maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vaarallinen matka

Tähän asti päästyään on täytynyt selvittää monta vaaraa.


Seurasin tänään kahden lokinpoikasen selviytymistä isosta vaarasta, vilkasliikenteisen kadun ylityksestä.


Kuvasin Linnoituksessa kukkia, kun lokit aloittivat voimakkaan kirkumisensa. Ymmärsin että asia liittyy poikasiin, mutta en arvannut että seuraa kadunylitys. Poikaset kipittivät polkua pitkin muurin suuntaisesti. Nyt ihan väärään suuntaan, veteenhän sitä pitäisi yrittää, siis täyskäännös.


Ollaanko jo perillä?
Ihan kuin tähän yöllisen vesilammikon eteen olisi tosiaan pysähdytty ihmettelemään että ollaanko jo perillä :) Jokin ihme vietti kai se tähän pysähdytti!


Ei vielä, matka jatkukoon kohti oikeaa osoitetta. Ei sinne enää pitkä matka ole, kunhan oikea suunta löytyy.



Läpi hiekka-aavikon, nyt nokat alkoivat kääntyä oikeaan suuntaan. Toki emot ja koko suku, setineen ja täteineen kirkui ohjeitaan. Ketä siinä nyt uskomaan kun ohjeita tulee monesta kurkusta yhtä aikaa.



Pyörätien ylitse huimaa vauhtia! Harvoin oli tilannetta ettei edes pyörätiellä näkynyt ketään. Alueella näyttäää olevan paljon koiria, joten koiranulkoiluttajia ja pyöräilijöitä riitti.


Nyt seuraa tämän matkan vaarallisin vaihe, kaksikaistaisen tien ylitys. olin valmiina kyllä viittomaan, että tuolla taivaltaa kaksi pikkuista kohti suuria seikkailuja. Kuten huomaatte kuvasin aika kaukana etten häiritse. Poikaset olivat tässä reunuksella jonkin aikaa, ilmeisesti pelotti hypätä alas. Mietin myös sitä osaavatko linnut hahmottaa liikenteen, kun tähän sattui niin sopiva sauma ylitykseen, tarkoitan siis yläpuolella vahtivien lintujen kirkumista.


Onneksi selvittiin, koin itseni osalliseksi tähän tapahtumaan, koska olisin "ohjannut" tarvittaessa liikennettä :)  Kaksi autoa pysähtyi, bussi meni juuri ohitse kun poikaset yrittivät kivetyksen päälle, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan! Luulisi että bussin ilmavirta olisi vähän heilauttanut tuollaista kevyttä karvapalloa.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kävin kurkkaamassa tien toisella puolella mitä sinne kuului. Lokkiyhdyskunta hätisteli variksia pois! Vaarallista on pienen lokinpojan elämä. Toivotin onnea ja menestystä ja lähdin kohti uusia seikkailuja :)

18 kommenttia:

  1. Söpösiä palleroita! Ja mikäs sen ihanampaa kuin saada olla turvaamassa uutta elämää matkalle kohtia huimia seikkailuja. Onnittelut myös todella upeista otoksista ketunpoikasista. Harvinaislaatuinen tilanne, jonka toivoisin joskus osuvan omallenikin kohdalle. Ehkä joku päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten se hermostutti, kun autoja tuli koko ajan ja linnut kiertelivät siinä yläpuolella kirkuen. Ajattelin etten voi edes katsoa jos tapahtuu jotain ikävää!
      Toivotaan että pääset joskus kuvaamaan ketunpoikasia, eräs ihanimpia luontokokemuksia omalla kohdallani!
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  2. Huh... jännäsin lukiessakin saati sitten siellä paikanpäällä. Kyllä se on linnunpoikien alkutaival vaaroja täynnä. Monen elämä jää lyhyeksi. Mitään ei emot voi, muuta kuin ohjata pienokaisiaan.
    kerran olen pysäyttänyt autot kun peipposen pokaset eivät päässeet tien yli. Ne juoksivat aina keskiviivalle ja takaisin. Hymyillen autoilijat antoivat tietä ja poikaset pääsivät emon luo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännäsin ihan hullun lailla!
      Mietin että olivatko ne variksetkin siinä toisella puolella kärkkymässä tätä tilannetta! Luulen että autoilijat ymmärtäisivät hyvin, jos siinä haluaisi pysäyttää tai ainakin jollain tavalla saada huomioimaan tilanteen!
      Päivän hyvä työ, silloin kun pelastit peipposen poikaset :)
      Kiitos Tuula!

      Poista
  3. Voi pientä suuressa maailmassa. Vaarallista on lokin elämänalku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kadunvieruskynnyskin on valtavan korkea, ajatellen pientä suht' vasta kuoriutunutta poikasta.
      Kiitos seita!

      Poista
  4. Ihanasti eläydyit heidän vaaralliseen matkaansa. Onneksi kaikki hyvin, toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläydyin todella, mahdoin näyttää aika hoopolta siinä "emoillessani" :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Mukava ja kiehtova teksti, kuvineen, lokinpoikasten elämästä.
    Anu

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että tipuset selviytyvät, toivottavasti ovat yhtä onnekkaita jatkossakin...

    VastaaPoista
  7. Hyvä, että selviytyivät! Vaarallinen on linnunpoikasen elämän alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun kaikki eivät ole yhtä onnekkaita!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tuota näytelmää oli vähän liian peloittavaa seurata!
      Kiitos Satu!

      Poista
  9. Olipa jännittävä tarina, ihan pidätin kenkeä ;) Hyvä tuuri kun satuit paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, pidätin henkeä useamman kerran!
      Kiitos Betsy!

      Poista