Pienet jäljet

Vesisateella uhkaillaan, voi ei, luminen maisema on niin kaunis ja valoisa.
Kuvasin sunnuntaina mökkimaisemissa. Jäälle ei ollut vielä mitään asiaa.  Kuljin noin metrin päässä rantaviivasta, mielestäni turvallisesti, kun halusin kuvata näitä lumipeitteisiä kiviä.

 Tässä saattaa olla maaemo päiväunillaan. Kova uurastus talventulon eteen, vaatii välillä pitkät päiväunet.

 Mielenkiinnolla seurasin tätä pienten jalkojen tekemää polkua ja tässä vaiheessa käväisin siinä jäälläkin.
En ole mikään tyhmän rohkea ja näytti siltä että ihan rantaviivassa jää oli pitävää. Niinkuin olikin, mitään ratinaakaan ei kuulunut.

Pienet jäljet johtivat tuon kiven kupeelle ja siinä oli ihan selvä sisäänmenoaukko. Olisihan ollut mukava tietää, kuka tuolla lumimajassaan asustelee.

Läheisessä ojassa, kivestä varoittava keppi oli saanut tällaisen mansetin varrelleen. Ihmettelin, miten tämä on muodostunut, kun tuossa paikassa virtaus on hyvin varovaista. Siihen ei tuulikaan juuri osu. Kevyempikin virtaus saa ilmeisesti ojan pohjaan juntatun kepin "dippailemaan".
Sunnuntai oli kuten kuvista näkee kovin pilvinen, mutta jos tuo lumi katoaa, niin silloin on todella tummaa.

Pieni "punahilkka"

Metsäretki tyttären ja Eevi-beaglen kanssa.
Eevi ei kyllä välittäisi ollenkaan tuon takin pukemisesta, hävettääkkin niin hirveästi siinä puettaessa. Mutta selkärankareumaa sairastavalle  koirulille tämä antaa mahdollisuuden vähän pidemmän lenkin tekemiseen vauhdin hidastumatta. Eikä se sitten  hävetäkkään kun liikkeelle pääsee.

 Tämä lato osoittautui kiinnostavaksi paikaksi. Eevi pujahti sinne ihan lupaa kysymättä, eikä tullut ihan pienellä käskyllä poiskaan. Jotain mielenkiintoisia hajuja siellä taatusti oli, eikä emäntä sitä taaskaan ymmärtänyt.

Talven tulo yllätti omenapuutkin. Antonovka sekä Åkerö eivät ehtineet pudottaa koko satoaan. Noihin yläoksiin ei pääse millään keinoilla. Eikä monia vuosikymmeniä vanhoja puita  niin vain tönitä.
Kylmiössä on kyllä pari laatikollista pitämässä lääkäriä loitolla. Se omena päivässä, muistattehan ohjeen :)

Kettukeskiviikko 15.

Monta, kovin monta keskiviikkoa tässä ehti vierähtää, ennenkuin pääsin ketun kanssa jälleen silmätysten.
Kiertelin keväällä sekä alkukesästä melko monilla mahdollisilla pesintäpaikoilla, ei hännänvilaustakaan.
Tämä kettu tuli maanantaina tutulle lintujen ruokintapaikalle, tai niitä on siellä kaksikin, oli kuvaajakaverini havainnut.
Toinen vaaleampi, joka on kovin arka. Sekä tämä kuvassa oleva, vähän rohkeampi.

 Olin kyykyssä kuvaamassa  töyhtötiaista kun katse osui kauemmaksi, kahden kookkaan haapapuun välissä touhusi kettu. Onneksi kamera oli kaulassa eikä jalustassa kiinni, niin pääsin heti kuvaamaan.
Olin kyllä nähnyt siellä  tunnistettavia ketunjälkiä, ettei tilanne sinänsä ollut yllätys. Ja vähän aiemmin syksyllä vilaukselta ketunkin.
Siinä se sitten oli, tämä kovasti odotettu kaveri.  Se ei onnekseni lähtenytkään heti pois, kaivoi kovasti jotain maasta, välillä katsoi onko tuosta kuvaajasta vaaraa.

