sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Väreillä on väliä

Tuulen kanssa ei kertakaikkisesti neuvotella, se ei vaan suostu minkäänlaiseen neuvonpitoon. Olisin vaan neuvotellut pienestä tauosta. Maanittelin koko viikonlopun ajan,  tänään se vasta villiintyikin, ihan kuin uhmallaan.
 Halusin kuvata parhaillaan kauniisti ja runsaasti kukkivaa metsätähteä. Metsätähtien hento varsi vaan tanssi villisti tuulen mukana. Tyydyin sitten epätarkkuuteen ja koetin "maalailla" tunnelmia.


 Metsätähtien seitsemän terälehden lukumäärää pidetään kasvimaailmassa hyvin harvinaisena.
Pian kukkivat myös oravanmarjat, samoilla paikoilla kuin metsätähdetkin, suloisia nekin.





 Tämä yksilö näytti jotenkin eksyneeltä, lajitovereita ei näkynyt kovinkaan lähellä. Metsätähti leviää maarönsyjen avulla, joilla voi olla pituutta toista metriä. Ehkä tämän kukan maarönsy on tehnyt pituusennätyksen.


29 kommenttia:

  1. Jestas miten herkkä tuo ylin kuva, vaikka tuuli olikin kiusaamassa. <3

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita kuvia <3 RONJA

    VastaaPoista
  3. Metsätähti on jotenkin hauras ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauras on niin oikea sana, kauniskin!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  4. Kiitos tuuli, että sait Vikin tunnelmoimaan, sillä niin upeita kuvia tuli taas. Ei näitä olis nähty ilman sinua ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulen tuolla luonnon helmassa niin kiukkuiseksi kuin tuolloin :) Mutta ehkä siinä oli puolensa!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  5. Aivan ihastuttavia nämä tuulen kiusanteon uhallakin napsitut kuvat. Taitava olet, ei tuuli voinut sittenkään sinulle mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästelen kyllä näitä tuulia, aiheuttavat huonoja tuulia :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  6. Herkkiä kuvia! Ei aurinkoisella säällä saakaan yhtä kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen väri on hurjan vaikea kuvata kirkkaalla säällä.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Saattaahan se olla tuolla nupussa :)
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  8. Häkellyttävän herkkiä ja hienoja kuvia ♥
    Sinä se osaat! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan huikea tuo ensimmäinen kuva!

    VastaaPoista
  10. Suloiset kuvat, ensimmäinen on minunkin suosikki.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita ja herkkiä kuvia!

    VastaaPoista
  12. Ylimmässä kuvassa on herkkä ja hieno tunnelma.
    Anu

    VastaaPoista
  13. Viime viikonloppu kului vipatuksessa. Ei tullut tuutelonta hetkeä. Mutta hienot kuvat sait silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meinannut läytyä minkäänlaista tuulensuojaa. Jotenkin suojan kantaminen on niin hankalaa, vaikka se saattaisi välillä pelastaa!
      Kiitos seita!

      Poista
  14. Voi, minä kävin viikonloppun ihan samat neuvottelut tuulenkanssa, enkä saanut myöskään sopua aikaiseksi =D. Olin nimittäin samalla tavalla metsätähtien kimpussa =D. Kauniita kuvia olit onnistunut ottamaan tuulesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten varmasti huomasit, ei siitä neuvottelijaksi ole ja tuskin välittäjäkään tässä auttaisi!
      On metsätähtien aika :)
      Kiitos Katinka!

      Poista
  15. Niin tosi kauniit kuvat!
    Tuuli on kurja kaveri, kun makroilee, tiedän sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut hyvä puoli tuulessa, pysyvät hyttyset vähän loitolla.
      Kiitos Harakka!

      Poista
  16. Upeat kuvat tuulesta huolimatta.

    VastaaPoista