maanantai 19. marraskuuta 2012

Tilhet

Eilen.
Marraskuinen sunnuntaiaamu, lämmintä viiden asteen paikkeilla, hyvä pyöräilysää. Pakkasin repun selkään ja poljin reippaasti viereiseen kaupunginosaan kuvaamaan tilhiä. Enhän toki tiennyt varmasti että tilhiä siellä olisi mutta sen tiesin että pihlajanmarjoja siellä ainakin  riittää.


Kyllä siellä niitä oli , useammassa puussa, arvatkaa vaan mikä helisevä viserryskonsertti tuolta yläilmoista kantautui. Läheisessä urheilutalossa oli jokin lasten tapahtuma, liikenne paikalla oli melkoista. Tilhet säntäilivät pienistä pihlajista näihin koivuihin ja edestakaisin aina kun autoja liikkui ja niitä liikkui paljon.


Jäin paikoilleni kuvaamaan yhden tällaisen rehevän, pienen pihlajan alle ja kohtahan tilhet eivät olleet millänsäkään kun olin siinä, tottuivat nopeasti, kuuluin maisemaan.


Tilhi on mielestäni yksi kuvauksellisempia lintuja, tämä on jo toinen postaus kyseisistä linnuista.






Tilhien liikkuminen on hyvinkin eloisaa ja nopeaa, ei siinä vauhdissa meinaa kuvaajaparka perässä pysyä.


Kun joskus mietitään sitä lentelevätkö tilhet ikkunoita päin kun ovat syöneen liikaa käyneitä pihlajanmarjoja. Suomen lintuopas kertoo että linnut eivät humallu käyneistä marjoista, koska maksan entsyymit hajoittavat alkoholia ennätysnopeasti.


Tämän kuvan kohdalla mietin että leikkiikö lintu todella ruoalla vai onko jokin lajitoveri tiputtanut marjan ylimmiltä oksilta. Nokka on kuitenkn avoinna ottamaan marjan vastaan.
Nyt taitaa olla tilhikuvien kiintiö täynnä tältä syksyltä :)

30 kommenttia:

  1. Aivan mainioita tilannekuvia! Tilhi on tosi kaunis lintu, täällä en ole ensimmäistäkään nahnyt tänä syksynä ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulisivat sinne iloksesi ja kuvattavaksi. Tilhen äänikin on jo mielenkiintoinen!
      Kiitos marjukka!

      Poista
  2. Mainiot kuvat sait. Ja kyllä tilhi itsekkin heittää tuon marjan ilmaan ja koettaa ottaa kiinni, olen kerran nähnyt tuon tempun onnistuneen. :))
    Tilhikuvia kyllä jaksaa katsella vaikka kuinka paljon, ne ovat niin ilmeikkäitä lintuja ja kuvasi loistavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kyllä että viitsikö tilhi syödä toisten tiputtamia marjoja kun niitä oli muutenkin yllinkyllin. Olispa mielenkiintoinen temppu kuvattavaksi! Hauska veijari!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  3. Ihania kuvia olet sanut tilheistä, aivan mahtavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli monta halukasta mallia :)
      Kiitos Harakka!

      Poista
  4. Kyllä näitä tilhikuvia saa tulla lisää ainakin minun puolesta. Kaunislintu ja erittäin hyvin kuvattu tilanteita myöten. Hienoa Vikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis lintu ja sähäkkä liikkeissään!
      Kiitos Harry!

      Poista
  5. On se kaunis lintu! Hienoja kuivia nämä kaikki, mutta noissa kolmessa alimmaisessa on kameran laukaisu osunut juuri nappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aika onnellinen tuosta jossa siivet ovat levitettyinä, hyvä vahingonlaukaus :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Joskus on hyvä maastoutua "näkymättömäksi" :)
      Kiitos Askartelin itte!

      Poista
  7. Upea sarja! Kyllä on mainiot ja vahvat värit siivenpäissä. Kannatti pyöräillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siipien väritys ja pyrstö ovat kyllä hienot, eipä niitä juurikaan lennossa huomaa! Kannatti pyöräillä, seisoin puun alla tunnin verran kun tilhet viipyivät välillä koivujen latvoissa!
      Kiitos kaari3!

      Poista
  8. Mitä mielettömiä raitoja onkaan tilhin (vai tilhen) höyhenpuvussa! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelija ollut villillä tuulella miettiessään yksityiskohtia!
      Kaipa tämä taipuu oikein tilhin näytän kuitenkin viljelleen tuota tilhen :)
      Kiitos Mags!

      Poista
  9. Sinulle on tunnustus blogissani, voit noutaa kun kun aikaa löytyy!

    VastaaPoista
  10. Olet ottanut kerrassaan taidokkaita kuvia. Ihastella täytyy. Minua ihan nauratti, kun katselin tilhiesi touhuja. Ne on niin tosi kauniita lintujakin ja todellakin niillä on ihana helisevä laulu!
    Minun syksyni on ollut ihan tilhiköyhää, joten kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sielläpäin on pihlajanmarjoja niin toivottavasti vielä tapaat tämän syksyn tai talven aikana!
      Niitten touhukas ja leikkisä ruokailu kaikkine kieppumisineen saavat kyllä hyvälle tuulelle :)
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  11. Kauniit lintuaiheiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kuvausharrastuksen myötä olen innostunut linnuistakin ihan uudella tavalla!
      Kiitos Suvi Kullström!

      Poista
  12. Upeita tilhi-kuvia!!! Miten tarkkoja ja upeat värit linnussa! Tykkään linnuista aivan älyttömästi ja näitä on ihana katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina perehtyä paremmin siihen lintuun jota kuvaan, mutta opetella tuntemaan linnun äänen perusteella se ei taidakkaan olla ihan helppoa! Linnut ovat ihania!
      Seuraavaksi olisi mukava tavata "satumaisia" punatulkkuja!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  13. On se ryötti kaunis lintu ja kuvasarjakin aivan mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä taitaa olla Suomen lintumaailman kauneimpia lintuja!
      Kiitos AINA!

      Poista
  14. Jestas mikä siipikuva! Ja marjakuvat myös.
    Todellakin onnistuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin niin tuon siipikuvan onnistumisesta!
      Kiitos Matonkude!

      Poista
  15. Hienosti onnistuneet kuvat ja upea malli. Kyllä on kaunis lintu tuo Tilhi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhi on kaunis malli, olisi vaan niin mukava kun joskus olisi enemmän valoa kuvatessa!
      Kiitos Laila!

      Poista