Olin noin 20m päässä siitä. Olisin mahdollisesti päässyt lähemmäksikin, mutta en halunnut pilata tätä tilannetta. Sitä  ajatellen että tämä kettu sekä kaverinsa tulisivat toistekkin, eikä meidän pitäisi tyytyä vain jälkiä katselemaan.
Tämä oli taas niitä kuvaajan/luonnonystävän huippuhetkiä :)

Marraskuun ilonpilkkuja

Marraskuun ilonpilkkuja ovat ihan oikeasti nämä linnut, uskokaa vaan :)
Yllättäen aamulla ilmestyikin aurinko, säätiedoitukset menivät onneksi taas kerran harhaan. Oli niin mukava päivä lintuja kuvatessa ja valoakin aika kivasti.
Jätänkin kaikki tekstitykset laittamatta. Kuvat puhukoot puolestaan.

Päivän yllätys, näin ketun!!!!!! Kettukeskiviikko luvassa :)

Vähäistä valoa

Marraskuu on kuukausista julmin, näinhän sitä sanotaan. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä.
Tällainen hämärtyvä marraskuu antaa tavallaan luvan vaan olla, on aikaa miettiä mitä kivaa voisi tehdä sisällä, kotona. Kesällä on sellainen tunne että pitää saada paljon aikaiseksi ja näinhän taas  tapahtuikin. Nyt on aikaa nollata.

 Ensimmäinen pakkasyö rakenteli ihan ohuen jääpeitteen mökkirantaan, tosin vain hyvin pienelle alueelle lahden pohjukkaan.
Pakkanen onnistui myös monien vuosien kokemuksella  vangitsemaan vesikuplan  riitteen alle koristeeksi.

 Lisäksi se sama pakkasherra jäädytti vesisaavissa olleen veden. Tässä kohtaa sitten taas vähän lapsetti kun vesi kaadetiin pois.  Eikös näytäkkin purjeveneeltä, noin nopeasti vilkaisten :)

 Napakka tuuli viuhui rantaan. Rantalepistä jäälle karisseet lehdet liukuivat vinhaa vauhtia jäätä pitkin, siitä tuli mukava äänimaailma. Piti oikein istahtaa katselemaan ja kuuntelemaan.

 Samalla rannalla, rantakivien päällä kasvoi sammalta ja huomasin miten kauniita pienenpieniä pisaroita sammaleen itiöpesäkkeisiin oli jäätynyt.
Kivi päänalusena yritin taipua kuvaamaan.

Ikisuosikkini töyhtötiainen on jäänyt ruokintapaikallemme. Ja vielä, onneksi niitä on pariskunta, joten toivotaan että viihtyisivät ruokinnalla koko talven.
Se "huippukuva" tästä suloisesta linnusta on edelleen saamatta. Tunnen kyllä milloin sen saan, ehkä tänä tai ensi vuonna, tai en koskaan :)

Innostuin pitkästä aikaa tekemään koruja, ilmoitauduin jopa joulumyyjäisiin. Siinä mukavaa puuhaa marraskuulle. Kuukaudelle joka on mainettaan parempi :)

Lumisade

Lappeenranta sai tänään luultavasti ensilumensa.
Jos täällä huomenaamuna on lunta klo. 9.00 1cm säähavaintoaseman mukaan,  niin voidaan puhua ensilumesta.  Tämä on Ilmatieteen laitoksen määritelmä. Talviaikaan kellonaika on klo.8.00

Lumisade alkoi aamulla siinä yhdeksän tienoissa.  Iltaan mennessä sitä oli kertynyt jo noin viitisen senttiä. Kola piti ottaa jo esiin, siis ihan jo käyttöönkin.

Aamu kymmenen jälkeen olin jo ulkona, kuin malttamattomat lapset. Joskus tuntuu siltä että, mitä  enemmän on niin sanottu "koiranilma", niin sitä enemmän nautin ulkonaolosta.

 Tilhiä oli aikomus lähteä kuvaamaan. Niitä oli eilen iltapäivällä iso parvi ja totesin että pihlajanmarjat alkavat olla jo melko vähissä näillä kulmin. Ainakin tuttujen katujen varsilla. Löytyihän se parvi, ääntelystä kun ei pääse erehtymään. Linnut olivat paikalle tullessa korkealla koivujen latvoissa.

