sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sinisiä kukkia

Luonnonkukkien aika on nyt parhaimmillaan. Kunpa löytäisi sellaisia luonnonvaraisia niittyjä joilta voisi löytää  useampia lajeja mutta tällaiset paikat taitavat olla aika harvassa.
Tämänpäiväisen lehden yleisönosastossa haikailtiin ruiskukan perään enpä tosiaan muista koska olisin viimeeksi nähnyt tätä sinistä kukkaa.
 Lisäksi olen ihmetellyt muutakin, minne ovat leppäkertut kadonneet!
Kuvaaminen on ollut suhteellisen vähäistä vaikka lomalla olen ollutkin. Nämä valtavat helteet ovat saaneet paarmalaumat liikkeelle. Paarman purema kun aiheuttaa erittäin hankalasti paranevat puremajäljet ja voimakkaat turvotukset. Hyvä että sain kättäni suoraksi turvotuksen takia kun sain samalla kertaa kaksi puremaa kyynärpäähäni.
No sinisiä kukkia sain kuitenkin kuvattua :)


                                                                       Kurjenkello


 

                                              Kissankello herkkyydessään on vailla vertaa.






                                                                    Harakankello


                                   Tämän kohdalla sanon vähän varovasti että, vuohenkello!


                                          Kauniitten iiristenkin aika alkaa olla jo ohitse.




Mitä kirjaa suosittelisitte kasvien tunnistamiseen, omistan kyllä jotain mutta olisi mukava kuulla suosikkeja!

26 kommenttia:

  1. Hienot kukkakuvat. Kirjaa en osaa suositella kun on sama ongelma itselläkin tuon tunnistamisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavasti tahtovat nuo nimet unohtua vaikka se monesti pyörii niin sanotusti kielen päällä!
      Kiitos Harry!

      Poista
  2. Upeat kuvat sinisistä kukista! Sinikellokuvat kuin satukirjasta, vain Helinä-keiju puuttuu.
    Viimeinen kuva iiriksistä on kuitenkin suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissankello on yksi ehdottomista suosikeistani sen herkkyyden takia!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Kiitos Vikki noista ihanista kissankelloista♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, kiva jos ilahduttivat!
      Kiitos Eila!

      Poista
  4. Suloisia kellokukkia, jotka olet herkästi kuvannut. Ruiskukkaa en muista minäkään nähneeni pitkiin pitkiin aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisiköhän ruiskukan löytäminen laittaa kesäprojektiksi!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  5. Ihanan herkät sinikellot ja irikset!
    Hyvää kesäillan jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Vikkimäistä herkkyyttä, löytää kukista juuri se satumainen kauneus ja herkkyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, herkkyyttä yritin tavoittaa!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  7. Sinisiä hetkiä! Kaunista. Minua kanssa puraisi paarma ja kaksi kertaa tuosta mun mahtihauiksen kohdalta. Siitä on jo pian kolme viikkoa ja yhä punainen jälki näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paarmat ovat ehdottomasti kamalimpia kiusanhenkiä, puremaoireet paranevat kuukausia. Viime talvena paukamaa epäiltiin basalioomaksi kunnes ihotautipatologi varmisti sen hyönteisen puremaksi!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  8. Ihania kukkia, viimeinen kuva on upea!

    VastaaPoista
  9. Ihania sinisiä kukkia. Loistava tunnelma kuvissa, tykkään kovasti.
    Otavan värikasviota käytän kasvien tunnistamiseen. Tosin siinä on kasvit piirrettyinä. Jos se ei haittaa niin sieltä löytyy 869 kasvia ja mahtuu kokonsa puolesta mukaan retkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin on tämä Otavan värikasvio se on niin tuttu ja turvallinen. Katson niin paljon mieluummin kirjasta kuin netistä, joku erilainen fiilis siinä vaan on :)
      Kiitos Ame!

      Poista
  10. Upea sinisten kukkien sarja. Iiriskuvat erityisesti miellyttävät. Minulla on sama juttu noiden paarmojen kanssa. Niitä kun ei voi torjua oikein millään. Paukamamat ovat isoja ja kipeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paarmoja ei tosiaan oikein pysty torjumaankaan ja osa niistä hiipikin niin salakavalasti kimppuun!
      Kiitos seita!

      Poista
  11. Monta sinistä kukkijaaa olet sinäkin löytänyt. Me mentiin yks päivä jo laskuissa sekaisin, mutta ainakin 6 erilaista kellokukkaa jo pelkästään löytyi tuosta puiston "niityltä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin oikein katsoa kasvikirjasta paljonko näitä kellokukkia oikein on, taitaa olla joitain tuolla pohjoisessakin kasvavia!
      Kiitos TelluT!

      Poista