tiistai 25. kesäkuuta 2013

Emoja ja poikasia

Juhannuksen aikaan kuvattuja pesueita ja yksittäisiä lintuja! Kirkas auringonpaiste antoi taas oman haasteensa, linnut liikkuivat juuri tuolla puolella rantaa johon aurinko eniten paistoi!


 Meloimme kanootilla ja ihan yht'äkkiä tämä sorsaperhe pöllähti kaislikosta eteemme. Eivät ne mitään ihmeenpää hoppua pitäneet, reipasta matkavauhtia kuitenkin! Poikaset pysyttelivät aika säntillisesti emon tuntumassa.


  Kuvien väliä ei ole kuin minuutin verran, valo vaan tuli niin eritavalla kun lintujen kulkusuunta muuttui.


 Telkkäemo piti lapsensa vielä säntillisemmässä järjestyksessä ja tässä mennään melkoista vauhtia. Olimme edelleen melomassa ja pesue tuli vastaan kapeikon kohdalla.


 Huomaatteko miten tuo yksi poikanen on selvästi muita kookkaampi vai uiko se jotenkin eritavalla? Tämä oli todella tarmokkaan näköinen matkaseurue :)


Tässä perheessä taidetaan soveltaa vähän vapaampaa kasvatusta, poikaset saivat keikkua ihan miten halusivat. Tosin toinen vanhemmista näytti olevan koko ajan varuillaan ympäristöä tarkkaillen. Tämän perheen kuvasin ihan laiturilta kun tulivat siihen kohtuullisen lähelle.


 Poikaset söivät koko ajan vesikasveja ja näyttivät niin hassuilta kun kurkottelivat reippaasti niin korkealle kun taisivat!


 En tiedä miksi ne yhtäkkiä "nippuuntuivat", mitään erityistä ei tapahtunut, hetken päästä ruokailu taas jatkui.


 Talitinttiemot uurastivat ihan tauotta ja puun kolosta kuului lähes jatkuva piipitys. Siinä vietiin toukkaa jos jonkin väristä, kaikenlaisia koppiksia, sudenkorentoja  ja jopa perhosiakin. Seurasin pitkään tätäkin touhua!


Talitinttiemo näyttää soveltavan sanontaa "Vie mennessäs tuo tullessas"  Hyvin usein ne toivat nokassaan tuollaisen valkoisen palleron, joka ilmeisimmin on poikasten ulostetta.


 Se kumikäärme  josta tuolla aikaisemmin mainitsin on sitten hankittu ja se näyttääkin ihan kyyltä kauempaa katsoen.  Tätä mieltä herra tai rouva lokki on asiasta, se hirveä käärme on lähes tuon lokin takana :D


Tiesin jäljistä päätellen että lähistöllä on palokärki, joka sitten esittäytyikin jopa parisen kertaa!

20 kommenttia:

  1. Todellinen poikuekavalkadi! Oletpa osunut oikeaan paikkaan ja aikaan monta kertaa! Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman kanoottireissun ja laiturilla olon aikana sain nämä kaikki lapsukaiset kuvattua!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  2. Olipa ihanaa katsottavaa ja ihailtavaa Vikki, uskomatonta miten paljon lintulapsia eksyikään linssisi eteen, tykkäsin koko rahan edestä:) Palokärki koketeerasi pari kertaa tuossa lintujen eväspaikalla mutta arvaappa ehdinkö kuvailla. Ihailin kaunista ja lennokasta kuvaa ahkerasta äititalitintistä. Näen luonnonihmeitä, ihailen ja koetan usein taskua onko kännykkää ja kun kuvaan, tulos on usein vain mustaläiskä, jos aina sitäkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jäin kaipaamaan silkkiuikkua perheineen, en ole kyllä nähnyt kuin muutaman perheettömän tänä kesänä.
      Kuvasin pitkään talitinttien uurastusta kyllä siinä eräskin reissu heitettiin, luulisi lasten kasvavan!
      Olen kyllä vähän liiankin koukussa tähän kuvaamiseen, no talvella on aikaa sitten muuhun :)
      Kiitos Mustis!

      Poista
  3. On ne vaan niin söpöjä nuo poikaset! Hienot kuvat kaikista poikueista.
    Komea on palokärkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pikkuiset ovat niin suloisia!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Onpa hienoja perhekuvia. Kanootilla liikkuen pääsee katsomaan luontoa lähietäisyydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanootti on kyllä ihan mainio kapine kuvaamiseen kunhan vain on kohtuullisen tyyni sää! Lummekuvat eivät onnistuneet alkuunkaan sen varran tuuli ettei saanut kohdistettua!
      Kiitos seita!

      Poista
  5. Suloisia ja kauniita kuvia sait auringonpaisteesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkas aurinko ei ole oikein hyvä kuvausapulainen!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  6. Miten suloisia poikasia, erityisesti nämä hanhien pojat yhdessä kasassa!
    Oletpa ssanut hienon kuvan palokärjestä, sitä näkee harvoin, mutta ääni kuuluu kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kun nuo kanadanhanhen poikaset ovat kellertäviä sävyltään!
      Toivoisin että palokärki tulisi uudelleen, se on komea lintu ja aika äänekäs, huomasin!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  7. Hieno kuvasarja, nautinnollista katseltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää vielä ehtiä kuvaamaan kun tuo suurin söpöysvaihe on kohta ohitse!
      Kiitos Millin!

      Poista
  8. Kanootti tuo mukaan aivan erityisen hienon kuvakulman. Harvemmin saa vesilintuja kuvattua tästä kulmasat. ;) Ihastuttavat kuvat ja osaat olla keikuttamattakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsatkaan eivät ilmeisesti osanneet pelätä kanoottia kun tulivat kaislikosta suoraan eteen ja telkät pitivät vain pientä kiirettä sivuuttaessaan!
      Yritän kieppua maltillisesti, mela vaan välillä kolisee reunoja pitkin kun tulee kuvattavaa yllättäen!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  9. Hienoja kuvia lintuperheistä ja muistakin.

    VastaaPoista
  10. Sullahan on ollut tuuria, kun olet törmännyt noin moneen lintuperheeseen :)
    Kivoja on kuvat jälleen.

    VastaaPoista