sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Aamu-unisia

Havahduin eilisaamuna melko varhain, eikä uni tullut enää silmään. Mikäs sen parempaa ajankulua näinollen kuin lähteä kuvaamaan. Jokapuolella oli aika hiljaista.  Seitsämän maissa näyttää luonnossa olevan vielä kovin uneliasta, kuului vain jotain lintujen laulua, mustarastaan ainakin tunnistin. Aurinko oli jo tietysti noussut mutta polku kulki melko varjoista metsänreunaa ja nukkujat taisivat odotella auringonsäteitten herätystä. Vaikka päivät ovat lähes helteisiä yöllä näyttää muodostuvan aina kastetta ja kastetta näissä kuvissa näkyykin.


 Kimalaiskuoriainen oli näin sikeässä unessa, luulen että jos olisin hiipinyt lähemmäksi olisin kuullut pienen kuorsauksen :)


 Luulisi raajojen väsyvän tällaisessa nukkuma-asennossa. Siinä se vaan veteli uniaan aivan liikkumatta.  Tuossahan on aamupala heti ulottuvilla kun silmänsä aukaisee tai raajansa oikaisee.


 Entäs tämä uninen sitten, pää alaspäin, kasteenkuorruttama kärpänen. Kohta se aurinko nousee metsän reunan ylitse, kuivattaa kasteen ja päivän kiireet pääsevät alkamaan.


 Tässä kärpäsessä oli jo vähän liikettäkin, näyttäisi puhuvan kännykkään :) Jospa kiipesikin heinän kortta vähän ylemmäksi saadakseen kuuluvuudelle paremman kentän.


Näinkin sitä voi käydä! Uni on illalla voittanut ja yönaikana muodostunut kaste on laskeutunut päälle.


 Kärpäset näyttivät tosiaan olevan kaikkein virkuimpia, nämä kumppanukset tutkivat aamukasteista timotein puntarpäätä.


 Nämäkin siivet olisi hyvä saada kuivaksi. Perhosia ei ollut vielä liikkeellä ollenkaan, lukuunottamaatta jotain pienenpieniä nopeita ruohonvarsien tasalla lenteleviä lukuunottamatta.


Vähemmin näki että kaste olisi tiivistynyt näinkin isoksi pisaraksi.
Mukavan raikas aamulenkki vaikkakin kuvaussaalis oli aika vähäinen.

27 kommenttia:

  1. Ei sillä määrällä, mutta laadulla! Olipa ihana luontoretki sulla ja kaunista katsottavaa meille :)

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kauniita kuvia! Sinulla on ollut tosi hieno aamuretki :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniita herkkiä kuvia. itsekin tänä kesänä herännyt taas eri tavalla miettimään luontoa ja sen muotoja. Syy lienee niinkin yksinkertainen kun keskeltä keskustaa metsän laitaan muuttaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olemme asuneet tällä alueella jo kauan niin vasta nyt löysin nämä metsäpolut, tämän kuvausinnostuksen myötä! Luonto on melkoinen voimavara!
      Kiitos Uutistoimisto Anselmi!

      Poista
  4. Kaunista aamukastetta kuvissasi!

    VastaaPoista
  5. Lumoavia kuvia! Kaste ja valo ovat upeita. Minusta nämä ovat kuviesi parhaimmistoa, pidin erittäin paljon.

    Kannatti lähteä varhain liikkeelle...=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukava kuulla! Harmi kun viikkoon ei jää kun kaksi aamua kun tämä on mahdollista!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  6. Kauniita poimintoja hyönteisten aamusta!

    VastaaPoista
  7. Hienosti tavoitetut aamutunnelmat. Viimeinen pisarakuva on huikean kaunis.

    VastaaPoista
  8. Todella onnistunut aamuretki. Jälleen kerran kuvistasi huokuu se rakkaus luontoon, olet niin taitava luomaan upeita tunnelmia ja tuomaan nuo kaikkein pienimmätkin meidän ihailtaviksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikein iloinen jos näistä kuvista välittyy se rakkaus luontoon, koska sitä yritän saada näkyviin ja olisin niin onnellinen jos vaikka joku innostuu näitten kuvien kautta tästä samasta asiasta. Luonto on ihan korvaamaton vaimavara!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  9. Aamuretki kuviesi mukana on todella hieno, ihailen kykyäsi nähdä ja kokea, sekä tallenttaa näitä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vaan pitää kulkea hitaasti ja kaikki aistit valppaina:)
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  10. Kauniita ja herkkiä aamuhetkiä kuvissasi.
    Etenkin tuosta viimeisestä tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon alimman kuvan rajaus oli vaan vähän ongelmallista!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  11. Hieno, kaunis kuvasarja, kerrassaan! Kännykkäkärpänen kyllä naurun myötä meinas viedä kahvit väärään kurkkuun:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän se näytti, liekö nokialainen!
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  12. Aivan ihania kuvia! Onneksi on edes aamukastetta, kun muuten on ollut niin kuivaa! Viimeinen kuva on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on aamukastetta! Koskahan on viimeeksi satanut, siitä on aikaa!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  13. Kaunis kuvasaalis! <3

    Aamu taitaisi olla parasta kuvausaikaa...

    VastaaPoista