torstai 24. joulukuuta 2015

Tervehdys!



 Ja taas on joulu, eihän siitä kauaa ole kun viimeeksi tämän toivotuksen tänne laitoin :) Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin ilmeisesti aika rientää.


 Olin suunnitellut tänne laitettavaan korttiin oikein perinteistä punatulkku-lyhteellä kuvaa. Koska tiesin että punatulkut vierailevat, ilmeisesti ihan päivittäinkin ruokinnalla.Uskokaa tai älkää, vielä tänäänkin yritin. Täällä kun aurinko paistoi puolenpäivän jälkeen mahdottoman kauniisti.
Lyhde kylpi auringon valossa, vain punatulkku puuttui, se yksikin olisi riittänyt. Kuulin lintujen ääntelyä kauempaa, yllättäen ja ihan hiljaa maahan lennähti kaksi komeaa koirasta. Maahan, miksei lyhteelle?
Ei siinä auttanut telepatia eikä mikään. Lyhde ja punatulkut eivät vain kohdanneet toisiaan. Kuvitelkaa miltä se näyttäisi, punatulkku lyhteellä. Kaunista, eikö vain:)


Orava istuskeli rakennuksen varjossa kasvavan koivun oksalla. Taisi kuivatella vastalakattuja kynsiään, joulun juhlaan valmistautuen.


 Oikein onnellista joulunaikaa ja elämyksellistä uutta vuotta!  Tavataan kevään kynnyksellä!

27 kommenttia:

  1. Samalta tuntuu minustakin. Aivan vasta oli joulu ja taas ollaan joulussa. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua ja kuvauksellista uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
  3. No mutta olisit tehnyt vilppiä ja siirtänyt tulkun toisesta kuvasta lyhteelle ;) Mutta ihana on tuo töyhtötintti pää kallellaan. Mukavaa joulun jatkoa :)

    VastaaPoista
  4. Beautiful photos !!
    Merry Christmas !!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kauniista kuvista.
    Olenkin sinua tänne blogiisi jo odotellut :)
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Joulua! Samoin, kuin Seija olen kovasti odotellu näitä sinun kuviasi ja tarinointiasi!

    VastaaPoista
  7. Ihana joulutervehdys! Kiitos Leena ja oikein hyvää joulunaikaa myös sinulle ♥
    Kevättä ja valoa kohti mennään, pian taas tavataan :)

    VastaaPoista
  8. Eläimet osaavat olla välillä ajattelemattomia ja asettua muualle kuin haluttuun kuvauskohteeseen... Mutta ehkä niille täytyy vain antaa anteeksi ;-)

    Ihanaa joulun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  10. Punatulkku mokoma, itsepäinen :)

    Oikein hyvää joulun jatkoa ja kaikkea hyvää vuodelle 2016!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kauniista joulutervehdyksestä.
    Sinulle myös ihanaista joulun jatkuymista ja mainiota ja erittäin kuvauksellista vuotta 2016

    VastaaPoista
  12. Töyhtötinttikuva on aivan upea! Ei haittaa yhtään, vaikka punatulkku päättikin olla itsepäinen.
    Oikein hyvää joulua sinulla ja lisää näitä kuvahienouksia!

    VastaaPoista
  13. Kyllä on kaunis kuva töyhtötintistä!
    Hyvää loppuvuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  15. Mukavaa loppuvuotta ja onnellista vuotta 2016

    VastaaPoista
  16. I hope youe had a wonderful Christmas !

    VastaaPoista
  17. Pullea punattulkku on niin söpö. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  18. Excelente trabalho e belas fotografias.
    Um abraço e boa semana.

    VastaaPoista
  19. Näin kauan kesti tulla kiittämään kaikista toivotuksista. KIITOS!

    VastaaPoista
  20. Moi. Onpa upea kuva töyhtötiaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami!
      Suosikkilintuni, tänä talvena en ole tavannut ollenkaan. Vielä on kuitenkin toivoa.

      Poista