tuo keltiäinen, nouseeko se ylös ruohonjuuritasolta mutta kai se rakkaus ajaa vaikka hiirenvirnaankin :)





 Moikka kuvaaja, taasha myö tavattii :)  Et usko miten miten mukava täällä on myllätä ja herkutella, hyvää päivänjatkoa vaan!


Ja serkku taisteli viereisellä ohdakkeella muurahaisia vastaan! Huikkasi siinä: "Olen kun noita ei olisikaan, kai ne kohta luovuttavat."
Muurahaiset tosiaan roikkuivat kimalaiskuoriaisessa kiinni ja näytti siltä kuin yrittäisivät nipistelläkkin mutta kaveri ei ollut moksikseenkaan!


Ja toukka päätti esittää donitsia  siinä timotein varressa.
Tällaista viikonloppuna perhosten lisäksi. Tein sellaisen huomion että metsänokiperhosia oli eilen huomattavasti vähemmin kun lauantaina mutta nokkosperhoset olivat lisääntyneet ihan huomattavasti.

27 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen tuo ensimmäinen kimalaiskuorianen samoin kuin donitsi heinän ympärillä :)Kuvat ovat sitä tuttua Vikki-laatua. Upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkkin iloitsevan tapaamisesta :) Ihmettelin miten tuon madon nahka kestää tämän hillittömän auringonpaisteen olisi tehnyt mieli kokeilla miten lämmin se oli!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  2. Todella vähän on leppiksiä näkynyt, hienoa kun sait näistä kaunokaisista kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös leppisten aika ptäisi olla tai jo aiemminkin, missähän ne ovat?
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Uskomattoman upeat, ilmeikkäät kuvat!

    Ja perhospäivitykset : <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat vienee sydämeni :)
      Kiitos Kaisa!

      Poista
    2. Leppäkertut ovat vienee sydämeni :)
      Kiitos Kaisa!

      Poista
  4. Hauska kuvasarja hienoin kuvin!
    Leppiksiä ei ole vaan näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppis kuuluisi niin kesään. olisikohan ollut joskus 70-luvulla kun kaupungin puistot ja Saimaan pintakin oli kuorrutettu leppiksillä. Ei nyt ihan niin paljon tarvitsisi olla :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Taattua Vikkilaatua jälleen. Uskomattomia huomioita ja havaintoja kuviksi taltioituina. Mites olisi se kirja?????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mato oli jotenkin kumma juttu! Taidan vielä kerätä kuvia ettei Ifolor palauta uudelleen kuvattavaksi :D
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  6. Awww, millaisia söpöläisiä jälleen kerran. Tuo ensimmäinen kuva kaikessa yksinkertaisuudessaan on täydellinen, hienoa!!! Se on ihan portfoliokamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten kiva kun sanoit noin koska tykkäsin tästä itsekkin sen vähäeleisyyden vuoksi!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  7. Kaksi leppistä olen muistaakseni nähnyt ja se eka oli varhain keväällä. En tiedä minne lie ne kadonneet. Tuota kimalaiskuoriaista tänään vähän huhuilin, mutta ei näkynyt. Huomenna uudestaan paremmalla onnella. Sinä olet kyllä todellinen velho kuvaajaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kimalaiskuoriaista näin eilen mutta ne tykkäsivät enimmäkseen lennellä! Ne näyttävät viihtyvän angervoissa! Toivotaan onnea huomisiin kuvauksiin!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  8. Erittäin hienoja kuvia jälleen! Taustat sopivasti pehmennetyt ja tarkennus selkeästi oikeassa paikassa. Tuon leppäkerttujen vähyyden olen itsekin pannut merkille, eipä tullut lomalla ainoatakaan sopivasti linssin eteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen opetellut kulkemaan jalustan kanssa joten tarkkuus on parantunut, vähän hankalaahan se välillä on tuolla puskissa :)
      Taustoihin tulee toisinaan upeita sävyjä ihan tahtomattaan :)
      Ilmeisesti leppäkerttuja on tänä vuonna vähän kun niin moni on saman asian huomannut!
      Kiitos JPK!

      Poista
  9. Voi miten ihanat postaukset, perhoset ja tämä. Kaikki sinisiivet on mun suosikkeja. Toki kaikki perhoset ovat mieleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisiipiä olen kuvannut enemmänkin ne ovat vaan niin vaikeita tunnistettavia, yritän vielä selvittää!
      Kiitos Eila!

      Poista
  10. Ihana postaus! Donitsimato on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mato oli kyllä valinnut aika jännän asennon!
      Kiitos Ame!

      Poista
  11. Suloisia kertakaikkiaan kaikki! Ötökkäfanina olen ihan myyty! :-) Ylimmässä, leppiskuvassa, on täydellinen harmonia ja alakuvan donitsi, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustaudun myös ötökkäfaniksi ja kyllä niitä riittää :)
      Kiitos Pessi!

      Poista
  12. Huh! Hengästyttävän upeita makroja.

    VastaaPoista