 Lumisade näytti niin kauniilta, miten nopeasti maisema alkoikaan valaistua.
Kävelin etsimässä muita kuvauskohteita, kun tilhet vaan pysyttelivät siellä koivujen latvaoksilla. Ihmettelin miten paljon puissa ja pensaissa on vielä lehtiä.

Punatulkkuparvi, ihana yllätys. Oikeastaan en ole tainnut koskaan nähdä näin montaa yhdessä. Siinä parvessa oli 8-10 yksilöä.
Ja pihlajanmarjat näyttivät maistuvan. Hoksasin että nehän syövät vain sisustan siemenineen ja tiputtavat kuoret pois.
Punatulkut eivät olleet mitenkään erityisen arkoja, varovaisia kylläkin, hakeutuivat mieluusti puun toiselle puolelle.

  Laskeutuivathan ne tilhetkin alemmaksi, ovat vaan niin uskomattoman levottomia. Jokainen liikkuva  ajoneuvo saa ne välittömästi lentoon. Eivätkä ne palaa ihan heti takaisinkaan, jos palaavat edes samaan kohtaankaan, saattavatpa hyvin lentää kauemmaksikin.
Tilheä kuvaisin mieluusti enemmänkin. Lumisade alkoi vaan muuttua vetisemmäksi ja säälin tätä kuvauskalustoani. Luulen että tilhikuvaus oli tässä tältä syksyltä ellen keksi uutta kuvauspaikkaa.

Sitten tämä ikuisuuspulma, milloin vaihtaa renkaat. Loppuviikolle on luvattu sadetta, joten kannattaako vielä vaihtaa. On se vaikeaa :D

Lintujen viikonlopun viettoa

Moneen, moneen päivään ei ole ollut näin kaunista ja aurinkoista kuin tänään. Lämpömittari näytti  +5°, saattoipa käväistä ylempänäkin. Hieno ulkoilusää.
Kävin katsomassa miten linnut viettävät sunnuntaipäiväänsä.

 Naakat ovat hauskoja veikkoja seurattavaksi.
 Niitä lensi melkoinen parvi yläpuolella useampaankin otteeseen. Eivät oikein tienneet mihin tässä pitäisi suunnistaa. Mukana parvessa pyöri muutamia variksiakin, olivatko neuvonantajia vai harhaanjohtajia, en tiedä :) Mietin jo että olisiko pitänyt olla sateenvarjo mukana, olivat kuitenkin kohteliaita ja säästyin pommituksilta.

 Tämä sorsarouva onnistui löytämään nurmikolta ison leipäpalasen. Kiire oli suunnaton sen syömiseen, ettei vaan kukaan toinen ehtisi jaolle.
Toinen jalka näytti olevan kipeä. Siinä ei ulkoisesti näkynyt olevan mitään, mutta haittasi selvästi liikkumista. Lisäksi sorsa näytti viihtyvän erillään parvesta.

 Tämä koirasorsa puolestaan vietti päiväänsä pulikoiden. Kuinkahan monta kertaa se mahtoikaan sukeltaa. Kaiken lisäksi se oli syvemmässä vedessä, välillä ihan uppeluksissakin. Joten tämä pulikointi ei liittynyt ymmärtääkseni mitenkään ruoan hankintaan. Se näytti olevan vain kivaa!

 Tämä pariskunta siivilöi ruokaansa veden pinnalta. Ihmissilmin rannalta katsottuna siinä ei näyttänyt olevan mitään, mutta kovasti ne nieleskelivät välillä, nokka kohti taivasta.

 Tämä sorsarouva nautti levosta. Se veteli pitkiä päiväunia rantaviivan tuntumassa, välillä haukotellen ja silmiä raotellen.

 "Etkö tosiaankaan tuonut meille mitään?" näyttää telkkänaaras ihmettelevän. En vienyt, olisi kai pitänyt.
Telkkäpariskunta sukelteli siinä ihan edessä. Näytti siltä kuin niillä olisi ollut jotain soidinmenojen tapaistakin, mutta ei kai nyt syksyllä!

 Tällaista tänään, mukavaa alkavaa viikkoa!