sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusi ihastus

Nyt varmasti luulitte että pääsette osalliseksi jostain romanttisesta :)


 Ihastuin tähän lintuun sen takia, lisäksi että se on kaunis, niin sen yhteistyöhalukkuuden vuoksi. Sain kuvata mielin määrin, se kieppui oksalla kuin ammattimalli catwalkilla. Lintuja oli pariskunta joista toinen lensi kuitenkin kauemmas piha-aitaan.


Lintujen sanotaan olevan talvipuvussaan vaatimattomamman värisiä kuin kesällä, olisipa mukava nähdä kesäpuku. Luin Suomen LUONTO Tunnistusoppaasta etä ne tekevät pesänsä tiheisiin pensaisiin, katajoihin, tuijiin. Takapihalla on useampiakin tuijia joten tässähän voisi alkaa toivomaan.


 Parimääräksi arvioidaan samaisessa kirjassa 300 000, osa muuttaa talveksi etelämmäksi. Useimmat parit pesivät 2-3 kertaa kesässä, pesässä on 4-6 munaa.Haudonta-aika noin 12 vrk ja pesäpoikasaika 14 vrk


 Tänäänhän piti paistaa aurinko. Eipä ennuste toteutunut vieläkään, lunta satoi ihan koko päivän.
Paikallislehdessä oli useamman sivun juttu Etelä-Karjalan säästä. Miten lämpenevä Atlantti ja lauhtuva Siperia kamppailevat tämän alueen talvisesta herruudesta. Lusikkansa soppaan laittavat vielä sula Suomenlahti ja Itämeri, Saimaata ja Salpausselkää vaikuttajina unohtamatta.
Ilmeisesti tämä seutu on vaikeasti ennustettavaa.


Tämä alkanut pakastuminen ( nyt -9 C ) ja lumisade toivat linnut lintulaudoille. Siellä oli tänään suorastaan vilskettä. Tässähän kuvaaja ihan innostuu!

32 kommenttia:

  1. Tosiaan vilskettä tuli lintulaudalle pakkasten myötä. Olipa ihana tipu kun antoi kuvata noin rauhassa. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoahan tuo kuvaustilanne olisi vaatinut enemmän mutta malli oli ihana!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  2. Kaunis lintu. Tuo höyhenpeite näyttää niin samettiselta.

    VastaaPoista
  3. On sujunut yhteistyö mainiosti, siksi hienoja kuvia ovat. Kävin ruokintapaikalla katsomassa ja kyllä sielläkin oli lintuja vaikka kuinka, mutta kaikki tällä kertaa talitiaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintu ihan kuin poseerasi kun pyöri tuon oksan päässä!
      Tali- ja sinitiaiset tuossakin laudalla olivat enemistönä.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  4. Kaunis lintu ja upeat kuvat siitä:)

    VastaaPoista
  5. Hienot kuvat ja viimoinen varsinkin! Mikäs on kaunokaisen nimi, kun en tunnista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin ettenhän ollut laittanutkaan linnun nimeä vaikka kerroin siitä, viherpeippo on kyseessä!
      Kiitos Eila!

      Poista
  6. Kiva kun saa katsella näin talvella muitankin lintuja kun harakoita ja naakkoja. Niitä piisaa meidän nurkilla. Onnistuneet kuvat, hämärästä kelistä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuossa lintulaudalla pyörii viiden harakan parvi, talimakkara siinä saa kyytiä!
      Naakkojahan täällä pihoilla ei muuten näykkään vaikka niitä kaupungilla riittää!
      Kiitos Harry!

      Poista
  7. Ihastuttavat kuvat tästä ihastuksestasi. Tunnustan, että hieman salaa olen minäkin ihastunut viherpeippoon. ;)Melkein ainoita joiden kanssa pääsee kuvausetäisyydelle tähän aikaan. Siis nuo sinun kuvasi ovat kyllä ihan huippuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan uusi tuttavuus, vasta tältä talvelta, yllätyin tuota rohkeutta!
      Hauskat vaaleanpunaiset jalat hänellä :)
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  8. Kaunis lintu ja onnistuneet kuvat!

    VastaaPoista
  9. Viherpeippo on ihanan kuvausvalmis tyyppi :-) Minusta talvella yhtä kaunis kuin kesälläkin, mutta täytyypä varmuudeksi tarkistaa asia ensi kesänä uudelleen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri ihmettelinkin miten paljon väriä sitten voi olla kun on niin viehättävä näinkin!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  10. Kaunis viherpeippo, salarakas :) Oli tietoinen valokuvauksellisuudestaan. Viehättäviä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri salarakas :) Taitaa olla tietoinen siitä kuten keltasirkku uroskin :)
      Kiitos Tuulia!

      Poista
  11. Jostain syystä en ole koskaan tykännyt viherpeiposta. En edes tiedä miksi, ihan näyttävähän se tosiaan on. Ehkä se nariseva ääni on niin ärsyttävä :).

    Viikolle luvattu aurinkoa, mutta se menee kyllä töissä ihan hukkaan. Toivotaan edes pientä pilkahdusta myös ensi viikonlopulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri on mielestäni juuri upea. Millainen ääni sillä oikeastaan onkaan, enpä tainnut edes kuulla kun en voi yhtä aikaa keskittyä kuvaamaan ja kuntelemaan ääntä :) Hassua sinänsä kun asiaa ajattelin!
      Sanos muuta, pitäiskö karata työpaikan ikkunasta :)
      Kiitos Annika!

      Poista
  12. Onkohan se keltasirkku? Täällä pohjoisessa on alkanut ilmestyä kevätlintuja lintuladoille, ihmeellistä vaikka on vielä niin talvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin ihan mainita että kyseessä on viherpeippo!
      Onko linnuilla jo kevättä rinnassa!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  13. Viherpeippo näyttää Suomen luonnossa väriensä ansioista aina eksoottiselta, kuin karanneelta lemmikkilinnulta:)

    Meilläpäin oli näitä kavereita aikanaan paljon, mutta joitakin vuosia sitten vihepeippojen keskuudessa levinnyt sairaus vähensi kannan pieneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää kun nokkakin on vähän erikoinen!
      En ollut ennen meidän pihalla nähnyt, luulisin että täällä tavallinen lintu!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  14. Onnistuneita kuvia, yhteistyö on tosiaan sujunut hyvin. Minulla ei ole kunnollista zoomia, joten mielelläni katselen näitä upeita lintukuvia. Pikkulinnut ja oravat tosiaan pyrähtivät kuin taikaiskusta ruokailemaan heti pakkasten tultua. Olen ruokkinut niitä marraskuusta saakka, jolloin oli täällä pääkaupunkiseudulla niitä pikkupakkasia. Monta sateista päivää linnut ovat pysyneet kokonaan poissa, mutta tänään oli vieraita todella runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoahan sitä kaipaisi niin saisi lintujen silmät loistamaan :) Punatulkun toivoisin niin kovasti tapaavani. Jo kolme vuotta olen odottanut, jokohan kärsivällisyys palkitaan!
      Täälläkin oli monta, monta päivää kun lintuja ei näkynyt kuin pari, kolme ja sitten yksi pakkaspäiva ja -yö ja lumikuuro, phom!
      Kiitos betwen!

      Poista
  15. Hei! Sinulle olisi tunnustus. (Kokenut luontokuvaaja) Ohjeet löydät osoitteesta http://tunnustuksiariston.blogspot.fi/2014/01/kokenut-luontokuvaaja.html

    T: Risto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Risto tästä tunnustuksesta, toivottavasti et loukkaannu mutta en tunne olevani vielä tämän haasteen mitainen! Liian isot saappaat :)
      Kirjoitin blogissasi että voisin vastata tähän vähän suppeammin!

      Poista
  16. Upeat kuvat viherpeiposta, se on kaunis ja luottavainenkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ilahduttaa meitä usein!
      Kiitos Seijastiina!

      Poista